Synkkien virsien yhteislauluilta syntyi kanttorin päähänpinttymästä – jämeriä virsiä paahdetaan kirkon penkissä tunti ja sitten lähdetään kotiin
Kanttori Petri Koivusalo lupaa ryöstöviljellä Espoon tuomiokirkon urkujen tummempaa soinnillista päätä Synkkien virsien illassa, joka järjestetään 18. marraskuuta.

Kanttori Petri Koivusalo lupaa ryöstöviljellä Espoon tuomiokirkon urkujen tummempaa soinnillista päätä Synkkien virsien illassa, joka järjestetään 18. marraskuuta.

Synkkien virsien yhteislauluilta syntyi kanttorin päähänpinttymästä – jämeriä virsiä paahdetaan kirkon penkissä tunti ja sitten lähdetään kotiin

Elämän ikiaikaiset tosiasiat, kuten kuolema ja kärsimys, ovat pääosassa tummansävyisessä yhteislauluillassa Espoossa. Synkkien virsien helmissä tummuuden läpi loistaa kirkkaus.

Petri Koivusalolla oli vuosikausia päähänpinttymä, ja viime vuonna hän toteutti sen ensimmäisen kerran. Tämä on kova juttu, sanoivat mukana olleet. Nyt on aika tehdä se uudelleen.

Päähänpinttymä on Synkkien virsien ilta, joka järjestetään Espoon tuomiokirkossa 18. marraskuuta. Tilaisuuden alaotsikkona on Yhteislaulua kirkkovuoden loppumetreillä. Vuosi sitten vastaava tilaisuus järjestettiin samaan aikaan.

– Halusin tehdä sellaisen yhteislauluillan, jossa lauletaan virsikirjasta raskaan sarjan virsiä, joissa käsitellään kaunistelematta ihmiselämän pelkoja, ahdistuksia ja kuolemanpelkoa. Niiden kautta päästään sitten kirkkauteen, selvittää Espoon tuomiokirkkoseurakunnan kanttori Petri Koivusalo tilaisuuden luonnetta.

Virsikirjassa on lauluja ja tekstejä 1600 vuoden ajalta. Vaikka maailma on muuttunut paljon vuosisatojen varrella, virret ovat hänen mukaansa ajattomia.

– Aina ihmiset ovat kuolleet, aina on ollut pelkoja, yksinäisyyttä ja murhetta. Nuo asiat on osattu sanoittaa aikakaudesta riippumatta, Koivusalo huomauttaa.

Monet virret ovat jämeriä ja komeita, ja niissä sanoitetaan ihmisen elämää hienosti.
− Kanttori Petri Koivusalo

Hän on selkeästi innostunut tummasävyisestä aiheesta.

– Monet virret ovat rautaa. Ne ovat jämeriä ja komeita, ja niissä sanoitetaan ihmisen elämää hienosti. Lopussa päästään lunastukseen, toivoon ja kirkkauteen.

Synkkien virsien illan yksi tärkeimmistä virsistä on numero 158, jota Koivusalo kehuu järeäksi, ikiaikaiseksi lauluksi. Sen ensimmäiset säkeistöt eivät kainostele:

Vihan päivä kauhistava! Sydänjuuret värähtää, kun on kaikki katoava, taivas, maa kun häviää. Ihmiskunta peljästyy, tuomari kun lähestyy.

Taivaan torvi äänen antaa, kaikuu kaikkeen maailmaan, maankin alle kaiun kantaa, kutsuu kuolleet haudoistaan tuomiolle käskien eteen Herran istuimen.

Viimeinen eli kahdeksas säkeistö on sävyltään aivan toisenlainen kuin alku:

Sinuun, Herra Jeesus, turvaan, nyt jo sinun olla saan. Niin en joudu joukkoon kurjaan, jolta taivas suljetaan. Armostasi autuuteen minut kannat taivaaseen.

Valkeus ei tunnu miltään ilman pimeyttä

Koivusalo pohtii, väistelläänkö seurakuntatyössä raakoja ja realistisia sanoja. Hänen mielestään mikään ei tunnu miltään, ellei se ole suhteessa johonkin. Valkeus ei tunnu miltään ilman pimeyttä.

Synkkien virsien illan kulku on yksinkertainen: tulija saa ovelta virsikirjan ja käsiohjelman, kirkonkellojen soiton jälkeen yhteislaulua paahdetaan virsikirjasta tummalla sävyllä vajaan tunnin verran. Sitten lähdetään kotiin. Ei puhetta, ei selityksiä, ainoastaan laulua.

Koivusalo haluaa jättää tilaa ihmisten omille oivalluksille.

– Jokainen kuulee laulun omalla tavallaan ja peilaa sitä itseensä ja omaan elämäänsä. Musiikki on peilipinta, jonka kautta käsitellään vaikeita asioita. Se on luotettava keskustelukumppani, vaikka sitä kuuntelisi ilman sanoja. Lisäksi toisten kanssa veisatessa yhdistyy kollektiivinen yhdessä tekeminen, Petri Koivusalo sanoo.

Virsi-illan esilauluryhmänä toimii Espoon mieslaulajat -kuoro, joka oli mukana viime vuonna. Koivusalo säestää uruilla. Hän lupaa ryöstöviljellä Espoon tuomiokirkon urkujen tummempaa soinnillista päätä.

– Jos halutaan värittää virren sanomaa, silloin on maalattava kunnolla ja jyrättävä. Se on tehtävä anteeksi pyytelemättä, hän sanoo.

Synkkien virsien illan käsikirjoitus on muotoutunut Koivusalon mielessä hiljalleen. Pyöriteltyään aikansa lauluja päässään hänen mielessään niille muodostui selkeä järjestys. Hän yllättyi huomatessaan, että ne noudattavat pitkälle jumalanpalveluksen kulkua.

Sieluun sattui kun oli karsittava lauluja

Koivusalo halusi esille virsiä, joita on harvemmin laulettu, ja joita hän pitää ikiaikaisia huippuvirsiä. Niitä olisi ollut virsikirjassa lukuisia.

– Suorastaan sieluun sattui, kun jouduin jättämään muutaman pois, Koivusalo huomauttaa.

Mukaan mahtui monta jykevää, synkkää virttä, kuten numerot 212, 598 ja 612, jossa on hänen mielestään koko virsikirjan komein teksti.

– Virsi 612 on pakko olla mukana. Tähän 1600-luvulla tehtyyn virteen kuolemanpelko on kirjoitettu auki. Tämä ei ole mitään kauhuleffakuvastoa, vaan asioita, jotka ihminen tietää itsekin. Hienoa, selkeäsanaista Juhana Cajanuksen tekstiä, Koivusalo sanoo.

Ilta päättyy Taivaassa ratki taivaassa -virteen, joka on numero 617.

– Se on komea, julistava laulu. Se oli isäni lempivirsi. Soitin sen jykevästi hänen siunaustilaisuudessaan, kun arkkua kannettiin ulos, sanoo Petri Koivusalo.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi