null Surun rytmi on hidas – Mina Laamon dokumenttielokuva kuvaa kuoleman, sairauden, eron ja ulkopuolisuuden tunteen aiheuttamaa surua

Suomalaisen suru on useimmiten hiljaista ja yksityistä.

Suomalaisen suru on useimmiten hiljaista ja yksityistä.

Surun rytmi on hidas – Mina Laamon dokumenttielokuva kuvaa kuoleman, sairauden, eron ja ulkopuolisuuden tunteen aiheuttamaa surua

Kymmenen ihmisen surusta kertova dokumentti lähti ohjaajan omista kokemuksista. Monesta surevasta tuntui, että ulkopuoliset yrittivät rajata surua ja sen kestoa.

Dokumenttielokuva Surunkesyttäjät sai alkunsa ohjaaja Mina Laamon omasta surusta. Hän tunsi surua lapsettomuudestaan.

– Ihmettelin, miten voi kaivata niin paljon jotakuta, jota ei ole ollut edes olemassa. Päätin selvittää välini surun kanssa, etten katkeroituisi.

– Dokumentaristina minulle oli luontevaa tehdä tuota välien selvittelyä visuaalisesti. Halusin ymmärtää, mitä tapahtuu jonkin tragedian jälkeisenä pitkänä mykkänä aikana ennen kuin ihminen on jotenkin selviytynyt surustaan.

Dokumentissa kuvataan erilaisia surijoita. Joku on menettänyt rakkaan ihmisen kuoleman ja joku eron kautta. Jollekulle surua aiheuttaa läheisen sairaus ja jollekulle taas oma ulkopuolisuuden tunne.

– Dokumenttia tehdessäni huomasin, että perustunne, suru, on kaikilla sama, mutta siihen liittyy monenlaisia muita tunteita kuten epätoivoa, vihaa ja masennusta. Ihmisen reagointitapaan vaikuttavat hänen luonteensa ja henkilöhistoriansa. Tragedia voi yllättäen laukaista myös aikaisempia suruja, Laamo sanoo.

Ihmistä katsotaan tosi pitkään, jos hän itkee vaikka bussissa.

Surijoita kuvattiin paljon luonnossa. Mina Laamon mukaan se oli monelle heistä tärkeä vetäytymispaikka. Suomalaisten suru vaikuttaa hänestä muutenkin hyvin yksityiseltä, hiljaiselta ja pidättäytyvältä. Monessa muussa kulttuurissa sureminen on yhteisöllisempää.

– Meillä suru on rajattua, ja sitä pitäisi ilmaista tietyllä tavalla. Myös suremisen paikat ovat rajattuja. Ihmistä katsotaan tosi pitkään, jos hän itkee vaikka bussissa, Mina Laamo sanoo.

Surevasta voi tuntua myös siltä, että ulkopuoliset pyrkivät kontrolloimaan esimerkiksi suruajan kestoa. Kiireisessä yhteiskunnassa voi olla vaikea tajuta, että surun rytmi on hidas ja se vie jokaiselta oman aikansa.

– Luulen, että joidenkuiden on vaikea kohdata toisen surua, koska se heiluttaa omia perustuksia. Mitä paremmin on sinut itsensä kanssa, sitä paremmin osaa suhtautua omaan ja toisen suruun, Laamo sanoo.

Kun vaikeassa vaiheessa annoin surun vain olla, tilanne ei tuntunutkaan enää niin ahdistavalta.

Mina Laamo on myös törmännyt termiin toksinen positiivisuus, joka tarkoittaa sitä, että kaikki asiat väännetään positiivisiksi.

– Monella on harhakuvitelma, että elämän pitäisi olla aina onnellista. Suru kuuluu kuitenkin kaikkien elämään jossain vaiheessa.

Laamo alkoi suunnitella dokumenttielokuvaansa kuvaaja Päivi Kettusen kanssa nelisen vuotta sitten. Hänellä itsellään suru kääntyi iloksi, sillä hän sai lapsen kuvausprosessin aikana.

– Elämää on tosiaan vaikea ennakoida. Yllätyin myös siitä, että kun vaikeassa vaiheessa annoin surun vain olla, tilanne ei tuntunutkaan enää niin ahdistavalta. Usein ihmiset yrittävät taistella surua vastaan, ja siihen menee valtavasti energiaa.

Surunkesyttäjät-dokumentilla on eri puolilla Suomea erikoisnäytöksiä yhteistyössä surujärjestöjen kanssa. Näytösten jälkeen Mina Laamo keskustelee elokuvan teemoista järjestöjen kokemusasiantuntijoiden kanssa. 

Surunkesyttäjät elokuvateattereissa pe 25.2. Erikoisnäytökset Helsingissä su 27.2. klo 14 elokuvateatteri Orionissa ja Espoossa ke 9.3. klo 17.30 Kino Tapiolassa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: