Harras hetki: Körttivirsissä ei peitellä eikä sievistellä
Leena Väyrynen-Si (keskellä) saa veisata Siionin virsiä työpaikallaan.

Leena Väyrynen-Si (keskellä) saa veisata Siionin virsiä työpaikallaan.

Harras hetki: Körttivirsissä ei peitellä eikä sievistellä

Leena Väyrynen-Si veisaa Siionin virsiä joskus imuroidessaankin. Aina hän ei edes huomaa laulavansa.

"Sinua kaipaa sydämeni, puoleesi huutaa mun henkeni. On yksin tästä sen ikävästä kyyneleeni."

Veisuu Herättäjä-Yhdistyksen Seuratuvalla kajahtaa komeasti, vaikka veisaajia on vain kuusi. Yhdistyksen Uudenmaan aluesihteerinä työskentelevä pappi Leena Väyrynen-Si pitää Siionin virsien veisaamista työsuhde-etunaan. Seuroja järjestetään Uudenmaan alueella talvisaikaan useammat viikossa ja veisaamalla aloitetaan myös työkokoukset ja palaverit – sellainen on nytkin alkamassa.

”Mua auta, Herra! Mä toivon vaan, vaikkei ois toivoa ollenkaan. Nyt minut säästä. En irti päästä, käy siunaamaan.”

Tänään ekstrabonusta on vielä se, että veisattava Siionin virsi 251 sattuu olemaan Väyrynen-Sin lempivirsi. Siihen hän ihastui jo 15-vuotiaana. Jokin siinä osui teini-ikäisen ahdistukseen ja ulkopuolisuudentunteeseen.

Jos joku niin sanotusti ahdistuu puhumaan, hän puhuu, mutta virsien välissä saatetaan olla hiljaakin.

Puhe unohtuu, virret eivät

Siionin virret ovat kansan parissa levinneitä ja säilyneitä virsitoisintoja. Niitä lauletaan aina ilman säestystä. Vanhimmat Siionin virret ovat 1600- ja 1700-luvulta. Edelleen jokin niissä koskettaa. Väyrynen-Sin mielestä ne ovat vahvoja ja syviä. Niissä ei peitellä eikä sievistellä. Osuvakin seurapuhe unohtuu pian, mutta virret pysyvät.

Viehättävää on Väyrynen-Sin mielestä sekin, että kukin veisaa äänellään ja siltä korkeudelta, miltä onnistuu. Välillä käy niin, että joku virsi ei vain lähde, mutta silti se kamppaillaan loppuun asti.

Väyrynen-Si on lähtöisin körttiperheestä, joten hän on kuullut Siionin virsiä jo ennen syntymäänsä. Mutta kunnolla ne avautuivat hänelle vasta teologian opiskelijana, kun hän alkoi käydä körttiopiskelijoiden seuroissa. Hidas veisaaminen, jossa pidetään pitkiä taukoja säkeiden välillä, tuntui kuin omalta hengitykseltä. Pitkän säetauon aikana kerkeää pysähtyä ja miettiä, mitä on juuri laulanut.

Opiskelijoiden seuroissa noudatetaan vanhaa tapaa, että puhujia ei pyydetä etukäteen. Jos joku niin sanotusti ahdistuu puhumaan, hän puhuu, mutta virsien välissä saatetaan olla hiljaakin. Seuraväelle muodostuu yhteinen rytmi ja hengitys, jossa voi vain olla.

Veisaaminen on fyysinen kokemus

Leena Väyrynen-Si veisaa joka ilta kouluikäisille lapsilleen iltavirret. Ilman niitä lapset eivät oikein osaa mennä nukkumaan. Hän veisaa myös yksikseen: työasioita miettiessään, ruokaa laittaessaan, autoa ajaessaan. Tiskatessakin saattaa joku virsimelodia tulla mieleen. Ja huriseva imuri houkuttaa laulamaan mukana. Aina hän ei edes huomaa laulavansa.

Ilman veisaamista Väyrynen-Si ei voi kuvitella elävänsä. Jokakesäiset herättäjäjuhlat ovat must. Jos sinne ei pääse, hän seuraa juhlien ohjelmaa radiosta. Juhlilla suuressa joukossa kokee olevansa osa ajan ja paikan rajat ylittävää, näkymätöntä Kristuksen kirkkoa. Kun veisaajia on tuhansia, veisaaminen on fyysinen kokemus. Siinä on veisaavan joukon kannateltavana, ikään kuin virren sylissä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi