Sydämeeni joulun teen -kappale voisi olla keskiaikaisen munkin kirjoittama
Vexi Salmen kirjoittaman joululaulun ajatuksia esittivät jo 300-luvun kristilliset mystikot.
Neitsyt Maria on nuori, aivan lapsi vielä. Hän puristaa vauvaa rintaansa vasten. Vauva pelkää pimeää, mutta se rauhoittuu saadessaan tutin suuhunsa. Kun Maria laittaa vauvan makuuasentoon, sen silmät menevät kiinni.
Vauva on aivan oikean tuntuinen. Sen hiuksia voi kammata ja se pissaa, kun Maria on syöttänyt sitä tuttipullolla. Maria sai vauvan lahjaksi viime jouluna.
Joosefista tuntuu, että kaikki katsovat häntä. Joosefilla on kylpytakki päällään ja häntä nolottaa, vaikka samalla hän tuntee outoa ylpeyttä.
Paimenilla on pyyheliinat päässään ja lätkämailat paimensauvoina. He eivät tiedä, mitä niillä sauvoilla pitäisi tosipaikan tullen tehdä.
Kylpytakkeihin ja pöytäliinaviittoihin sonnustautuneiden pienten eläytyjien joulukuvaelma on piirtynyt osaksi sielunmaisemaa niissäkin sieluissa, joiden uskonnollisuuden laita on vähän niin ja näin. Joulukuvaelma tuo ensimmäisen joulun tapahtumat tähän päivään.
On kuin Kristus todella syntyisi tänään, kesken kaiken, näihin syleihin. On kuin enkeli toisi ilahduttavan viestinsä rauhasta ja sovinnosta juuri meille, juuri nyt. Tässä koulun jumppasalissa, tässä päiväkodin aulassa, tämän lähiökirkon kokolattiamatolla.
On kuin joulu ei olisikaan tarunhohtoinen tapahtuma kaukana menneisyydessä. On kuin ikuisuus leikkaisi meidän aikaamme.
Myös ehtoollisen leipälautanen on seimi
Vanhan kristillisen ajatuksen mukaan Kristus todella syntyy uudestaan ja uudestaan. Hän ei syntynyt ainoastaan kerran Betlehemissä vaan hän syntyy jatkuvasti ihmisten sydämissä. Eikä hän synny ainoastaan ihmisten sydämissä, vaan hän syntyy joka viikko myös mystisesti alttarilla, ehtoollisen sakramentissa. Ehtoollisen leipälautanen on seimi, jossa Sana tulee lihaksi.
Näin opettivat vanhat kristilliset mystikot. Heidän vaalimansa ajatus Jumalan Pojan jatkuvasta syntymisestä näyttää puhuttelevan myös meitä kolmannen vuosituhannen suomalaisia. Sen osoittaa Kassu Halosen säveltämän ja Vexi Salmen sanoittaman joululaulun Sydämeeni joulun teen suunnaton suosio.
Vexi Salmen lauluteksti kelpaa kristillisen mystiikan peruskurssiksi. Sen aatehistorialliset juuret vievät suomalaisesta herännäisyydestä 1500-luvun espanjalaisten mystikkojen kautta keskiajan Reininmaan dominikaanikonventteihin ja sieltä myöhäisantiikin Roomaan ja Kreikkaan.
Vexi Salmen lauluteksti kelpaa kristillisen mystiikan peruskurssiksi.
Mystistä kokemusta, Jumalan salaisuuden avautumista, on perinteisesti kuvattu matkana. Matkaanlähtö eli exodus saa alkunsa yksinolosta, kaipauksesta ja hiljaisuuden kuuntelemisesta. Kun kaipaus on kyllin suuri, on sielu valmis lähtemään liikkeelle vaikka se ei edes tiedä, mihin se on menossa.
Siitä myös Vexi Salmi aloittaa:
”On jouluyö, sen hiljaisuutta yksin kuuntelen
ja sanaton on sydämeni kieli.
Vain tähdet öistä avaruutta pukee loistaen
ja ikuisuutta kaipaa avoin mieli.”
Yö on mystiikan vuorokaudenaika. 1500-luvun espanjalainen munkki ja runoilija Juan de la Cruz eli Ristin Johannes kirjoitti, että sielun täytyy jättää tyyni ja turvallinen talonsa, mikäli se mielii lähestyä Jumalaa. Turvapaikkansa jätettyään sielu joutuu pimeään yöhön. Silti sielu ei joudu harhaan eikä tuhoon, vaan juuri yön pimeydessä se saa lohdutuksensa.
Vexi Salmi vaikuttaa kirjoittaneen Mestari Eckhartin kynällä
Jumalan kohtaaminen on tuntemattoman eteen astumista. Hän on salaisuuksien salaisuus. Hänen läheisyydessään voimme vain nostaa sormen huulillemme, kuten kappadokialaisiksi isiksi kutsutut 300-luvun kreikkalaiset teologit Basileios Kesarealainen, Gregorios Nyssalainen ja Gregorios Nazianzolainen sanoivat.
