null Tapiolan kirkon peruskorjauksen enimmäishinta nousi lähes miljoonalla eurolla

Tapiolan kirkon alkuperäiset rakenteet ovat tiukasti suojeltuja.

Tapiolan kirkon alkuperäiset rakenteet ovat tiukasti suojeltuja.

Ajankohtaista

Tapiolan kirkon peruskorjauksen enimmäishinta nousi lähes miljoonalla eurolla

Kirkon korjaussuunnitelmiin tehtiin muutoksia teknisten tutkimusten jälkeen. Enimmäishinta on nyt yli 17,2 miljoonaa euroa.

Espoon Tapiolan kirkon peruskorjaus käynnistyy toukokuussa, mikäli Espoon yhteinen kirkkovaltuusto ja Kirkkohallitus hyväksyvät tarkentuneen hankesuunnitelman.

Yhteinen kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle suunnitelmaa, jossa peruskorjauksen enimmäishinta on yli 17,2 miljoonaa euroa. Tämä on 976 000 euroa enemmän kuin vuonna 2018 arvioitiin. Syynä ovat urakan kehitysvaiheessa tarkentuneet tiedot.

– Talousarvio on linjassa sekä korjauksen työmäärämuutosten että urakkatarjousindeksin kehittymisen kanssa, Espoon seurakuntien kiinteistöjohtaja Petteri Leinonen sanoo.

Kirkon peruskorjaus toteutetaan allianssimallilla, eli rakennuttaja ja korjauksen suunnittelijat ja toteuttajat vastaavat hankkeesta yhdessä.

Toisin kävi kellarikerroksessa, joka oli paljon huonommassa kunnossa kuin mihin ennakkosuunnitelmissa oli varauduttu.

– Nyt päättyneessä urakan kehitysvaiheessa Tapiolan kirkossa tehtiin laajoja teknisiä tutkimuksia ja laadittiin yksityiskohtaisemmat suunnitelmat hankkeen sisällöstä. Muutoksia tuli muun muassa keittiön sijoituspaikkaan, julkisivuihin, kattoon ja kellarikerrokseen. Julkisivut ja katto olivat paremmassa kunnossa kuin arveltiin.

Toisin kävi kellarikerroksessa, joka oli paljon huonommassa kunnossa kuin mihin ennakkosuunnitelmissa oli varauduttu. Kellarin korjauskulut nousivat.

Kirkon alkuperäiset 1960-luvun rakenteet ovat tiukasti suojeltuja ja myös 1990-luvun laajennuksissa on suojelumerkintä. Kirkkosaliin ja alkuperäiseen 60-luvun osaan ei Leinosen mukaan tule suuria muutoksia. Kirkon uudisosaan sen sijaan tulee länsi-itäsuuntainen kävelypromenadi, oleskeluaula ja viihtyisiä kahvilatiloja.

– Työntekijöiden työtilat uudistetaan nykyaikaisemmiksi ja rakennusta modernisoidaan varovaisesti suojeluarvot huomioon ottaen, Leinonen lisää.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.