Suonpää: Juhlakolikko muistutti, että myös historialla on kaksi puolta

Suonpää: Juhlakolikko muistutti, että myös historialla on kaksi puolta

Vuoden 1918 tapahtumat pitää muistaa, jotta sama ei toistuisi. Varsinaiset juhlan aiheet olisi parempi etsiä muualta.

”Suomen täyttäessä sata vuotta toivon näkeväni samanlaista optimismia ja innostusta, joka vallitsi itsenäisen Suomen alkutaipaleella”, julisti pääministeri Juha Sipilä Suomi100 –demokratiaviikkojen juhlaseminaarissa maalikuun lopussa ja teki selväksi, ettei tasavaltamme ylin johto ymmärrä alkuunkaan, mistä tämä kansakunta on tulossa.

Silloin, kun luin tämän demokratiapuheen, muistan ajatelleeni George Santayanaa, joka arveli niiden, jotka eivät muista menneisyyttään, olevan tuomittuja toistamaan sitä. Sipilä nyt ei ainakaan näytä muistavan, miten ”itsenäisen Suomen alkutaipaleella” sujui kun punainen optimismi ja valkoinen innostus törmäsivät toisiinsa. Kymmenisen tuhatta tapettiin sotimalla, kymmenisen tuhatta murhattiin siinä sotimisen lomassa ja viitisentoista tuhatta leireillä sodan jälkeen. Ja jos tällainen, kansanmurhan kokoinen nyanssi on päässyt unohtumaan, sitä saa olla aika huolissaan sen historian toistamisesta.

Tämä palasi mieleeni eilen illalla, kun näin mitä sosiaalisessa mediassa oli puhuttu satavuotiaan Suomen juhlarahoista. Niiden rahojen piti kertoa Suomen itsenäisyydestä ”saavutusten ja voitettujen vaikeuksien kautta”, joten mitäpä muuta juhlakolikkoon olisi laitettu kuin kuva punavankien teloituksesta. Siinä sitä on niitä Sipilän innostuneita ja optimistisia suomalaisia itsenäisyytemme alkutaipaleelta.

Suomen historian merkkihetkiähän tuo on ja sikälikin ajankohtainen asia, että kuvassa lainkuuliaiset miehet noudattavat Ammutaan paikalla -julistusta, jonka ylipäällikkö Mannerheim oli joukoilleen antanut. Nuori tasavaltamme ei vielä ollut ehtinyt säätää omia lakeja omien kansalaistensa ammuttamisesta, mutta Venäjän sotaväen rikoslakia noudattaen vasta itsenäistynyt Suomi otti ensiaskeleitaan kohti täysivaltaisten, kansanmurhaan syyllistyneiden kansojen joukkoa.

Sosiaalisessa mediassa moni ehti, ihan syystäkin, sanoa, ettei tuo aseettomien ampuminen nyt varsinaisesti ole juhlan aihe.

Ihan ehdottomasti noita hetkiä pitäisi muistella ja niistä muistuttaa, vaikka varsinaiset juhlan aiheet sopiikin mieluummin etsiä jostakin muualta kuin itsenäisen Suomen alkutaipaleelta. Mitä vähemmän me muistamme, sitä suurempi riski on tehdä samoja virheitä uudelleen.

Nyt niitä rahoja ei kuitenkaan paineta. Sosiaalisessa mediassa moni ehti, ihan syystäkin, sanoa, ettei tuo aseettomien ampuminen nyt varsinaisesti ole juhlan aihe. Valtiovarainministeri Petteri Orpokin piti somekohusta kuultuaan juhlarahaa mauttomana ja toivoi, että se vedettäisiin pois. Sen jälkeen joku kertoi Orpolle, että hän on valtiovarainministeri, että siitä vaan päättämään asiasta. Kun asetus juhlarahoista kumottiin, saattoi valtiovarainministeriö jo iloisesti tiedottaa, että ”juhlarahoja ei enää ole oikeudellisesti olemassa.” Se oli pahaa unta vain, nyt sitä ei enää ole olemassa eikä kansanmurhaa tarvitse ajatella.

Orpo oli itse toki allekirjoittanut myös sen alkuperäisen asetuksen, jossa selostettiin juhlarahan kuvaa: "Vasemmalla on kaksi ihmishahmoa, joista sisimmäinen osoittaa pitkällä aseella oikealle. Keskeltä oikealle on seitsemän ihmishahmoa rivimuodostelmassa."

Vielä tuolloin valtiovarainministeri Orpo ei nähnyt kuvassa mitään mautonta. Keitähän hän mahtoi kuvitella tuossa osoitettavan aseella, jos ei punaisia? Orpon närkästys ei kohdistunut sisällissodan juhlimiseen, nyt sitä aihetta vain käsiteltiin Kokoomuksen suunnasta katsoen väärin. Olisi pitänyt kai kuvata vapaussodan sankaritekoja, venäläisiä aseista riisuvia urheita talonpoikia eikä todellisuutta.

Jos taiteilijan tavoitteena oli kuvata kolikon kahta puolta, hän ehkä onnistuikin. Juhlarahasta loukkaantuivat niin punaiset kuin valkoisetkin. Suomen historian syvin trauma ja kansallinen tragedia oli se, että punakapina ja vapaussota sattuivat samaan aikaan.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi