Kirjailijatalo Villa Kivessä työskentelevä Kati Kaartinen on myös suositun Armi Aavikko -kuunnelman tekijä.
”Läheisen menetys jää aina osaksi elämää” – Kati Kaartinen käsikirjoitti koskettavan näytelmän kuolemasta ja surusta Kansallisteatteriin
Itsekin nuorena leskeytynyt käsikirjoittaja sanoo, että taiteessa on tärkeää käsitellä kuolemaa ja siihen liittyviä rankkojakin tuntemuksia.
Näyttämöllä nuorehko pariskunta joutuu tuskalliseen tilanteeseen, kun miehellä todetaan ärhäkkä syöpäsairaus. Timo Tuominen näyttelee kuoleman kanssa kamppailevaa miestä ja Petra Karjalainen naista, joka yrittää jaksaa miehensä rinnalla viimeiseen hengenvetoon asti.
Tuomas Rinta-Panttilan ohjaaman näytelmän Tunnit, viikot, kuukaudet on käsikirjoittanut Kati Kaartinen. Esitys pohjautuu Reko ja Tina Lundánin romaaniin Viikkoja, kuukausia ja Tina Lundánin romaaniin Ensimmäinen kesä. Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundán kuoli aivokasvaimeen vuonna 2006.
– Näytelmä syntyi Timo Tuomisen ja säveltäjä Jussi Tuurnan aloitteesta. He olivat suunnitelleet sen tekemistä jo vuosia, Kaartinen kertoo.
Taiteentekijänä hän ajattelee, että kuolemasta ja siihen liittyvistä rankoistakin tuntemuksista kertominen on välttämätöntä, koska ne kuuluvat elämään.
– Tina ja Reko Lundán kertovat kirjoissaan tunteistaan kuoleman lähestyessä itseään säästelemättä. Kirjat voivat toimia myös vertaistukena.
Kuolema voi aiheuttaa hämmennystä monella tavalla
Näytelmän mies turvautuu epätoivossaan Jumalaan ja rukoilemiseen, mitä taas ateistivaimo ei voi ymmärtää. Kati Kaartisen mukaan niin tapahtuu Lundánien teoksessakin.
– Kuoleman läheisyydessä moni saattaa ryhtyä ajattelemaan Jumalaa ja uskoon liittyviä asioita. Sairastuneelle se voi olla iso lohtu ja tuoda toivoa.
Kuoleva mies pohtii myös, onko sairastuminen Jumalan kosto tai rangaistus. Hän kysyy, miksi tämä tapahtui juuri minulle.
– On inhimillistä, että ihminen haluaa löytää jonkin syyn tapahtuneelle. Yhtä hyvin voisi kysyä, miksi en juuri minä, sillä sairastuminen voi olla edessä kenellä tahansa meistä, Kaartinen sanoo.
Teoksen koskettavimpiin lauluihin kuuluu Surumerkki. Kaartinen kertoo, että aikaisemmin leski kantoi surunsa merkiksi mustaa surunauhaa. Se välitti muille viestin siitä, että heidän kohtaamansa ihminen oli menettänyt läheisensä.
– Kuoleman läheisyydessä moni saattaa ryhtyä ajattelemaan Jumalaa ja uskoon liittyviä asioita.
Kaartinen itse leskeytyi 18 vuotta sitten. Hän sanoo, ettei menetys katoa koskaan lopullisesti vaan jää osaksi elämää.
– Varsinkin jos kuolema tapahtuu äkillisesti ja nuorena, ikään kuin väärässä järjestyksessä, voi se aiheuttaa muissa ihmisissä hämmennystä ja torjuntaa. Leski voi jäädä tosi yksin, jos hän ei voi puhua asiasta kenenkään kanssa. Onneksi nykyään on esimerkiksi sururyhmiä, joissa saa vertaistukea saman kokeneilta.
Armi-kuunnelman kautta peilataan omaa elämää
Käsikirjoittajana Kati Kaartinen sanoo kertovansa aina tavalla tai toisella ihmisenä olemisesta. Usein mukana on myös henkilökohtainen näkökulma.
Hänen merkittäviin töihinsä kuuluu kesällä esitetty Radioteatterin kuunnelma Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa. Laulaja Armi Aavikosta kertovalla kuunnelmalla on ollut ennätysmäärä kuulijoita.
Kaartisen mukaan työhön kului aikaa vuoden verran. Hän luki Aavikon elämäkerran, penkoi lehtien arkistoja ja katsoi Ylen tallenteita. Tältä pohjalta hän rakensi kudelman fiktiivisistä ja dokumentaarisista osuuksista sekä 1970–1980-lukujen musiikista.
– Ehkä kuunnelmasta tuli niin suosittu siksi, että se antoi kuuntelijoille samalla peilauspintaa heidän omaan elämäänsä ja nuoruuteensa, vaikka ne eivät sinänsä liittyisi Armiin. Myös korona-aika saattoi lisätä kaipuuta yhteisölliseen kokemukseen, Kaartinen arvelee.
Tunnit, viikot, kuukaudet -näytelmä la 27.11. saakka Kansallisteatterin suurella näyttämöllä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Irma Truhposen suurin suru kesti vuoden – ”Harrastus ja ystävät auttoivat eteenpäin”
Hyvä elämä AjankohtaistaKuoroystävät, laulaminen ja ensimmäinen lapsenlapsi toivat Irma Truhposelle lohtua puolison kuoleman jälkeen.
