Lapsia tiellä Spankkovassa Inkerissä vuonna 1943. Stalinin vainoista selvinneet inkeriläiset siirrettiin alueelta Suomeen. Kun sota päättyi he eivät enää päässeet koteihinsa, vaan heidät sijoitettiin sisämaahan, venäjänkielisille paikkakunnille. Kuva: Juhani Jääskeläinen
Stalinin Neuvostoliitto toteutti julman etnisen puhdistuksen – suomalaisia kuoli vainoissa yhtä paljon kuin talvisodassa
”Jos äitisi oli suomalainen, niin sinä olit suomalainen. Siitä me kärsimme.” Näin kiteytti inkerinsuomalainen Tyyne haastattelussa sen, miksi suomalaisia vainottiin.
Helsingin yliopiston tutkija Anni Reuter on kirjoittanut yhden kuluneen vuoden vaikuttavimmista tietokirjoista. Kirjassaan Suomalaiset Stalinin puhdistuksissa (SKS-kirjat 2023) hän käy ennennäkemättömällä tarkkuudella ja samalla elävästi läpi sen, mitä suomalaisille oikein tapahtui Neuvostoliiton aikana. Yhdellä sanalla sanoen hän kertoo kansanmurhasta.
Reuterin kirja on myös henkilökohtainen, sillä hänen isoisänsä Juhani Jääskeläinen pääsi Suomeen juuri ennen rajojen sulkeutumista. Itärajan taakse jääneet sukulaiset sen sijaan karkotettiin, vangittiin ja surmattiin Stalinin puhdistuksissa.
Stalinin valtakaudella yli 100 000 suomalaista karkotettiin Siperiaan, Kuolaan ja Neuvostoliiton kaukaisiin osiin. Suomalaisiin kohdistui julma etninen puhdistus. Venäjällä, lähinnä Pietarin ympäristössä asuneiden inkerinsuomalaisten lisäksi kohteeksi joutuivat Suomesta Neuvostoliittoon sisällissodan päätyttyä paenneet punaiset, sinne 1920- ja 1930-luvuilla loikanneet sekä kommunistista työläisten paratiisia rakentamaan houkutellut amerikansuomalaiset.
Diktaattorin ja hänen luomansa järjestelmän säälimätön vaino kohtasi myös Kuolan niemimaalla asuneita suomalaisia sekä suomensukuisia inkerikkoja ja vatjalaisia.
Kirjan mittavaan lähdeaineistoon kuuluu arkistolähteiden ja kirjallisuuden lisäksi sata haastattelua ja 200 kirjettä. Niistä piirtyy kuva systemaattisen ja byrokraattisen julmuuden kohteeksi joutuneiden suomalaisten elämästä ja kuolemasta: vainon, pelon, kuulustelujen, karjavaunuissa kuljettujen kylmien junamatkojen ja pakkotyön vuosista.
Hyöryveturit kuljettivat suomalaiset karkotetut ja vangit kaukaisiin paikkoihin eri puolille Neuvostoliittoa, kuten vankileirien pääkaupunkina tunnettuun Vorkutaan. Pohjois-Venäjällä lähellä Jäämerta sijaitsevan kaupungin talvet ovat erittäin kylmiä. Pakkotyöläiset ahersivat hiilikaivoksissa. Kuva: Wikimedia Commons
Inkerinsuomalaisten karkotus oli totaalinen
Anni Reuter kirjoittaa pelosta, joka syöpyi monien hänen haastateltaviensa ihon alle. Eräs inkeriläisnainen sanoitti tämän haastattelussa näin: ”Jos tämä menee KGB:hen.” Nykyisen diktaattorin eli Vladimir Putinin Venäjän ilmapiiri näkyi jo 2017 ja 2018 niin, että haastateltavat eivät uskaltaneet antaa kertomuksiaan tallennettavaksi viralliseen arkistoon, vaan ainoastaan tutkijan yksityiskäyttöön. Voi vain kuvitella, millaista on hiljaisuus nyt, kun mielipidevainojen aika Venäjällä on jälleen palannut.
Inkerinsuomalaisten karkotus oli Reuterin mukaan totaalinen. Ensin heitä karkotettiin 1930-luvulla 45 000, sitten Leningradin piirityksen aikana pakkosiirrettiin arviolta 29 000. Kolmannella kerralla inkeriläisiä pakkosiirrettiin 56 000, kun sodan aikana Suomeen siirtyneet palautettiin Neuvostoliittoon. Kotiseutunsa sijasta heidät siirrettiin karkotukseen Keski-Venäjälle. Osa inkeriläisistä koki karkotuksen useaan kertaan.
Kirjailija Anni Reuterin inkerinsuomalaisia sukulaisia ja muita suomalaisia karkotettuja tapaamassa paimentolaisia Pohjois-Jeniseiskissä Siperiassa vuonna 1941. Kuva: Anni Reuterin arkisto.
Suomalaisia surmattiin Josif Stalinin terrorin aikana suunnilleen yhtä paljon kuin heitä kuoli talvisodassa. Inkerinsuomalaisia teloitettiin arviolta 13 000 ja Neuvostoliittoon Suomesta tai Amerikasta muuttaneita 9 000–11 000. Tämän päälle on laskettava vielä pienemmät ryhmät. Reuter päätyy siihen, että vainojen suomalaisuhrien lukumäärä oli yli 25 000 henkeä. Kidutuksen uhreja ei näy surmaluvuissa eikä kaikkia kadonneita.
Reuterin mukaan vain harva suomalainen selvisi Stalinin ajasta ilman leirituomiota, karkotusta tai sukulaisten menettämistä. Suomalaisia kuoli pakkotyö- ja vankileireillä nälkään, kylmyyteen ja sairauksiin. Heitä kuoli matkalla junien täyteen ahdetuissa karjavaunuissa. Heitä kuoli puuvillapelloilla Keski-Aasian aroilla.
Kaikkiaan suomalaisten lukumäärä Neuvostoliitossa väheni jopa puolella eli 50 000–60 000 hengellä. Reuterin mukaan tätä voidaan kutsua etniseksi puhdistukseksi.
Anni Reuter on valtiotieteiden tohtori, joka tutki väitöskirjassaan inkerinsuomalaisten karkotusta Neuvostoliitossa. Kuva: Gary Wornell
Vaikka vainon taustalla ei ollut natsien tapainen rotuoppi, vaan kommunistinen ideologia, suomalaiset päätyivät kovin herkästi sen kohteeksi. Heitä vainottiin kulakkeina, muka rikkaina talonpoikina, heitä teloitettiin poliittisista syistä muka luokkavihollisina. Kansanmurhasta tai vähintään etnisestä puhdistuksesta puhumista puoltaa sekin, että lapsia pakkovenäläistettiin ja suomen kielen käyttö opetuksessa kiellettiin 1937. Suomalaiset leimattiin ryhmänä kansanvihollisiksi.
Putinin Venäjällä Stalinin ajan rikosten penkojia, kuten suomalaisten murhia tutkivia historioitsijoita, vainotaan. Näytösoikeudenkäyntien, tekaistujen todisteiden ja poliittisten tuomioiden aika on palannut. Leirit eivät koskaan kadonneetkaan, sillä Venäjän vankilajärjestelmään vaikuttaa yhä vahvasti Gulakin perintö.
”Ruumiit viskattiin maan rakoon”
Tästä kaikesta, vaihe vaiheelta, ihmiskohtalo ihmiskohtalolta kertoo Anni Reuterin vaikuttava kirja. Reuterin isovaari Pietari Jääskeläinen kirjoitti Siperiasta kirjeitä. Toukokuussa 1931 hän kirjoitti: ”Eilen käytiin orjakauppa. Meidät on myyty kultayhtiölle. Jenisein jäiden lähdettyä meidät lähetetään kultakaivoksille.” Ennen töiden aloittamista siellä he lisäsivät pettua jauhoihin ja söivät keväällä löytämiään nokkosia.
Vastaavalla tavalla inkerinsuomalainen Susanna Ostonen kuvasi elämää Keski-Aasian puuvillaplantaaseilla. ”Ruokana meillä oli pala leipää, joka meidän piti ansaita kovalla hiellä. Kuolema oli jokapäiväinen. Ruumiit viskattiin maan rakoon.”
Inkerinsuomalaisia perheenjäsenen haudalla Pahta-Aralin sovhoosissa pääsiäisenä 1952. Kaksi vanhinta lasta olivat jääneet aiemmin orvoiksi. Pääsiäisenä kokoonnuttiin haudoille, jossa muisteltiin ja laulettiin virsiä. Puuristejä ei ollut, ne oli varastettu polttopuiksi. Kuva: Inkerin kulttuuriseuran arkisto.
Kaiken tämän pahuuden keskellä monet inkerinsuomalaiset saivat turvaa uskostaan. Kirjeistä löytyy raamatullisia vertauksia Vanhassa testamentissa kuvattuun juutalaisten pakkosiirtoon. Jotkut pitivät karkotuspaikoissa salaa seuroja ja hartaustilaisuuksia sekä lapsille pyhäkoulua. Usein kokoonnuttiin hautausmailla.
Kun miehiä ei ollut, naiset alkoivat hoitaa kirkollisia tehtäviä kasteista hautajaisiin.
Inkerin kirkko tuhottiin vainoissa, sen työntekijät, papit ja tunnetut maallikot karkotettiin tai vangittiin. Kirkoista tehtiin klubeja ja voimistelusaleja. Kun miehiä ei ollut, naiset, kuten Maria Kajava, alkoivat hoitaa kirkollisia tehtäviä kasteista hautajaisiin.
Neuvostoliittoon toivonsa panneet punapakolaiset ja Suomesta rajan yli maahan loikanneet kohtasivat hekin karun kohtalon vainoharhaisen järjestelmän jaloissa. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen sisäisissä puhdistuksissa suomalaisia syytettiin muun muassa kansallismielisyydestä, vakoilusta, porvarillisista ajatuksista, milloin mistäkin. Kun miehet oli vangittu, naiset saatettiin vangita miehen taustan takia.
Samoin kävi tuhansille Yhdysvalloista ja Kanadasta sosialistista paratiisia rakentamaan muuttaneille työläisille. Tuhannet päätyivät NKVD:n kuulustelukoppeihin kidutettavaksi ja sieltä hiekkakuopan reunalle. Yksistään Sandarmohin metsässä heitä lepää arviolta tuhat. He olivat tulleet rakentamaan yhteiskuntaa ”missä jokainen tuntee olevansa ihminen”. Todellisuus oli jotain aivan muuta: elämä päättyi niskalaukaukseen.
Siperiaan karkotetun Pietari Jääskeläisen päiväkirja 1931–1937.
Häpeällinen osa Suomen historiaa on Suomeen jatkosodan aikana siirrettyjen ja paenneiden inkerinsuomalaisten kohtalo. Suomeen muuttaneista 63 000 inkerinsuomalaisesta 56 000 palautettiin Neuvostoliiton vaatimuksesta. Suomeen jääneet onnekkaat pelkäsivät vuosikymmeniä palautusta. Osa pakeni Ruotsiin.
Suomen puolesta taistelleet heimosoturit saivat pitkiä, jopa 25 vuoden vankeustuomioita. Vaikka Suomen tilanne sodan jälkeen oli hankala, inkeriläisten palautus Stalinin sortojärjestelmän uhriksi ei ole kaunis luku Suomen historiassa.
Presidentti Mauno Koivisto esitti vuonna 1990 televisiossa, että Suomeen muuttavia inkerinsuomalaisia kohdellaan paluumuuttajina. Hän pelkäsi suomalaisten kohtaavan Venäjällä uusia vainoja. Yli 30 000 onkin muuttanut Venäjältä Suomeen.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Sadat vähemmistökirkkojen edustajat nousivat sotaa vastaan Venäjällä – ”He ottavat suuren henkilökohtaisen riskin”, sanoo tutkija Elina Kahla
AjankohtaistaKun Venäjän hallinto murskaa kansalaisyhteiskuntaa, kirkoissa pelätään vainojen paluuta. Merkkejä tästä näkyy jo. Uudet lait on suunniteltu ihmisten hiljentämiseksi.
.jpg)
