Syöpäläinen: Sairastunuttakin vaanii syyllisyys
Kun jotakin ikävää tapahtuu, ihminen alkaa miettiä, olisiko pitänyt tehdä asioita toisin.
Syyllisyys yrittää kovin helposti asettua ihmiseen, varsinkin jos jotain ikävää sattuu. Ihminen erehtyy vaikka sairastumaan syöpään.
Yritti se syyllisyys asettua minuunkin, tiesinhän toki millaiset elintavat parhaiten suojaisivat syövältä. Olinko siis itse edistänyt sairastumistani? Jospa minusta oli tullut kansantaloudellinen taakka ihan omaa huolimattomuuttani.
Ajatus tympi. Ikään kuin ihminen voisi varjella itsensä terveenä hautaan asti laihduttamalla tarmokkaasti, syömällä aina oikein ja liikkumalla riittävän rivakasti. Tiesin kyllä, mitä ehkä olisi pitänyt tehdä, sillä tuskin kukaan voi paeta nykyisin tarjolla olevaa tietoa. Silti himoliikkujat ja pikkulapsetkin sairastuvat. Syöpä tulee, jos on tullakseen.
Lisäksi elämä on kokonaisuus, jossa ihminen toimii aina niiden kokemusten, tietojen ja voimavarojen varassa, jotka hänellä sillä hetkellä on käytettävissä. Siinä mielessä ihminen tekee aina "oikeita ratkaisuja" – jotka tosin myöhemmin voivat osoittautua vääriksi. Minkä verran silloin kannattaa syyllistyä menneistä lainkaan?
Ei ole helppoa suostua siihen, että elämä näyttäytyy usein suurina arpajaisina.
Entä jos olisin mennyt tähystykseen jo vuotta aikaisemmin? Olisiko syöpä ollut vielä niin pieni, että olisin ehtinyt parantavaan leikkaukseen? Mahdollisesti. Mutta kuka lääkäri lähettää potilaan vain sillä perusteella vatsatähystykseen, ettei kahvi maistu tälle entiseen tapaan? Tai kuka maksaa itse itselleen tuhannen euron tutkimuksen vain varmuuden vuoksi?
Jossittelu seis!
Ei ole helppoa suostua siihen, että elämä näyttäytyy usein suurina arpajaisina. Nurkan takana voi odottaa yllätys – ikään kuin siihen juuri sinua varten asettautunut. Voit sairastua vaikka kuinka juoksisit karkuun omaa kuolevaisuuttasi ja elämän sattumanvaraisuutta. Parissa sekunnissa tehty ilmalento jäätiköllä voi muuttaa koko elämäsi. Elämäsi muuttuu myös toisten tekemisten ja tekemättä jättämisten vuoksi.
Syöpätautien klinikan lääkäri osasi antaa minulle vapauttavan sanan. Ensin hän selosti yksityiskohtaisesti taudin etenemistä jarruttavan hoitolinjan joka kolmas viikko annettavine sytostaattitiputuksineen ja kotona otettavine pillereineen. Sitten hän katsoi silmiin ja sanoi: "Muista sitten, ettet voi itse millään vaikuttaa siihen, miten nämä sytostaatit sinuun vaikuttavat ja tehoavat."
Mikä helpotus! Mikä luottamuksen vaivattomuus! Ainut mistä nyt enää olisin vastuussa, oli tavallisen arjen jatkuminen, hoitorutiineista huolehtiminen ja luottamus siihen, että saisin parasta mahdollista hoitoa. Lääkkeet, syöpä ja oma ruumiini seurustelisivat keskenään ja aikanaan nähtäisiin, mihin se johtaisi.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva toimittaja, joka sairastaa parantavan leikkaushoidon ulottumattomiin levinnyttä vatsasyöpää.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Syöpäläinen: Luultavasti ihminen kuolee niin kuin on elänytkin
PuheenvuorotKun aikaa on vähän, sitä kuvittelee voivansa kuluttaa sen vain kaikkein tärkeimpään ja arvokkaimpaan. Ja että jäljelle jäisi siivotut kaapit.
Syöpäläinen: Minuuden etsiminen ei koskaan lopu
Puheenvuorot
Syöpäläinen: Sanat punnitaan, kun totuus tulee esiin
Puheenvuorot