Kappadokialaiset isät opettivat, että mitkään sanat eivät riitä kuvaamaan Jumalan mysteeriä, sillä Jumala ylittää meidän käsityskykymme. Jotta voisin astua Jumalan hiljaiseen salaisuuteen, minun on syytä jättää kaikki asiat ja kaikki sanat ”unohduksen pilven alle”. Sydämen kieli on sanaton, ja me opimme sen vasta, kun uskallamme astua sielun pimeään yöhön.
Kaikista öistä mystisin on jouluyö, Jumalan maan päälle laskeutumisen yö, Jeesuksen syntymän yö.
Jouluyön hiljaisuudessa ihminen valmistaa sydämeensä seimen, johon Jeesus-lapsi voi syntyä. Joululaulunsa kertosäkeessä Vexi Salmi vie kuuntelijat kristillisen mystiikan ytimeen, Jeesuksen syntymiseen:
”Nyt sydämeeni joulun teen,
ja mieleen hiljaiseen
taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.”
Vexi Salmi vaikuttaa kirjoittaneen laulunsa Mestari Eckhartiksi kutsutun saksalaisen dominikaanimunkin sulkakynällä. 1200-luvulla elänyt Eckhart opetti että Jumala synnyttää Poikansa jatkuvasti ihmisen sielussa.
Myös Mestari Eckartin oppilas Johannes Tauler pohdiskeli Jeesus-lapsen syntymistä sydämen seimeen. Keskiajalla eläneen dominikaanimunkki Taulerin saarnat kuuluvat myös luterilaiseen peruskirjallisuuteen, sillä Martti Luther piti Taulerin saarnapostillaa kovasti arvossa.
Suomeksi Taulerin postilla käännettiin 1800-luvulla, yli 500 vuotta alkuperäisen teoksen ilmestymisen jälkeen, ja sitä on luettu ahkerasti varsinkin Länsi-Suomen herännäispiireissä.
Jeesus syntyy kolmella tavalla
Ehkäpä juuri Taulerin postillaan sisältynyt joulusaarna valmisti tietä Kassu Halosen ja Vexi Salmen joululaulun suurelle suosiolle Suomessa.
Joulusaarnassaan Tauler pohtii tiernapojistakin tuttua profeetan lausetta ”On lapsi syntynyt meille ja Poika annettu on”. Tauler selittää Jumalan Pojan syntymän kolmiulotteiseksi.
Ensinnäkin Kristus syntyy iankaikkisuudessa Isästä, toiseksi hän syntyy ajallisesti Betlehemissä Pyhästä Hengestä ja Neitsyt Mariasta, kolmanneksi hän syntyy mystisesti joka päivä ihmisen sielussa.
Ja tämä Jeesus-lapsen syntymä on täynnä rakkautta — niin iankaikkisuudessa, Betlehemissä kuin meidän sydämissämmekin.
Siksi jouluvalmisteluista kaikkein tärkein on oman sydämen sijaaminen seimeksi Joulun lapselle, hänen rakkauden täyttämää syntymäänsä varten.
Jo vanhat kappadokialaiset mystikot opettivat, että vaikka emme ymmärryksemme kautta voi tietää, millainen Jumala on, voimme tuntea hänet rakkauden kautta.
Betlehem on lähellä
Joululaulunsa toisessa säkeistössä Vexi Salmi jatkaa vanhojen mystiikan opettajien viitoittamalla tiellä. Mystikon tie on puhdistumisen tie, via purgativa. Jumalan kirkkauden näkeminen herättää katumuksen ja omien syntien tuntemisen:
”On jouluyö ja lumihuntuun pukeutunut maa,
kuin yhtä puhdas itse olla voisin.”
Mystiikka paljastaa ihmiselle sekä hänen todellisen minänsä että Jumalan rajattoman rakkauden ihmisiä kohtaan. Ristin Johanneksen ystävä, toinen suuri espanjalainen 1500-luvun mystikko Pyhä Teresa opetti, että ihminen ei voi tuntea Jumalaa tuntematta omaa itseään, mutta hän ei tunne omaa itseään, ellei hän tunne Jumalaa.
Sydämeeni joulun teen -laulun viimeinen säkeistö huipentuu syvään rauhaan:
”On jouluyö, sen syvä rauha leijuu sisimpään
kuin oisin osa suurta kaikkeutta.”
Kuinka ollakaan, vanhat mystikot kuvaavat mystiikan huipennukseksi juuri unitiota eli yhdistymistä. Se on kaikkeuden ykseyden oivaltamista, koko todellisuuden yhteenkuulumista. Pyhä Teresa vertasi sielun yhtymistä Jumalaan kahteen kynttilään, jotka asetetaan niin lähelle toisiaan, että niistä lähtee vain yksi valo.
Yhtä lähellä on Betlehem meidän kotejamme.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Myös näin voidaan ja näin tulee viettää joulua” – Jeesus-vauva raunioissa voisi olla myös tämän joulun kuva
Hengellisyys1500-luvun maalaus pyhästä perheestä raunioiden keskellä tuo mieleen Ukrainan pommitetut kirkot ja viime aikojen tapahtumat Jeesuksen synnyinseudulla. Vankilassa joulua viettänyt saksalainen pappi Dietrich Bonhoeffer näki sitä katsoessaan toisen maailmansodan tuhot.
