Syöpäläinen: Minuuden etsiminen ei koskaan lopu
"Kuka olisit, jos saisit olla sinä?" kysyi mainos. Ongelma on elämänmittainen.
Lehtikasasta sohvan nurkasta löytyi Stockmannin mainosvihkonen. Kannessa luki: "Kuka olisit, jos saisit olla sinä?" Kaupan vastaus kysymykseen on keväinen stailaus. Ongelma on kuitenkin elämänmittainen. Harva selviää siitä uudella takilla, niin mieltä ilahduttava kuin ostos voikin olla.
Elämässä tulee vastaan aikoja, jolloin todellisuus ajaa entisen yli ja ohi. Omaa olemista on pakko tutkia.
Kun sain syöpädiagnoosin, minulta kysyttiin pariin kertaan, oliko minulla unelmia, joita vielä halusin toteuttaa. Tahdoinko matkustaa jonnekin? Tuntuiko siltä, että aikaa ei enää ollut tarpeeksi siihen, mitä tahdoin?
Samaa pohdin itsekin. Kirjahyllyissäni on paljon lukemattomia kirjoja, komerosta löytyy ompelemattomia kankaita ja eteisen hyllyssä on pino valmiita maalauspohjia. Aika ei riitä kaikkeen. Se vihloo välillä kipeästi.
Miten raskasta mahtaa olla, jos koko oma elämä on kulkenut muiden asettamien sääntöjen mukaan. Jos omassa sisimmässä jonkun toisen ääni on sanonut: Sinä et kelpaa etkä pysty. Teet hyvin, kun olet kiltti, unohdat itsesi ja ajattelet toisia.
Meillä on tehtävä: ottaa elämä vastaan, tutkia sitä ja löytää oma vastauksemme.
Kun olin nuori, yksi opiskelukaveri ilmaisi syvän epäilyksensä persoonallisuus-sanaa kohtaan. Minuus ja identiteetti taisivat olla hänelle yhtä pahoja itsekeskeisiä asioita.
Minä en usko, että oman sisimmän sivuuttamisesta seuraa mitään hyvää. Meillä kullakin on vain yksi elämä. Meillä on ainutkertainen tiemme, kaikki sen myötä- ja vastamäet. Meillä on tehtävä: ottaa elämä vastaan, tutkia sitä ja löytää oma vastauksemme. Elää kaikki se, joka vastaan tulee, etsiä yhä uudelleen omaa ääntämme.
Uskon että kun löytyy minä, löytyy myös sinä.
Se merkitsee muutokseen suostumista. Minä en ole enää sama ihminen kuin opiskeluaikana, kun esikoinen syntyi, kun päätimme erota tai kun jäin eläkkeelle. En ehkä ymmärrä muutosten laajuutta, mutta tunnistan haluamani suunnan: tahdon nähdä tosiasiat tarkasti, olla avoin, hengittää vapaasti ja olla edes vähän onnellinen joka päivä.
En ehdi lukea kaikkia kirjojani enkä ommella unelmakankaitani. Elämä tulee jäämään kipeästi kesken. Takaraja piirtyy näkyviin, mutta sen lähestymisnopeutta ei onneksi kukaan tiedä.
Mitä minulle merkitsee elää ja olla minä nyt, tässä uudessa tilanteessa? Kalliita hetkiä: ystävä tulee kylään, juomme teetä, juttelemme niitä näitä, halaamme eteisessä pitkään. Ajatella, että tämä yhteys on yhä mahdollinen!
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva toimittaja, joka sairastaa parantavan leikkaushoidon ulottumattomiin levinnyttä vatsasyöpää.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Syöpäläinen: Minun paratiisissani elää pelko
PuheenvuorotOn eri asia ajatella, että kerranhan kaikesta joutuu luopumaan kuin pelätä, ettei ehdi nähdä edes tämän kesän satoa.
Syöpäläinen: Sairastunuttakin vaanii syyllisyys
Puheenvuorot