Reetta Kallanne on asunut muutamaan otteeseen Virossa. Hänen erityisalaansa ovat 1900-luvun historia ja sodat. Kloogan leiriä on tutkittu Virossa ja Suomessa, mutta näkökulmat ovat olleet erilaiset. Hän halusi tehdä tutkimuksen, joka ylittää kansalliset rajat ja jossa on mikrohistoriallinen, ihmisten kokemuksia painottava lähestymistapa. Kuva: Antti Rintala
Suomalaiset papit ja lotat työskentelivät Kloogan leirialueella Virossa – tiesivätkö he, mitä juutalaisille tehtiin keskitysleirillä?
Espoon tuomiokirkkoseurakunnan pappi Reetta Kallanne väitteli keväällä tohtoriksi inkeriläisiä pelastamaan tulleiden suomalaisten ”sivussatoimijuudesta”. Kloogassa murhattiin 2 000 juutalaista suomalaisten lähdettyä.
Harva tulee ajatelleeksi, että aivan Suomen naapurissa Virossa toimi toisen maailmansodan aikana keskitysleirejä. Niitä kuitenkin oli maassa, joka joutui ensin Neuvostoliiton, sitten Saksan ja jälleen Neuvostoliiton miehittämäksi.
Saksalaismiehityksen alkaessa tapettiin ensin Viron omat juutalaiset, noin 1 000 henkeä. Sodan aikana saksalaiset perustivat Viroon 19 keskitysleiriä, joihin tuotiin juutalaisia muualta. Yhteensä noin 10 000 juutalaista surmattiin Viron maaperällä.
Yksi näistä leireistä sijaitsi 40 kilometrin päässä Tallinnasta. Leiri oli nimeltään Klooga, ja siellä olleet viimeiset 2 000 juutalaista surmattiin kaikki syyskuussa 1944. Klooga oli leiri, jonka myös suomalaiset tunsivat, mutta toisesta syystä. Se oli paikka, jonne koottiin myös Saksan miehittämiltä alueilta Neuvostoliitosta siirrettyjä inkerinsuomalaisia. Suomalaiset tarjosivat heille pääsyä Suomeen.
He ovat ihmisiä, jotka elävät mukana tapahtumissa, mutta eivät sisäkehällä.
Espoon tuomiokirkkoseurakunnassa kesän ajan työskentelevä pappi Reetta Kallanne väitteli keväällä Itä-Suomen yliopistossa teologian tohtoriksi kirkkohistoriaan liittyvällä aiheella. Kallanne, joka on myös sotatieteen maisteri, selvitti väitöskirjassaan suomalaisten sivussatoimijoiden tulkintoja Kloogan työ- ja keskitysleiristä. Mutta mitä tarkoittaa sivussatoimijuus?
– Holokaustitutkimuksessa erotetaan toimijat, silminnäkijät ja yhteistyöntekijät eli kollaboraatio. Mietin pitkään termiä, mikä kuvaa lähteitteni näkökulmaa. He ovat ihmisiä, jotka elävät mukana tapahtumissa, mutta eivät sisäkehällä. He olivat tapahtumia sivusta seuranneita, mutta samalla enemmän. Suomalaisilla oli oma operaatio inkeriläisten siirroissa, mutta se kytkeytyi samalla Saksan sodan aikana tekemiin väestönsiirtoihin. Siinä oli siis toimijuus vahvasti läsnä, Kallanne selittää.
Kallanne kertoo keksineensä sopivan termin Kloogaan katsottuaan elokuvan The Zone of Interest. Se kertoo Auschwitzin keskitysleirin johtajan Rudolf Hössin perheen elämästä. Elokuvassa arki ja arjen ilot jatkuvat, vaikka samaan aikaan ulkona roikkuvan pyykin likaa krematorioista tuleva musta savu.
Viimeisen inkeriläisryhmän siirto Suomeen. Inkeriläiset siirrettiin laivaan saksalaisten hallussa olleessa Paldiskin satamassa. Kuva: Sotilasvirkailija Sundström / SA-kuva
Suomalaisten intressi oli pelastaa inkeriläiset, saksalaisten pakkotyö
Suomalaiset eivät Kloogalla tehneet suoraan holokaustiin liittyvää yhteistyötä saksalaisten kanssa. He olivat kuitenkin osa suurempaa leirikokonaisuutta eli leiri ei Kallanteen mukaan ollut erillisleiri, vaikka sillä olikin erillinen suomalaishallinto.
Jotta inkeriläisiä pystyttiin Kloogassa majoittamaan ja viemään heitä Suomeen saksalaisesta Paldiskin sotasatamasta, suomalaisten piti tehdä yhteistyötä saksalaisten kanssa. Mitkä olivat suomalaisten tavoitteet Kloogassa ja miten ne erosivat siitä, millaisena saksalaiset kenties Kloogaa pitivät?
