Terapeutti-Ville puhuu Lauttasaaren kirkolla vanhemmuudesta ja jaksamisesta – ”Nuoren hyvinvoinnin eteen tulee ponnistella määrätietoisesti”
Ville Merinen puhuu Lauttasaaren kirkolla lokakuussa nuorten voimavaroista, jaksamisesta ja vanhemmuuden roolista nuoren elämässä.
Nuoruus on muuttunut, ja se vaikuttaa terapeutti ja kansanedustaja Ville Merisen mukaan nuorten jaksamiseen. Nuoret ovat nykyään vähemmän kasvokkaisessa tekemisessä ystäviensä kanssa, ruutuajat kasvavat ja fyysisen aktiivisuuden määrä vaihtelee nuorten keskuudessa suuresti.
Merinen on havainnut myös kasvatuksessa yleistyvän ilmiön, jossa osa vanhemmista ei enää aseta lapsilleen riittävästi rajoja ja vaatimuksia. Yksi konkreettinen esimerkki on nuorten puhelimien käyttö ja sen määrä. Liiallinen vapaus ei Merisen mukaan edistä nuoren hyvinvointia.
– Haluaisin, että vanhemmuutta otettaisiin takaisin haltuun. Lasten ja nuorten kasvuun liittyy se, että heille pitää asettaa rajoja ulkopuolelta samalla asioihin kannustaen. Olemme menneet liikaa mukaan sellaiseen ajatusmaailmaan, että lapsi voisi päättää asioistaan itse.
Se, miten mielenterveydestä ja hyvinvoinnista puhutaan kotona, vaikuttaa suuresti lapsiin ja nuoriin. Merisen mukaan vanhemmat antavat mallia sekä rakenteita siihen, miten heidän lapsensa suhtautuu eri asioihin.
Hänen mielestään avoimesti ja rohkaisevasti keskusteleminen on paras tapa tukea lasta, jolla on haasteita arjessa.
– Vanhemman tulee olla päättäväinen omissa toimissaan, kun lapsella on vaikeaa. Vanhempi ei saa luovuttaa, vaan nuoren hyvinvoinnin eteen tulee ponnistella määrätietoisesti.
Muun muassa näistä teemoista Merinen puhuu Lauttasaaren kirkolla kaikille avoimessa keskusteluillassa.
Mitä jos en jaksa -tilaisuus Lauttasaaren kirkossa ma 7.10. klo 17–19.30. Maksuton tilaisuus on tarkoitettu nuorille, vanhemmille ja kasvattajille. Tapahtuman järjestävät Lauttasaaren seurakunta, Walk in -terapia, Lauttasaaren nuorisotalo Apaja ja Mieli ry.
Jutun otsikkoa on korjattu 1.10. klo 8.52.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Piispa Mari Leppänen peräänkuuluttaa levollisempaa nuoruutta: ”Tehokkuusvaatimus kuluttaa jo lapsia ja nuoria loppuun” – Hänen oma uransa näyttää, että myöhemminkin ehtii
Hengellisyys Hyvä elämäPiispa Mari Leppänen ajattelee, että kirkko voi ja sen pitää auttaa nuoria voimaan paremmin. Myös sukupuolten välinen hyvinvointikuilu on saatava kapeammaksi.