null Kommunismin pelko vei pappeja äärioikeistoon – tiukimpiin natsipuolueisiin papit eivät Suomessa liittyneet niiden uskontopolitiikan vuoksi

Espoolaispappi Antti Malinen tekee väitöskirjaa pappien suhteesta oikeistoradikalismiin ja äärioikeistoon vuosina 1932–1944. Taustalla on kuva fasistisen nuorisojärjestön Sinimustien leiriltä Kuortaneelta. Sinimustat osallistuivat vallankaappaushankkeeseen Virossa. Sisäministeriö kielsi 23. tammikuuta 1936 Sinimustien toiminnan. Sitä jatkettiin pian uudella nimellä Mustapaidat. Kuvankäsittely: Maija Saari

Espoolaispappi Antti Malinen tekee väitöskirjaa pappien suhteesta oikeistoradikalismiin ja äärioikeistoon vuosina 1932–1944. Taustalla on kuva fasistisen nuorisojärjestön Sinimustien leiriltä Kuortaneelta. Sinimustat osallistuivat vallankaappaushankkeeseen Virossa. Sisäministeriö kielsi 23. tammikuuta 1936 Sinimustien toiminnan. Sitä jatkettiin pian uudella nimellä Mustapaidat. Kuvankäsittely: Maija Saari

Kommunismin pelko vei pappeja äärioikeistoon – tiukimpiin natsipuolueisiin papit eivät Suomessa liittyneet niiden uskontopolitiikan vuoksi

Espoolaispappi Antti Malinen tekee väitöskirjaa pappien suhteista oikeistoradikalismiin ja äärioikeistoon vuosina 1932–1944. Löytyykö tuosta ajasta yhtymäkohtia nykyhetkeen?

Espoon Olarin seurakunnan papilla Antti Malisella on tällä hetkellä yksi harrastus: väitöskirjan tekeminen. Koska hän tekee tutkimustyötä oman työnsä ohella, työsarkaa vielä riittää. Aihe on historiallinen ja samalla ajankohtainen, sillä äärioikeistolaisuus on viime vuosina nostanut jälleen päätään ja yhteiskunnallinen keskustelu polarisoitunut.

Malisen tutkimuskohde on suomalaisten pappien suhde oikeistoradikalismiin ja äärioikeistoon vuosina 1932–1944. Vaikka hän tekee väitöstä kirkkohistoriasta, hän sanoo, että karsinat ja lokerointi ei historiantutkimuksessa ole useinkaan toimivaa eikä oleellista. Varsinkaan, kun on kyse politiikasta, aatteista ja uskonnosta.

– Kun puhutaan vaikkapa 1900-luvun alkupuolesta, niin poliittista henkilöhistoriaa tutkittaessa ei aina ymmärretä, miten vahvasti uskonnollisuus sävytti aatteellisuutta. Poliittisen toiminnan takana voi olla hengellisiä motiiveja, Malinen sanoo.

Hyvä esimerkki tästä ovat ne motiivit, jotka saivat monet papit liittymään äärioikeistolaisiin liikkeisiin ja mikä sai heidät silti pitämään etäisyyttä natseihin.

– Iso tekijä liittymiselle oli Neuvostoliiton uskontopolitiikka ja kommunismin pelko. Naapurimaan uskonnollinen vaino, kirkkojen polttamiset ja pappien katoamiset olivat Suomessa tiedossa. Lapuan liikkeen syntyvaiheessa mukana ollut Arvi Malmivaara käytti termiä taisteleva jumalattomuus, Malinen kertoo.

Suomessa asiaan vaikutti sisällissota. Punaisen terrorin uhrina kuoli kymmenen pappia. Vaikka määrä oli pieni, Suomen pappispiireissä papit tunsivat toisensa. Kommunistisen puolueen uskonnonvastainen kampanja, jota johdettiin rajan takaa, lisäsi pelkoja. Sosiaalidemokraattien Väinö Tannerin sanat, joiden mukaan uskonto on yksityisasia, mutta kirkko vihollinen, eivät myöskään lämmittäneet suhteita vasemmistoon.

