Syöpäläinen: Kuusi tärkeää sanaa vuoden sairastamisen jälkeen

Syöpäläinen: Kuusi tärkeää sanaa vuoden sairastamisen jälkeen

Tuntuu, että minun on syytä tehdä pieni inventaario menneestä vuodesta. Tartun kiinni sanoihin, jotka nousevat juuri nyt mieleen.

Parantumaton sairaus on kuin matka, jonka pituutta ja reittiä ei osaa ennakolta arvata. Yllätyksiä sattuu. Se on matka myös läheisille ihmisille ja koettelee välillä ihmissuhteita. Toivottavasti läheiset jaksavat.

Olen nyt elänyt syöpäni kanssa reilun vuoden. Jollain tasolla olen jopa tottunut siihen. Ei mene silti päivää, etten sitä ajattelisi. Ei ole päivää etten muistaisi, että tästä en parane. Katoamisihmeisiin en usko. Silti elämä jatkuu hyvinkin entisen kaltaisena, uusin rajoituksin vain.

Tuntuu, että minun on syytä tehdä pieni inventaario menneestä vuodesta. Tartun kiinni sanoihin, jotka nousevat juuri nyt mieleen. Minun haaviini tarttuivat nämä kuusi.

1. Tosiasiat ovat edelleen tärkeitä. Niiden varaan haluan rakentaa. Itsensä pettämisellä ja tunteiden torjumisella en voita mitään. Merkillisellä tavalla tosiasiat tuovat mukanaan myös voiman elää niiden kanssa ja niiden läpi. Todellisuus muotoutuu yhä uudelleen.

2. Ruumis on ollut aina minulle tärkeä, sillä ilman sitä minua ei ole. Pitkään syöpä oli näkymättömissä. Nyt oikeasta munuaisestani on tuotu katetri ihon läpi, ja katetrin päässä on tuotoksen keräävä pieni hanapussi. Olenko minä nyt jotenkin itse itselleni rikki, vai sopeudunko katetriini, joka pelastaa munuaiseni? En tiedä vielä.

Arki tuntui hoitojeni alussa väliin suurelta juhlalta: näin tärkeää tämä elämä on, näin syvä ja laaja arjen pyhä ulottuvuus.

3. Apu ja sen pyytäminen on uusi asia. Viikottain joku avustaa katetrin kiinnityslaastarin vaihdossa. Olen uudella tavalla riippuvainen toisista, vaikka itsekseen pärjääminen on aikaisemmin tuntunut vapaudelta. Opettelen vastavuoroisuutta. Meistä jokainen on ilmeisesti auttaja ja autettava, eikä raja niiden välillä ole mitenkään selvä.

4. Luopuminen on kova paikka. Kun kerroin ystävälle, mikä pettymys oli sairastumiseni syyskuun Kreikan matkalla eikä lämpimässä meressä lilluminen onnistunut niin kuin kaksi vuotta sitten, hän muistutti vanhasta totuudesta: ihminen ei voi astua kahta kertaa samaan virtaan. Ihminen on muuttunut, aika on uusi ja entiset vedet ovat jo muualla. Suostu siis, päästä menneestä irti. Niinpä listaan haikein mielin: ei enää järveä, ei merta, ei edes ammekylpyä kylpylästä puhumattakaan. Listani tulee varmasti myöhemmin pitenemään.

5. Aistillisuus on menneen vuoden aikana kasvanut entistä tärkeämmäksi. Maut, tuoksut, silmien ja korvien ilot, tarinoiden lumo, halauksen viipyilevä ystävällinen lämpö. Niistä haluan pitää kiinni. Tartun myös innolla kauhaan ja pyöräytän pataleivän kohoamaan, ostan kukkia ja vien tuliaisiksi itse tehtyä hilloa.

6. Arki tuntui hoitojeni alussa väliin suurelta juhlalta: näin tärkeää tämä elämä on, näin syvä ja laaja arjen pyhä ulottuvuus. Tunsin näkeväni kaiken uusin silmin. Kokemus on alkuajoista hiukan haalistunut, mutta yhä voimissaan.

Niinpä pyhäinpäivän illan kutsuilla en sytyttänyt kynttilääni kenellekään yksittäiselle ihmiselle vaan tälle yhä jatkuvalle elämälle. Sitten laulettiin toiveeni mukaisesti virsi 600: ”Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt. Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan, yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.”


Kirjoittaja on eläkkeellä oleva toimittaja, joka sairastaa parantavan leikkaushoidon ulottumattomiin levinnyttä vatsasyöpää.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi