null Tekoälypohjainen jumalanpalvelus kokosi uteliasta väkeä Paavalinkirkkoon – ”En kyllä odottanut näkeväni Kekkosta tänään”

Tekoälypohjaisessa jumalanpalveluksessa nähtiin myös kaksi hieman yllättävää tekstinlukijaa: Urho Kekkonen ja Kylli-täti. Tapahtuma oli osa Paavaliviikkoa, jonka aikana kirkossa nähdään myös elokuvia ja keskustellaan niistä.

Tekoälypohjaisessa jumalanpalveluksessa nähtiin myös kaksi hieman yllättävää tekstinlukijaa: Urho Kekkonen ja Kylli-täti. Tapahtuma oli osa Paavaliviikkoa, jonka aikana kirkossa nähdään myös elokuvia ja keskustellaan niistä.

Ajankohtaista Hengellisyys

Tekoälypohjainen jumalanpalvelus kokosi uteliasta väkeä Paavalinkirkkoon – ”En kyllä odottanut näkeväni Kekkosta tänään”

Tekoäly onnistui esimerkiksi musiikeissa, mutta yhteiseen rukoukseen tai uskontunnustukseen johdattajana se ei vielä pärjää oikealle papille.

”Totuuden Henki, johda sinä meitä etsiessämme valkeuden teitä.” Virsi 484 eli Totuuden Henki johdatteli tiistaina 4. maaliskuuta kirkkokansaa erityislaatuiseen jumalanpalvelukseen. Paavalinkirkossa järjestettiin tekoälypohjainen sanajumalanpalvelus, jossa jokainen joutui varmasti pohtimaan monen muun asian lisäksi myös sitä, mikä on totta ja mikä ei ja voiko näkemäänsä ja kuulemaansa enää luottaa.

Kirkon etuosaan oli pystytetty valkokangas, jolle heijastettiin virsien ja laulujen sanat ja jolla näkyivät myös muun muassa aidon oloiset, mutta eleiltään esikuviaan rennommat ja pirtsakammat tekoälyversiot kirkkoherra Kari Kanalasta sekä pappi Petja Kopperoisesta ja Marjut Mularista.

Jumalanpalveluksessa veisattiin kolme virttä, jotka säesti seurakunnan kanttori Valtteri Saarikko. Lisäksi kuultiin kolme tekoälyn luomaa kappaletta musiikkivideoineen. Jumalanpalvelus noudatti perinteistä jumalanpalveluskaavaa, mutta saarnan paikalla oli tekoälyn luoma keskustelu, jota kävivät Jeesus ja saatana – liittyihän päivän evankeliumiteksti siihen, kuinka paholainen koetteli Jeesusta autiomaassa.

Synninpäästön ja Herran siunauksen tekoäly oli jättänyt papin tehtäväksi, ne lausui kirkkoherra Kari Kanala.

Tilaisuuden lopuksi paikalle tulleilla oli mahdollisuus jäädä juttelemaan pappien kanssa kahvin ja teen ääressä. Valkokankaalle heijastettiin myös tieto tekoälyn aiheuttamista päästöistä jumalanpalveluksen tuottamisessa ja vertailu siihen, miten päästöt vertautuvat esimerkiksi lihansyöntiin, autolla ajoon ja Netflixin katseluun.

Essi Sen ja Antti Ruoppi kuvailivat tekoälypohjaista jumalanpalvelusta jännäksi ja hauskaksikin kokemukseksi.

Essi Sen ja Antti Ruoppi kuvailivat tekoälypohjaista jumalanpalvelusta jännäksi ja hauskaksikin kokemukseksi.

Pyhän kokemus syntyy omassa mielessä

Jännä, hauska, mielenkiintoinen, tosi erilainen kuin aikaisemmat kokemukset jumalanpalveluksesta, erityisesti musiikillisesti. Näin luonnehtivat tekoälyjumalanpalvelusta viestinnän ja politiikan opiskelijat Essi Sen ja Antti Ruoppi.

– En ole ennen ollut jumalanpalveluksessa, jossa on tällaista gospel-musiikkia ja kunnon kitarariffejä. Se oli jännää, mutta en sanoisi, ettei se sopisi kirkkoon, Sen sanoo.

– En oikein tiennyt mitä odottaa. Tulin avoimin mielin paikalle. Oli selkeästi erilainen kokemus kuin perinteinen jumalanpalvelus. Silloin kun tuli uskontunnustus ja piti nousta seisomaan, oli vähän sellaista takeltelua, että nouseeko kukaan, Ruoppi kertoo.

Pappien tekoälyversioitten lisäksi valkokankaalla nähtiin myös kaksi hieman yllättävää vierailevaa tekstinlukijaa: presidentti Urho Kekkonen ja taiteilija Kylli Koski eli Kylli-täti. Jälkimmäisen henkilöllisyyden opiskelijakaksikko varmisti vielä Googlesta, koska hahmo ei ole enää heidän sukupolvelleen niin tuttu.

– En kyllä odottanut näkeväni Kekkosta tänään. Se oli  jännittävää, mutta hyvin he suoriutuivat tehtävistään, Essi Sen sanoo.

Vaikka jumalanpalvelus oli pitkälti tekoälyn tuottama, Ruoppi ja Sen uskovat, että tekoälyjumalanpalveluksessa on tilaa myös inhimillisyydelle ja pyhän kokemukselle.

– Raamatun tekstit ovat kuitenkin aina samat. Jos ihminen kokee Raamatun itselleen pyhäksi, niin hän kokee tekstit sellaisina myös täällä tai oli tilaisuus mikä tahansa, Ruoppi pohtii.

Samalla tavalla ajattelee Essi Sen: hengellisyys on lopulta jotakin, joka syntyy jokaisen omassa mielessä. Tekoäly voi vain tulkita ja välittää Jeesuksen tai Jumalan sanaa, aivan kuten pappikin tekee.

Paavalin seurakunnan pappi Petja Kopperoinen oli jännittänyt tekoälypohjaisen jumalanpalveluksen sujumista, sillä se sai paljon huomiota ja synnytti paljon keskustelua jo etukäteen.

Paavalin seurakunnan pappi Petja Kopperoinen oli jännittänyt tekoälypohjaisen jumalanpalveluksen sujumista, sillä se sai paljon huomiota ja synnytti paljon keskustelua jo etukäteen.

Tekoälyversio itsestä tuntui kuumottavalta

Paavalin seurakunnan pappi Petja Kopperoinen oli jumalanpalveluksen jälkeen helpottuneella mielellä.

– Tunnelmat ovat hyvät ja vapautuneet. Olen jännittänyt useamman päivän, mitä tuleman pitää. Oli vähän teknisiä ongelmia ja muuta.

Tekoälyversion näkeminen omasta itsestä tuntui Kopperoisesta kuumottavalta ja omituiselta. Ääni kuulosti omalta, mutta äänenpainot olivat erilaiset ja puheen tahtikin aitoa ripeämpi.

Tekoäly onnistui Kopperoisen mielestä jumalanpalveluksen käsikirjoittamisessa ja musiikeissa varsin hyvin. Kritiikkiä sille voisi antaa tietynlaisten stereotypioitten toistamisesta kuvamaailmassa ja siitä, kuinka se johdatti ihmiset tiettyihin yhteisiin juttuihin jumalanpalveluksessa.

– Rukoukseen tekoäly ei osaa johdattaa. Se oli ehkä suurin puute, joka tulee päällimmäisenä mieleen, Kopperoinen sanoo.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.