– Tannerin ajatus oli sikäli outo, että suurin osa työväenliikkeen jäsenistä, kannattajista ja johtajista kuului kirkkoon. Osa papeista puolestaan oli ollut sosiaalireformisteja ja lähellä työväenliikettä nuoruudessaan, mutta pettynyt, kun sosialismi omaksui Karl Marxin negatiivisen asenteen uskontoon, Malinen mainitsee.

Natsien uskottiin pelastavan Euroopan ateismilta

Papistolla oli paljon yhteyksiä Saksaan alkaen luterilaisuuden oppi-isästä Martti Lutherista ja reformaation Suomeen tuoneesta Mikael Agricolasta. Sisällissodassa Saksa antoi ratkaisevaa tukea valkoisille ja maahan haikailtiin saksalaista kuningasta.

Saksan keisarikunnan romahdus oli monille järkytys. Aluksi osa papeista ajatteli Adolf Hitlerin johtaman kansallissosialismin palauttavan vanhan Saksan. Natsien valtaannousun uskottiin pelastavan Euroopan ateismilta. Kunnes vähitellen monen silmät avautuivat.

– Kun huomattiin, että Saksassa tapahtui samanlaista kristinuskon tuhoamista kuin Neuvostoliitossa, tämä pelästytti monet papit. Saksassa kirkkoa tuhottiin soluttautumalla sen sisälle, kun Neuvostoliitossa kirkkoa tuhottiin ulkopäin. Juutalaisesta Jeesuksesta tehtiin natsi-Saksassa arjalainen. Uskon piti olla alisteinen puolueelle. Lisäksi natsit suosivat uuspakanuutta, Antti Malinen kertoo.

– Moni kansallismielinen pappi todennäköisesti vieroksui paitsi natsien uskontopolitiikkaa myös heidän jyrkkiä rotunäkemyksiään sekä alttiutta väkivaltaan, hän lisää.

IKL:ssä oli huomattavan suuri osuus pappeja.

Äärioikeistolaisista liikkeistä eniten pappeja oli mukana Lapuan liikkeen perilliseksi syntyneessä Isänmaallisessa kansanliikkeessä. Papistoa kiehtoi etenkin liikkeen isänmaallisuus ja konservatiivisuus.

– IKL:ssä sekä eduskuntavaaleissa ehdolle asettuneissa että eduskuntaan valituissa oli huomattavan suuri osuus pappeja.

Vuoden 1933 vaaleissa IKL oli vaaliliitossa Kokoomuksen kanssa. Puhtaasti IKL:n listalta läpi pääsi neljä pappiskansanedustajaa. Myöhemmin ryhmä kasvoi vielä kahdella Kokoomuksen kustannuksella. Tämän jälkeen puolueen 15 kansanedustajasta kuusi oli pappeja. Vuoden 1936 vaaleissa IKL sai viisi pappia eduskuntaan, 1939 enää yhden.

– Papit ajattelivat, että IKL hylkäsi Lapuan liikkeen laittomuudet ja pyrki porvalliseksi kansanliikkeeksi, joka ei olisi toimintatavoiltaan niin radikaali. Demokratia ja parlamentarismi eivät olleet vielä vakiintuneet ja papistossa moni kaipasi monarkiaa. IKL korosti olevansa puolueen sijasta liike ja kannatti ammattikuntia korostavaa korporativistista hallintoa. Tämä toi mieleen sääty-yhteiskunnan ja killat. Akateeminen karjalaseura ja heimoaate toivat pappeja politiikkaan. Kokoomusta osa piti suurpääoman puolueena, liian kapitalistisena.

Sinimustien Kuortaneen leiri vuonna 1935. Etualalla pappi Elias Simojoki. Lippujen takana vasemmalta: Paavo Susitaival, Oskari Meriluoto, Viljo Lius ja Reino Ala-Kulju. Äärimmäisenä oikealla lehtori Anna-Liisa Heikinheimo. Simojoki sai toiminnastaan Sinimustissa tuomiokapitulilta muistutuksen sopimattomasta menettelystä papinvirassa.

Sinimustien Kuortaneen leiri vuonna 1935. Etualalla pappi Elias Simojoki. Lippujen takana vasemmalta: Paavo Susitaival, Oskari Meriluoto, Viljo Lius ja Reino Ala-Kulju. Äärimmäisenä oikealla lehtori Anna-Liisa Heikinheimo. Simojoki sai toiminnastaan Sinimustissa tuomiokapitulilta muistutuksen sopimattomasta menettelystä papinvirassa.

