Syöpäläinen: Kysymys minuudesta säilyy läpi elämän
Kuusivuotias kysyi tiedepalstalla, miksi minä olen minä. Kaikissa elämänvaiheissa yksi tärkeimmistä kysymyksistä on, mikä on tärkeää.
Kuusivuotias kyseli viime viikolla Hesarin lasten tiedekysymyksissä, miksi minä olen minä. Kysymys oli viisas. Aikuisetkin kysyvät samaa läpi elämänsä, usein muodossa ”mitä minä tahdon elämältäni juuri nyt” tai ”miksi minä tein taas näin”. Lapsi sai myös hyvän vastauksen. Hänelle kerrottiin, että hänen minänsä muodostuu siitä, minkä hän muistaa ja mitä hän pitää elämässään tärkeänä. Häneen vaikuttavat läheiset ihmiset ja olosuhteet, joissa hän elää, mutta hän voi myös itse vaikuttaa siihen, mitä hänestä isona tulee.
Minua ihastutti lapsen kysymyksen muoto ”miksi minä olen minä”. Hänellä oli selvästi taju siitä, että hän on omana itsenään ainutlaatuinen. Tämä tieto voi myöhemmin hukkua. Aikuinen unohtaa kysyä, kuinka hän voi tänään, mitä hän tahtoo ja toivoo, jos saa vapauden tahtoa ja toivoa. Elämisen tilaa ja omia mahdollisuuksia voi kaventaa myös jonkun toisen ääni, joka sanoo sisimmässä: ”Sinä et kelpaa etkä osaa.” Jos on saanut sellaisen viestin jo lapsena, laskua siitä saa maksaa vielä keski-iässä uskaltamattomuudella, vetäytymisellä ja huonolla itsetunnolla.
Harvalla meistä on onni kirjoittaa itse oman elämänsä käsikirjoitus. Läheiset ihmiset eivät aina osaa tukea terveen minuuden syntymistä – ehkä omien vaikeiden kokemustensa vuoksi. Jotkut ovat taitavia nujertamaan senkin vähän, mikä on ehtinyt kehittyä. Sattuma saa tekemään ratkaisuja, joita itse myöhemmin katuu. Elämän kovuus voi viedä voimat. Olemme kietoutuneet keskinäiseen osaamattomuuteemme ja sokeuteemme tavalla, jonka pitäisi riisua meidät ylettömistä syytöksistä. Tärkeää olisi ainakin pyrkiä katkaisemaan pahan ketju omalla kohdallamme.
Harvalla meistä on onni kirjoittaa itse oman elämänsä käsikirjoitus.
Minuutensa salaisuutta kyselevälle lapselle sanottiin, että hänen minänsä muodostuu siitä, mitä hän muistaa. Joskus olisi parempi olla muistamatta, sillä menneisyyden pahoista teoista ja vaille jäämisistä voi syntyä katkera selitys tämän päivän huonolle ololle ja ennakko-oletus siitä, miten itselle taas käy. Se sumentaa olemassa olevan vapaan tilan päästää irti, toipua ja elää eteenpäin. Kaikissa elämän vaiheissa yksi ihmisen tärkeimpiä kysymyksiä on se, mikä on tärkeää. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä olennaisemmalta kysymys tuntuu. Vähiin käyviä vuosia en haluaisi tuhlata mihinkään muuhun kuin sellaiseen, mikä tuntuu omalta ja tuo elämään iloa ja tyydytyksen tunnetta. Vaikka monesta joudun luopumaan, paljon tärkeitä asioita on vielä jäljellä. Minun pitää vain suostua ensin irrottamaan otteeni menneestä ja elämään elämä sellainena kuin se nyt elettäväksi aukeaa.
Kuusivuotias on kysymyksellä omasta minuudestaan kiehtovan tien alussa. Toivottavasti hän säilyttää jatkossa uteliaisuutensa, tietoisuutensa ja vapautensa sekä etsii yhä uudelleen parasta versiota itsestään.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva toimittaja, joka sairastaa parantavan leikkaushoidon ulottumattomiin levinnyttä vatsasyöpää.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Syöpäläinen: Vastasyntynyt lapsenlapsi kiinnittää tulevaisuuteen, vaikka hiekka tiimalasissani valuu nopeasti
Puheenvuorot KolumnistiTekisi mieli kuiskata ”mummi tässä”, mutta minua ujostuttaa ja pelkään ääneni sortuvan.