– Suomalaisten tavoite oli päästä sieltä mahdollisimman nopeasti pois. Niillä henkilöillä, jotka siellä toimivat, oli vahva uskonnollisnationalistinen kutsumus pelastaa inkeriläiset Suomeen. Mitä kurjempi paikka Klooga oli, sitä enemmän se korosti oman työn tärkeyttä ja merkitystä, Reetta Kallanne sanoo.
Saksalaisille Klooga oli työ- ja keskitysleiri siinä missä muutkin vastaavat leirit. Leirille tuotiin Leningradin lähistöltä venäläistä siviiliväestöä, jota käytettiin pakkotyöhön, ja lisäksi juutalaisia. Kloogassa tuotettiin vankityövoimalla kolmessa vuorossa betonielementtejä ja puutavaraa sotilaskäyttöön sekä vuonna 1944 tonnin painoisia betonisia signaalimiinoja.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkisto tuli Reetta Kallanteelle tutuksi nelivuotisen väitöskirjatyön aikana. Kuva: Antti Rintala
Inkeriläiset olisivat olleet saksalaisille kuin venäläisiä ilman suomalaisia, jotka korostivat heidän suomalaisuuttaan. Suomalaiset olivat hyvin motivoituneita ottamaan Suomeen ne inkeriläiset, jotka vapaaehtoisesti halusivat lähteä Suomeen. Vapaaehtoisuuteen kannustettiin vahvasti. Saksalle he olisivat olleet kallis joukko ylläpitää, kun ruokaa oli niukasti.
Sotilaspappeja yhdisti vahva heimoaate
Kloogan leirin suomalaiseen henkilökuntaan kuului upseereja, lottia, lääkäreitä ja sairaanhoitajia. Inkeriläisten parissa toimi myös kolme sotilaspappia: inkeriläinen Juhani Jääskeläinen, Reino Ylönen, joka oli Viron neuvostomiehityksen aikana joutunut vankeuteen ja Jussi Tenkku, jonka vaimo Liisa Tenkku toimi Kloogalla lottana. Pappien tehtävänä oli valistustyö, joka sisälsi myös inkeriläisten houkuttelua Suomeen
Kasteita oli valtava määrä.
Sotilaspappeja yhdisti vahva heimoaate. Suomalaiset olivat kuulleet Josif Stalinin toimeenpanemasta inkeriläisten vainoista. Papeilla oli Kallanteen mukaan vahva sota-aikainen bolsevismin vastaisen taistelun mentaliteetti. Kun suomalaisten valtaamassa Itä-Karjalassa väestö oli joko ortodoksista tai uskonnotonta, inkeriläisiä ja suomensuomalaisia yhdisti luterilainen usko. Sitä papit julistivat väkevästi.
– Kun inkeriläiset olivat eläneet pitkään ilman pappeja, heille itselleenkin se luterilainen usko oli tärkeää ja samalla vastarintaa Neuvostoliiton toimille. Kokemusmaailmat tavallaan yhdistyivät ja esimerkiksi kasteita oli valtava määrä, koska ihmiset halusivat ja kaipasivat niitä, Reetta Kallanne kertoo.
Mikä paikka tämä on ja keitä nämä ihmiset ovat?
Kun siirtolaisten vastaanotto leirille alkoi, siellä ei vielä ollut keskitysleiriä. Kun juutalaisten siirrot Kloogaan syksyllä alkoivat, saksalaiset olisivat tarvinneet inkeriläisten viemää tilaa tähän tarkoitukseen. Sitten tilanne rintamalla huononi ja inkeriläisten siirrot jatkuivat. Syksystä 1943 kevääseen 1944 Kloogassa toimi inkeriläisten leiri, venäläisten työleiri ja juutalaisten työ- ja keskitysleiri samaan aikaan.
Reetta Kallanne selvittää tutkimuksessaan muun muassa suomalaisten pitämien päiväkirjojen kautta sitä, mitä suomalaiset tiesivät saksalaisten ja näiden virolaisten kumppaneiden toimista. Lyhyt vastaus on, ettei kovin paljoa, mutta joitain huhuja ja havaintoja oli. Saksalaiset myös pitivät suomalaisia pimennossa.
Loppusyksystä 1943 suomalaiset komensivat Kloogan leirillä muonituslottia vastaamaan inkeriläisten ruokahuollosta. Pahimpana aikana oli jaossa ainoastaan vettä ja ruisjauhoa. Suomesta saapuneet 5 000 kiloa kauraryyniä helpottivat tilannetta. Jos suomalaisten leirillä oli ahtaan asunto-olot ja pulaa ruoasta, vielä pahempi oli tilanne juutalaisvangeilla työ- ja keskitysleirillä. Kuva: Sotilasvirkailija Eino Itänen / SA-kuva
Sotilaspastori Reino Ylönen matkusti kesällä 1943 Baltian läpi Minskiin noutamaan inkeriläisiä orpolapsia. Hän näki Vilnassa pakkotyöhön marssitettavia juutalaisia, joilla oli keltaiset tähdet vaatteissaan. ”Erikoiset kaupunginosat oli varattu heille, ja sinne heidät suljettiin yöksi vartijoiden taakse.” Hän kuvasi ghettoa.
Syyskuussa lotta Liisa Tenkun päiväkirjan kuvauksesta voi päätellä, että keskitysleirin laajentaminen eteni. Hän kertoi kuulleensa, että Kloogaan tullaan siirtämään väkeä, 1 300 inkeriläistä ja 25 000 venäläistä, mikä oli vahvasti liioiteltu määrä verrattuna todellisuuteen.
Jo kesäkuussa, eli ennen juutalaisten laajamittaista siirtoa, Tenkku kirjoitti ilmeisesti väliaikaisesta leiristä. Piikkilanka-aitojen takaa juoksi kaksi naista, joista toinen tarjosi korvarengastaan leivästä. Tenkulla ei ollut leipää. Kun suomalaiset poistuvat paikalta hän jäi miettimään, mikä paikka on ja keitä nämä ihmiset olivat. Syyskuussa hän käveli tyhjillään olleen parakin ohi ja kertoi kuulleensa, että siellä oli pidetty juutalaisia.
Syyskuussa 1944 surmattujen Kloogan keskitysleirivankien hautakumpu ja -muistomerkki. Kuva: Wikimedia Commons
Kallanne arvioi, että saksalaiset, jotka halusivat toimia häiritsemättä, myös pitivät suomalaisia pimennossa. Kerrottiin huhuja partisaanien vastaisista operaatiosta. Termiä käytettiin usein perustelemaan siviileihin kohdistettavaa väkivaltaa.
Sotilaspastori Jussi Tenkku kirjoitti jo huhtikuussa 1943 tapaamisestaan everstiluutnanttia vastaavan SS-obersturmbandführer Erich Isselhorstin kanssa, että hänen todellinen arvonsa on korpraali, mutta SD:ssä (Sicherheitsheistdienst) saadaan arvot poliittisilla ansioilla. Kallanteen mukaan Isselhorst oli juutalaisten murhaamisesta vastanneen yksikön johtaja Valko-Venäjällä ja Baltiassa ja hyvä esimerkki siitä, miten saksalaiset esittäytyivät suomalaisille todellisen tehtävänsä ja roolinsa peittäen.
Suomalaiset eivät olleet todistamassa juutalaisten joukkosurmaa
Suomalaiset tekivät tehtäväänsä liittyvää yhteistyötä saksalaisten kanssa ja viettivät myös vapaa-aikaa heidän ja virolaisten kanssa. Yhteinen vihollinen ja viholliskuva yhdistivät. Vaikka suomalaiset eivät omaksuneet saksalaista rotuajattelua, niin puhtaan suomalaisuuden tavoite erotuksena venäläisistä ja neuvostokansalaisista oli ajatus, jonka saksalaiset ymmärsivät. Siihen sopi vedota inkeriläisten asiassa.
Kun olosuhteet Kloogan leirialueella alkoivat huonontua, suomalaiset huomasivat sen ja ottivat vastuulleen inkeriläisten ruokahuollon ja pyrkivät erottumaan saksalaisten toimintatavoista. He halusivat pitää kiinni inkeriläisten inhimillisistä oloista, vaikka ahtaissa tiloissa taudit levisivät. Samaan aikaan Vaivaran SS-lääkäri, jonka alueeseen myös Klooga kuului, oli huolissaan keskitysleirivankien ruokatilanteesta. Syy oli kuitenkin toinen: heikko ravitsemus esti tuotantotavoitteiden saavuttamista.
Kloogan keskitysleirillä on holokaustin muistomerkki. Kuva: Sander Säde / Wikimedia Commons
Inkeriläisten siirto-operaatio päättyi kesäkuussa 1944. Suomalaiset olivat siirtäneet 64 000 inkeriläistä Suomeen. Tarinan loppu ei silti ollut se, mitä siirroilla tavoiteltiin. Sodan jälkeen heidät palautettiin Neuvostoliittoon, jossa he lupauksista huolimatta eivät päässeet takaisin kotiseudulleen, vaan heidät karkotettiin vuosikausiksi kauas kotoaan. Osa pakeni Ruotsiin ja osa pystyi jäämään Suomeen.
Saksalaisten SS-miesten ja virolaisen poliisipataljoonan suorittamaa Kloogan juutalaisten teloitusta suomalaiset eivät olleet näkemässä. Kun Neuvostoliiton puna-armeija eteni Kloogaan vastassa olivat vain tuhon jäljet.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Holokausti tarkoitti myös romanien kansanmurhaa, mutta romanit ovat itsekin vaienneet karmeasta historiasta – ”Minulle on sanottu, että puhuminen voi olla vaarallista”, kertoo Miranda Vuolasranta
AjankohtaistaHolokaustin aikana ihmisiä ei nähty yksilöinä, vaan heidän ihmisarvonsa määritti kieli, uskonto tai tausta.