Parlamentarismin vastaisuus, korporativismi, jossa valtaa käyttävät työntekijöiden ja työnantajien edustajat, suurpääoman kritisointi ja itsensä asemoiminen perinteisten puolueiden ulkopuoliseksi kansanliikkeeksi ovat fasismille tuttuja piirteitä. Malisen mukaan IKL oli kansalliskonservatiivinen liike, jossa oli runsaasti fasistisia piirteitä.

Sen nuorisojärjestö Sinimustat, jota johti sittemmin talvisodassa kaatunut pappi Elias Simojoki, oli fasistinen. Se haki mallia natsien Hitler Jugendista ja kiellettiin vuonna 1936.

Oliko papeissa paljon kansallissosialismin ja Hitlerin ihailijoita?

– Alkuvaiheessa oli mukana useita pappeja, heidän joukossaan merkittäviä henkilöitä, kuten Simojoki, K.R. Kares ja Suomen Raamattuopiston perustaja Urho Muroma. Viime mainittu tosin otti jo vuonna 1935 etäisyyttä natseihin, Malinen kertoo.

Alkuvaiheen innostus hiipui jopa toiselta suomalaiseen SS-pataljoonaan värväytyneeltä papilta, joista kerrotaan Andre Swanströmin kirjassa Hakaristin ritarit. Ensio Pihkala tuomitsi sotapäiväkirjassaan saksalaisten julmuudet juutalaisia kohtaan. Kalervo Kurkiala sen sijaan ei nähnyt ristiriitaa kansallissosialismin ja kristinuskon välillä.

Elias Simojoki ja Reino Ala-Kulju Sinimustien Kuortaneen leirin leirinuotiolla vuonna 1935. Alakulju oli IKL:n pääsihteeri 1932–1936 ja Akateemisen Karjala-Seuran varapuheenjohtaja. Hän oli myös pappi.

Elias Simojoki ja Reino Ala-Kulju Sinimustien Kuortaneen leirin leirinuotiolla vuonna 1935. Alakulju oli IKL:n pääsihteeri 1932–1936 ja Akateemisen Karjala-Seuran varapuheenjohtaja. Hän oli myös pappi.

Suomalaissosialistien Työväenpuolue nosti veren perinnön kristinuskon edelle

Natsien uskontopolitiikka oli Malisen mukaan keskeinen syy siihen, miksi papit eivät lähteneet mukaan Isänmaallista kansanliikettä radikaalimpiin järjestöihin. Selkeästi kansallissosialistiset liikkeet, kuten jääkärikapteeni Arvi Kalstan Suomen Kansan Järjestö ja diplomi-insinööri Ensio Uotin Suomalaissosialistinen Työnväenpuolue jäivät pieniksi, eikä niihin liittynyt pappeja, joitakin aktiivisia maallikkoja kylläkin.

– IKL:n papeilla kristillisyys meni kansallismielisyyden edelle ja Uotia pidettiin kerettiläisenä. Uotille keskeisiä olivat veren perintö ja arjalainen rotu. Kuten natsit Saksassa, Uoti puolsi myös pakanuutta, suomalaiskansallista Ukko-Ylijumalaa. Kristinuskoa hän tuki vain niin kauan kuin se sopi yhteen kansallissosialististen tavoitteiden kanssa, Antti Malinen kertoo.

Kiinnostavaa kyllä Uotin isä Juho Uoti oli pappi ja jäi historiaan siksi, että hän osallistui kesäkuussa 1917 Helsingin Nikolainkirkon eli nykyisen Tuomiokirkon valtaukseen ja siihen liittyneisiin kumouspyrkimyksiin. Hän haikaili kristillistä teokratiaa. Tästä Juho Uoti sai anarkistipapin maineen.

