null Suvelan kappelilla saa tiistaisin soppaa ja seuraa – Espoossa seurakunnat järjestävät edullisia lounaita yhdeksässä paikassa

Seija ja Pentti Laukkanen arvostavat kappelilounaan hyvää hinta-laatusuhdetta.

Seija ja Pentti Laukkanen arvostavat kappelilounaan hyvää hinta-laatusuhdetta.

Hyvä elämä Ajankohtaista

Suvelan kappelilla saa tiistaisin soppaa ja seuraa – Espoossa seurakunnat järjestävät edullisia lounaita yhdeksässä paikassa

Aterioimisen lisäksi kappelilounaalla on mahdollisuus hiljentymiseen ja tuttujen tapaamiseen.

Ritva Niskanen tulee espoolaisen Suvelan kappelin ovesta sisään reilusti ennen lounastarjoilun alkua. Reilun kymmenen vuoden kokemuksella hän toimii kappelilounailla vapaaehtoisena lounasmaksujen kerääjänä.

Niskanen istuu pienen pöydän ääreen lähelle sisäänkäyntiä tuttuun tehtävään. Aikuiset maksavat lounaasta 3,5 euroa ja alle 12-vuotiaat lapset 1,5 euroa. Kappelilounaalla kelpaa vain käteinen raha.

– Toivotan ruokailijat tervetulleeksi, ja ensikertalaisille sanon vielä, että kiva kun tulit, Niskanen sanoo.

Ritva Niskaselle vapaaehtoistehtävässä parasta ovat ihmiset. Kappelilla hän tapaa paljon tuttuja, joiden kanssa hän vaihtaa kuulumisia.

Tammikuun viimeisellä lounaalla on Niskasen lisäksi mukana kolme muutakin vapaaehtoista. He huolehtivat tarjoilupöydästä ja auttavat tarvittaessa ruokailijoita esimerkiksi kantamalla tarjottimen pöytään.

Suvelan kappelilounaalla pöydistä kuuluu iloinen puheensorina. Valtaosa ruokailijoista on eläkeikäisiä.

Suvelan kappelilounaalla pöydistä kuuluu iloinen puheensorina. Valtaosa ruokailijoista on eläkeikäisiä.

Alkuhartaus päättyy ruokavirteen

Kellon lähestyessä kahtatoista kappelin ulko-ovi käy tiuhaan, ja puheensorina lisääntyy. Tulijoiden askeleet suuntautuvat naulakolta suoraan kappelisaliin, jossa diakoni Kirsi Salonen pitää alkuhartauden. Lopuksi kaikki laulavat yhdessä ruokavirren Nyt silmäin alla Jeesuksen.

Hartaushetken jälkeen on lounaan aika. Tarjolla on kaali-jauhelihakeittoa, kasviskeittoa, leipää ja mustikkarahkaa. Juomana on vettä ja kotikaljaa.

Lähellä asuvat Seija ja Pentti Laukkanen käyvät usein kappelilounaalla. He tapaavat ruokailun yhteydessä paljon tuttuja, joiden kanssa he vaihtavat tuoreita kuulumisia. Suvelan kappeli on Laukkasille alueen yhteinen olohuone, jonne on helppo tulla.

– Maukkaan ruuan lisäksi tärkeintä kappelilounaalla on ystävien tapaaminen ja tarinointi heidän kanssaan. Olen asunut Suvelassa lähes neljäkymmentä vuotta, ja ajan mittaan tänne on muodostunut tiivis yhteisö. Myös näiden tilaisuuksien hengellinen anti on minulle tärkeää, Pentti Laukkanen sanoo.

Pentti Laukkanen haluaa monen muun tapaan huomioida ensimmäistä kertaa ruokailemaan saapuneet. Hän menee juttelemaan tulijoille ja istuu usein heidän kanssaan samaan pöytään.

Vapaaehtoinen Ritva Niskanen toivottaa ruokailijat tervetulleeksi ja kerää heiltä lounasmaksut. Sen jälkeen hän pääsee syömään emännän valmistamana keittoa.

Vapaaehtoinen Ritva Niskanen toivottaa ruokailijat tervetulleeksi ja kerää heiltä lounasmaksut. Sen jälkeen hän pääsee syömään emännän valmistamana keittoa.

Tulot ja menot balanssissa

Tammikuun viimeisellä kappelilounaalla kävi noin 70 ruokailijaa. Kappelin emännän Minna Pulkkisen valmistama ruoka riitti kaikille, ja sitä jäi yli vain pieni määrä. Hän tekee ruuan yleensä noin 60 hengelle, mutta jos asiakasmäärä yllättää, pakastimesta löytyy täydennystä.

Tarjolla on usein edullisista aineksista valmistettua ruokaa, kuten keittoja ja laatikkoruokia. Pulkkinen suunnittelee ruokalistan niin, että raaka-ainekulut eivät nouse lounaasta saatavia tuloja suuremmiksi.

– Teen kaikki itse alusta loppuun asti enkä käytä valmisruokia, Pulkkinen sanoo.

Suurin osa ruokailijoista on eläkeikäisiä, mutta mukana on myös nuorempia. Diakoni Kirsi Salosen mukaan monet tulevat lähes jokaiselle kappelilounaalle, osa taas käy harvemmin. Hänen mukaansa kävijämäärä on nyt palautunut koronarajoituksia edeltävälle tasolle.

– Kuka tahansa voi tulla tänne yksin tai yhdessä syömään edullista kappelilounasta. Ruokaseuraa on tarjolla, ja se voi olla tervetullutta vaihtelua monelle yksin asuvalle. Haluamme pitää lounaan hinnan hyvin maltillisena, Salonen sanoo.

Kappeli- ja diakonialounaat Espoossa

Espoonlahden seurakunta

Diakonialounas ma ja to klo 12–13 kirkolla. Hinta 3 e.

Tuomiokirkkoseurakunta

Kappelilounas ma ja to klo 11–13 Auroran kappelissa. Hinta 2–5 e.

Kappelilounas ti klo 11–12.30 Kauklahden kappelissa. Hinta 2–4 e.

Kappelilounas ti klo 12–13 Suvelan kappelissa,. Hinta 1,5–3,5 e.

Kappelilounas ti klo 12–13 Viherlaakson kappelissa. Hinta 2–4 e.

Leppävaaran seurakunta

Diakoniaruokailu ti ja to klo 11.30–12.30 Leppävaaran kirkolla. Hinta 3 e.

Olarin seurakunta

Kappelilounas ti klo 12–13 Matinkappelissa. Hinta 3 e.

Kappelilounas to klo 12–13 Olarin kappelissa. Hinta 3 e.

Tapiolan seurakunta

Lounas kirkolla to klo 11.30 kahvila Valossa. Hinta 2–5 e.

Seurakuntien diakonia- ja kappelilounaille ovat tervetulleita kaikki. Diakoniatyöntekijöiltä voi saada diakonisin perustein ilmaislipukkeen lounaalle.

Myös Helsingin ja Vantaan seurakunnat järjestävät edullisia ruokailuja.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.