Hengellisyys

Taivaan tähden: Kasteen sparraama

Kaste ei näy päälle, mutta se muistuttaa siitä, että minut on liitetty joukkoon.

09.01.2020 13:00
Kaisa Raittila
Aarne Ormio / Kirkon kuvapankki

Voit myös kuunnella tämän tekstin:

En muista päivää, jona kasteen vesi teki minusta kristityn. Tumma syntymätukka oli vielä päässä. Kastemaljassa kulki kukkien ja kyyhkyjen ornamentti. Olin perheeni kahdeksas lapsi. Äiti oli väsynyt. Isä pakeni kirjoitustyön ääreen.

Kasteesta ei siihen aikaan pidetty lukua, niin itsestään selvä se oli. Vanhemmat valitsivat niin kuin he aina valitsevat. Heidän vallassaan on se, missä lapsi kasvaa, minkä tai mitkä kielet hän oppii, miten hänen lähellään kohdellaan muita, mikä on elämässä tärkeää.

Myöhemmin minun piti ottaa selkoa, mitä kasteesta ajatella. Oliko siitä iloa vai peräti haittaa? Tunnustelin tilannetta. Ei tuntunut miltään.

Päätin ottaa kasteen niin kuin syntymämerkin, lähtemättömänä jälkenä. Sitä voi yrittää peittää tai siihen voi tottua niin, ettei enää itse huomaa. Mutta kun se osuu silmään, se on sparraaja ja note to self, sisäinen muistuttaja. Yhtä paljon kuin omaksi parhaakseni minut on liitetty joukkoon toisten takia.

Kirjoitan siis huoneentauluuni nämä selkärankaa suoristavat kasteen muistopäivän lauseet: ”Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista. Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia murheellisia.”

Kutsutaanpa minua, jos on profeetta Jesajaa uskominen, vanhurskauden tammeksi ja Herran puutarhaksi. ”Koskaan en ota häneltä pois armoani”, valittunaan minua pitävä Jumala sanoo.

Kirkon kalenterissa sunnuntain 12.1. aiheena on Kasteen lahja.