Poika Ensio Uoti ei omaksunut isänsä sosialismia, vaan päätyi kirjoittamaan kaksi ajatteluaan esitellyttä kirjaa, jotka ovat Malisen mukaan pitkälti plagiaatteja Adolf Hitlerin Mein Kampf eli Taisteluni-teoksesta. Uotin näkemys Jeesuksesta oli, ettei tämä ollut juutalainen, vaan arjalainen. Uoti oli vahvasti antisemitistinen ja arvosteli luterilaista kirkkoa siitä, että tämä taistelisi kaikkia yrityksiä vastaan, joitten ”tarkoituksena on pelastaa kansamme sen kuolettavimman vihollisen, juutalaisten kynsistä”.

Meidän ajassamme elää samanlainen äkkiväärä puhetapa kuin 1930-luvun poliittisessa keskustelussa.

IKL:ssä juutalaisvastaisuus liittyi yleensä siihen, että heidät kytkettiin vapaamuurareihin ja kommunismiin. Rotuna heistä ei Malisen mukaan puhuttu toisin kuin edellä mainituissa selkeästi kansallissosialistisissa liikkeissä. Kun natsit alkoivat vainota juutalaisia, ja myös kristityksi kääntyneitä, myös IKL-papit kritisoivat tätä.

– Todella antisemitistien joukossa oli Suomessa kaksi kirkkoherraa eli Loimaalla ja Sauvossa vaikuttanut J.W. Vartiainen ja Matti Jaakkola Viitasaarelta. Molempien näkemykset torjuttiin kirkossa, Malinen kertoo.

 Antti Malinen kuvattuna Söderkullan kartanon edustalla Sipoossa. Kartano liittyy sen omistajan amiraali Hjalmar von Bonsdorffin kautta 1930–40-lukujen äärioikeistolaiseen liikehdintään. Von Bonsdorff tunnettiin oli perustamassa avoimesti fasistista Isänmaallista Kansanpuoluetta vuonna 1932 ja kuului myös ideologialtaan kansallissosialistiseen Suomen Kansan Järjestöön.

 Antti Malinen kuvattuna Söderkullan kartanon edustalla Sipoossa. Kartano liittyy sen omistajan amiraali Hjalmar von Bonsdorffin kautta 1930–40-lukujen äärioikeistolaiseen liikehdintään. Von Bonsdorff tunnettiin oli perustamassa avoimesti fasistista Isänmaallista Kansanpuoluetta vuonna 1932 ja kuului myös ideologialtaan kansallissosialistiseen Suomen Kansan Järjestöön.

”Virta voi tempaista mukaansa”

Ensio Uotin Suomalaissosialistisen Työnväenpuolueen ohjelmasta löytyy monia samantapaisia ajatuksia kuin tuoreen, puolueeksi haikailevan Sinimustan liikkeen puolueohjelmasta.

Uusi, tutkija Oula Silvennoisen fasistiseksi määrittelemä, Sinimusta liike kertoo ohjelmassaan suhtautuvansa kielteisesti niihin uskonnollisiin liikkeisiin, jotka sen mielestä ”muodostavat uhan suomalaiselle elämäntavalle ja kansallisille intresseille”. Uotin liike kertoi 1930-luvulla pyrkivänsä uskonnon alalla puhdistamaan maan vieraista suunnista ja opetusohjelmista, joiden sisältö ja luonne sen mukaan tähtäsi kansan ja valtion hävittämiseen. Molemmissa uskonto on alisteinen aatteelle ja kummassakin korostetaan veren perintöä. Sinimustat toisivat suomalaisen muinaisuskon kouluopetukseen.

Mitä historiasta olisi hyvä oppia?

– Seurakuntapappina palvelen koko seurakuntaa ja tutkimusaiheeni on historiallinen. Sen panisin merkille, että meidän ajassamme elää samanlainen äkkiväärä puhetapa kuin 1930-luvun poliittisessa keskustelussa, Malinen sanoo.

Hän huomauttaa, että kovat puheet ovat aiemmin johtaneet ja voivat yhä johtaa toimintaan. Siksi pitää kysyä, mihin asti tällaista puhetta voidaan sallia, missä raja kulkee.

– Historia ei varmasti sellaisenaan toista itseään tai selitä nykytilannetta yksi yhteen. Silti siihen on hyvä tutustua ja huomata, mihin asti jotkut ilmiöt voivat johtaa. Kannattaa huomata, että virta voi tempaista mukaansa ja viedä mennessään johonkin sellainen, mikä ei alun perin ollut edes tarkoitus.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi