Taivaan tähden: Katseen lahja
Kaste antaa lapselle Jumalan rakastavan ja ihailevan katseen.
Satusetä Topelius kirjasi Sampo Lappalaisen tarinaan väkevän opetuksen kasteen voimasta. Kirkko opettaa edelleen samoin, mutta tuoreet vanhemmat eivät enää saa kertomuksesta kiinni. Heidän maailmankuvaansa ei mahdu julman vuorenkuninkaan ja kasteen taikavoiman taistelu.
Kasteen kaava luennoi synnistä, kuolemasta ja pahan vallasta, mutta herttaista suvun kastejuhlaa säätelee myös kirkkolaki. Sen valossa pienen vauvan sulkeminen sukupolvien siunauksiin vaikuttaa jäykältä virkamiestoimelta.
Tuoreet vanhemmat ovat ihmeissään. Moni niistä, jotka vielä kastattavat lapsensa, näkee kirkon heikoimpia suojelevana turvaverkkona ja kunnioitettavien arvojen yhteisönä. He haluavat liittää lapsensa lähimmäisenrakkauden, oikeudenmukaisuuden ja armollisuuden kolminaisuuteen.
Siksi kasteen teologiaa voisi alkaa puhua ymmärrettävällä kielellä. Kasteen lahja on katseen lahja. Se annettiin jo Jeesuksen kasteessa. Aukeavista taivaista kuului ääni: Tämä on minun rakas poikani, johon minä olen mieltynyt.
Ääni toistaa sen, mitä ristiäisvieraiden liikutuksesta säteilevät silmät jo todistavat. Kaste antaa suvun pienimmälle myös Jumalan rakastavan ja ihailevan katseen. Juuri tämä pieni on hänen rakkaansa ja hänen silmissään kaunis.
Kasteen muistaminen on sen hyväksyvän katseen muistamista. Siitä katseesta imen itseeni tervettä itsetuntoa ja opin katsomaan hyväksyen myös muita.
Kirkon kalenterissa sunnuntain 13.1. aiheena on Kasteen lahja.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
7 665 vantaalaislapsen kummia saa kirkolta tekstiviestin
AjankohtaistaTekstiviesti innostaa olemaan yhteydessä kummilapseen ja osallistumaan valtakunnalliseen Kummipäivään.