Suonpää: Hyväosaisia lakko ei häiritse
Jos aktiivimalli kaatuu, se ei kaadu lakon ansiosta vaan siitä huolimatta. Sekin on epäselvää, mikä lakon todellinen syy edes on.
”Perjantaina tulee liikennekaaos”, pelottelee otsikko ja toinen jatkaa: ”Koko Suomi pysähtyy”. Tuskin pysähtyy. Eivät tällaiset lakot meitä hyväosaisia ole ennenkään niin häirinneet. Hyvin toimeentulevaa keskiluokkaa tämä mielenilmaus haittaa lopulta melko vähän. Meillä on autot, joilla viedä lapsemme hoitoon tai lähipiiri, joka tarvittaessa auttaa lasten kanssa. Kun en ole bussin, ratikan enkä metron varassa, pääsen töihin kävellen ihan siinä kuin tavallisestikin. Jos en pääsisi, pitäisin etäpäivän eli nukkuisin aamulla vähän pitempään ja joutuisin keittämään työpäiväni kahvit itse. Kahvitaukoja pitäisin lakon kunniaksi muutaman enemmän. Kun minun pitää perjantaina töiden takia päästä liikkumaan Helsingissä, työnantajani maksaa taksin. Pitää vain tilata se ajoissa.
Ei tunnu missään, tämmöinen poliittinen lakko. Vähän toki harmittaa niiden puolesta, jotka eivät elä yhtä etuoikeutettua elämää kuin minä, mutta jos poliittinen vasemmisto ei jaksa murehtia sen työttömän, maahanmuuttajan tai yksinhuoltajaäidin puolesta, jolle perjantai aiheuttaa kyyneleitä, en ole varma jaksanko minäkään. Sori siitä. Ja kun lakko ei meitä hyväosaisia häiritse, en totta puhuen ymmärrä, mitä hyötyä siitä itse asiallekaan on. Kuka edes tosissaan uskoo, että perjantain lakon tavoite on puolustaa työttömiä eikä uhattua ammattiyhdistysliikettä?
Somevirrassani moni on tällä viikolla muistuttanut, miten hyvä ase lakko on ja miten mikään ei työelämässä olisi muuttunut paremmaksi ilman lakkoja. Ilman vuoden 1917 yleislakkoa, näin opin, Suomeen ei koskaan olisi saatu kahdeksan tunnin työpäivääkään. Se oli suorastaan pelottava väärinkäsitys.
Vuoden 1917 marraskuussa tosiaan oli yleislakko. Laki kahdeksan tunnin työajasta oli itse asiassa hyväksytty jo heinäkuussa, mutta se ei ehtinyt astua voimaan, kun eduskunta hajotettiin samalla kun Venäjäkin hajosi. Lakon aikana uusi, nyt jo itsenäisen Suomen eduskunta hyväksyi lain, mutta ei se tuosta yleislakosta vielä menestystarinaa tee.
Sen ei edes pitänyt olla pelkästään yleislakko. Sen piti olla vallankumous. Työväen Vallankumouksellinen Keskusneuvosto ehti erään lakkoyön pimeinä tunteina jo äänestääkin vallankumouksen aloittamisesta. Äänin 14—11 päätettiin sellainen aloittaa, mutta aamulla järki onneksi voitti ja sisällissota peruttiin äänin 13—12.
Sen yleislakon yhteydessä venäläiset aseistivat punakaarteja etelässä ja pohjoisempana perustettiin suojeluskuntia. Lakkorettelöissä kuoli parikymmentä suomalaista ja muutamaa kuukautta myöhemmin tämä hyvään maahan kylvetty vallankumouksen siemen jo versoikin punakapinaksi ja vapaussodaksi. Helvetti repesi ja suomalaiset tappoivat kymmeniä tuhansia suomalaisia. Olisi sitä vähemmälläkin verenvuodatuksella kai kahdeksan tunnin työpäivä saatu.
Kuka edes tosissaan uskoo, että perjantain lakon tavoite on puolustaa työttömiä eikä uhattua ammattiyhdistysliikettä?
Perjantaina ammattiyhdistysliike menee lakkoon, koska nukkui yöllä, kun itse asiasta päätettiin. Aktiivimallin käsittely oli demokratiaa halveksien haudattu joulun alla yöhön venyneisiin iltaistuntoihin. Hallituspuolueiden kansanedustajat, ministereistä puhumattakaan, eivät edes vaivautuneet paikalle vaan oppositio sai keskustella laista ihan keskenään. Hallitus kaipasi opposition apua vain sen hetken, kun Kristillisdemokraattien Päivi Räsästä lääkärinä tarvittiin hoitamaan pikkujouluissa alkoholimyrkytyksen saanutta eduskunta-avustajaa. Hallitus tässä pitäisi kaataa, eikä pelkästään aktiivimalli. Myöhäisherännäinen ammattiyhdistysliike kerää nyt irtopisteitä, vaikkei yleensä olekaan jaksanut kovasti välittää työttömien kurmoottamisesta.
Aktiivimallikertomuksen suurin sankari on Martin-Èric Racine. Hänen käynnistämänsä kansalaisaloite aktiivimallin purkamiseksi keräsi ennätysajassa tarvittavat 50 000 kannattajaa. Nyt sen on allekirjoittanut jo yli 135 000 ihmistä ja osille haluavat päästä kaikki. Ei ole epäilystäkään, etteikö aktiivimallia vastustettaisi – eikä ole epäilystäkään, etteikö sitä ihan tosissaan yritettäisi kaataa eduskunnassa sekä ennen eduskuntavaaleja että tarvittaessa uudelleen niiden jälkeen.
Perjantain mielenosoituksessa ei ole lopulta kyse aktiivimallista vaan ammattiyhdistyksen oman aseman puolustamisesta. Siksi se ei yhdistä kaikkia, jotka aktiivimallia vastustavat vaan tekee aktiivimallin vastustamisesta nykyistä vaikeampaa meille, jotka huonojenkin päätösten jälkeen uskovat demokratiaan enemmän kuin työmarkkinajärjestöihin. Jos aktiivimalli kaatuu, se ei kaadu perjantain lakon takia vaan siitä huolimatta.
Jaa tämä artikkeli:
