Suonpää: Suomi on vapauden maa sekä tänne syntyneelle että takakontissa saapuneelle
Meillä menee niin hyvin, että sitä on vaikea arvostaa. Virolainen Aivar löysi toivoa ja vapautta Riihimäeltä.
Itsenäisyyspäivänä jokaisen isänmaallisen pitäisi kai olla valmis vastaamaan klassikkokysymykseen: ”Mitä itsenäisyys sinulle merkitsee?” Tai Suomi ja suomalaisuus. Minulla ei ole aavistustakaan hyvästä vastauksesta. Sotapuheet ovat kaukaisia ja suomalaiseen rotuun ei ole kukaan tervepäinen enää sodan jälkeen uskonut. Suomalaisuus on minulle syntymäoikeus, samanlainen itsestäänselvyydeksi muuttunut etuoikeus kuin hyvä elintaso tai sukupuoleni. Olen saanut sen, en ansainnut sitä. Eikä se totta puhuen ole aina niin selvää, että mikä tässä suomalaisuudessa nyt niin erinomaista on.
Suomalaisuus merkitsee enemmän sellaisille ystävilleni, jotka eivät ole ymmärtäneet itse Suomeen syntyä. Esimerkiksi ystävälleni Aivarille. Jõhvissa, Itä-Virossa asunut Aivar kuului viimeisiin ikäluokkiin, joita Neuvostoliitto vei pakolla Afganistaniin sotimaan. Aivarin isoisä oli tapettu 40-luvun lopussa ja isä kadonnut 70-luvulla Aivarin ollessa pikkupoika. Nyt olisi ollut Aivarin vuoro rakentaa suurta sosialistista isänmaata, sotimalla viiden tuhannen kilometrin päässä, isänmaan toisella laidalla. Siksi Aivar eräänä huhtikuisena päivänä karkasi vapauteen eli Suomeen, Riihimäelle.
Matka taittui Georg Otsilla, auton tavaratilassa piileskellen. Aivarin suomalaiselle ystävälle kuulunut auto oli pienempi, kuin mitä puoluesihteerit Kesärannasta poistuessaan käyttävät ja matka paljon pidempi. Poliisiakin piti pelätä enemmän, Aivar ei olisi kiinni jäädessään selvinnyt sakoilla. Talbotin tavaratilassa Aivar unelmoi vapaudesta yli kaksitoista tuntia, sillä hänet uskallettiin päästää ulos vasta, kun oltiin perillä Riihimäellä.
Pimeällä parkkipaikalla Aivar haistoi ensimmäisen kerran vapaan yhteiskunnan ilmaa. Se haisi, kuulemma, aivan samalta kuin kotonakin. Huhtikuun 30. päivän illan Aivar juhli yksin vapautta pienessä yksiössä, kunnes tuliaisviinat sammuttivat lyhdyn ja ensimmäinen uni vapaudessa alkoi.
Suomalaisuus merkitsee enemmän sellaisille ystävilleni, jotka eivät ole ymmärtäneet itse Suomeen syntyä.
Aamulla, kohmelon saapuessa, tuli myös ensimmäinen vapaan yhteiskunnan järkytys. Aivar heräsi torvisoittokunnan ääneen ja kömpi parvekkeelle katsomaan vappukulkuetta. Punaliput liehuivat ja internationaali soi, aamuhumalaisen virolaisen heristellessä parvekkeella nyrkkiä ja huudellessa hävyttömyyksiä kadulla marssiville kommunisteille.
Vieläkään, 20 vuotta myöhemmin, Aivar ei suostu ymmärtämään, mikä suomalaisia on vaivannut. Miksi täällä juhlittiin kommunismia ja saman kommunismin miehittäessä ja murhatessa veljeskansaa sadan kilometrin päässä? Tästä hän puhuu edelleen, asuessaan nykyisin Virossa ja lähetellessään minulle jatkuvasti linkkejä rasistisivustoille, joilla pelotellaan ulkomaalaisten valtaavan niin Suomen kuin Vironkin. Enkä minä ymmärrä Aivaria. Jos auton takakontti oli hänelle reitti vapauteen, miksei hän soisi sitä niille, joita kommunismiakin pahemmat hirmuvallat juuri nyt orjuuttavat?
Kaksikymmentä vuotta sitten suomalaisuus merkitsi Aivarille toivoa. Ehkä siinä on vastaus myös minulle. Kaikessa itsestäänselvyydessään Suomi merkitsee minulle turvallisuutta ja sitä vapautta, jonka Aivarkin täältä löysi. Meillä menee niin hyvin, että sitä on vaikea arvostaa.
Tänä itsenäisyyspäivänä, ovat kadulla sitten natsit tai alpakat, tunnen sittenkin kiitollisuutta kotimaatani kohtaan. Suomi on maa, jossa pari tuhatta kadulla marssivaa natsia järkyttää mielenrauhaa, ei niinkään yhteiskuntarauhaa. Sellaisessa maassa on helppo uskoa hyvyyden voittoon. Tällaisessa maassa meillä on toivoa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Suonpää: Terrori-isku paljasti, että Suomi on hyvä maa
PuheenvuorotTurun torilla oli yksi terroristi, mutta paljon enemmän hyvyyttä.
Suonpää: Natsit kävivät Sotaveteraaniliiton kimppuun
Puheenvuorot
Paha Pastori: Miksi emme osaa nähdä metsää puilta?
Puheenvuorot