
Politiikan jättänyt Timo Soini kiertää puhumassa uskostaan eri kirkkokuntien miesten piireissä.
Katolilainen Timo Soini varoittaa evankelis-luterilaista kirkkoa liian liberaalista linjasta: ”Se voi johtaa siihen, että kymmenen vuoden päästä 80 prosenttia kirkon jäsenistä on naisia”
Entinen poliitikko kääntyi jo nuorena miehenä katolilaiseksi, koska ei hyväksy naispappeutta eikä aborttioikeutta. Hän rukoilee ja käy messussa säännöllisesti.
Timo Soini saapuu haastatteluun hyväntuulisena suoraan Ylen aamu-tv:n Jälkiviisaat-ohjelman nauhoituksesta.
– Ohjelma on minulle viikon piristys. Siinä on sellaista sanomisen ja sanan vapautta, ja ihmiset katsovat ja kommentoivat ohjelmaa paljon.
Politiikan Soini jätti nelisen vuotta sitten. Perussuomalaisten entisen pitkäaikaisen puheenjohtajan päivät ovat täyttyneet kolumnien kirjoittamisesta, esiintymisistä radio- ja tv-ohjelmissa sekä vierailuista katolisen kirkon ja muiden kirkkokuntien tilaisuuksissa.
– En oikein vieläkään tiedä, mitä tekisin jäljellä olevalla elämälläni. Politiikkakin välillä houkuttaa, mutta nyt varsinkin vierailut miesten piireissä maamme takamaillakin ovat pitäneet yllä älyllistä ja fyysistä virkeyttä. Tykkään olla ihmisten parissa, 62-vuotias Soini kertoo.
– Olen kertonut miesten illoissa omasta uskostani, ja ne ovat olleet lähes aina täynnä. Moni on kuulemma tullut paikalle nimenomaan minun takiani. Tai sitten vain käyttänyt sitä verukkeena kirkon tilaisuuteen tulemiselle.
Luterilaisessa kirkossa väärä suunta
Helmikuussa Timo Soini nähdään Espoon tuomiokirkkoseurakunnan teologisen opintopiirin vieraana Auroran kappelissa. Tilaisuudessa keskustellaan evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuudesta.
– Sanoin kutsun esittäneelle papille, Hannu Mäenpäälle, että olette te rohkeita, kun haluatte kuulla mielipiteitäni tästä aiheesta. Mutta olen myös sitä mieltä, että keskusteluyhteys on hyvä säilyttää eri tavalla uskovien kesken.
Minusta kirkon ei ole hyvä liiaksi sopeutua maallisiin arvoihin ja ottaa etäisyyttä herätysliikkeisiin.
Katolilaisen Soinin näkemykset luterilaisesta kirkosta eivät tosiaankaan ole erityisen mairittelevia. Hänestä kirkko on turhan paljon mieliksi esimerkiksi sukupuolivähemmistöjä edustaville.
– Minusta kirkon ei ole hyvä liiaksi sopeutua maallisiin arvoihin ja ottaa etäisyyttä herätysliikkeisiin. Katolisesta kirkosta näkee, että vanhanaikaiset arvot vetoavat edelleen. Kotiseurakuntaani liittyy vuosittain kymmenittäin nuoria miehiä. Tunnistan heissä samaa kuin nuoressa itsessäni, ja siitä tulee sympaattinen olo.
Luterilaisen kirkon saarnoissa ei Soinin mielestä puhuta nykyään juurikaan kolminaisuusopista, synnistä eikä sielun pelastumisesta vaan lähinnä pullan leipomisesta ja linnunpoikien pesimisestä.
– Itse uskon taivaaseen ja helvettiin, siihen, että ihmiset laitetaan kuoleman jälkeen taivaan portilla tilille teoistaan. Varmasti moni toivoo näin käyneen vaikkapa Stalinin ja Hitlerin kohdalla. Eihän Jeesuskaan ollut mikään lässyttäjä, sillä hän vaati ihmisiä tekemään parannuksen.
Soini uskoo, että liian liberaalit arvot omaksuneella kirkolla tulee pohja vastaan nopeasti. Hän ennustaa, että kymmenen vuoden päästä 80 prosenttia kirkon jäsenistä on naisia.
– Helsingin piispa Teemu Laajasalo on monessa asiassa eri mieltä kuin minä, mutta hän on oivaltanut sen, että jos kirkossa ei ole tilaa kaikille, osa jäsenistä menetetään pysyvästi.

Timo Soini tapasi nuorena Irlannin Dublinissa nunnan, joka ennusti hänestä tulevan vielä hyvän katolilaisen.
Katolinen kirkko löytyi interraililla
Uskonto tuli Timo Soinin elämään jo lapsena, kun hänen Laina-mumminsa opetti hänelle iltarukouksen. Soini koki hänen hengellisyytensä lempeäksi ja turvalliseksi.
Uskonasiat pysyivät mukana elämässä, vaikka espoolainen ”jyrkkä ja vihainen nuori mies” liittyi jo 16-vuotiaana Veikko Vennamon johtamaan Suomen Maaseudun Puolueeseen. Kun naispappeus sitten astui voimaan vuonna 1986, Soini erosi kirkosta.
Osallistun aktiivisesti Marian seurakunnan toimintaan, ja tunnen oloni siellä kotoisaksi.
Katolisen kirkon Soini löysi interrail-matkalla Irlannin Dublinissa.
– Olin reissussa parin kaverini kanssa, ja ohjelmaan kuului tietysti Guinnessin ja rasvaisten ruokien nauttiminen. Halusin kuitenkin käydä myös kirkossa, ja sain houkuteltua kaverini Pyhän Marian katedraaliin, Soini muistelee.
– Rakennus ja ihmisten harras käytös tekivät minuun niin suuren vaikutuksen, että palasin sinne seuraavana päivänä. Tapasin siellä nunnan, ja aloimme jutella uskonasioista. Hän totesi enteellisesti, että minusta tulee vielä hyvä katolilainen. Kävin kirkossa myöhemmin useita kertoja, esimerkiksi häämatkallani, mutta en enää nähnyt tuota nunnaa.
Suomeen palattuaan Soini osallistui syksyllä 1987 katolisen kirkon informaatiokurssille, ja seuraavana keväänä hän liittyi kirkkoon.
Nykyään hän osallistuu aktiivisesti Helsingin Meilahdessa kotipaikkaansa pitävän Pyhän Marian katolisen seurakunnan toimintaan.
– Tunnen oloni siellä kotoisaksi. Koen myös, että politiikan kovissa paikoissa, esimerkiksi abortin vastustamisessa, minulla on ollut täysi tuki katolisen kirkon piispoilta.
Rukoilla voi vaikka auton ratissa
Viime vuonna Timo Soini julkaisi yhdessä Anssi Tiittasen kanssa Kristuksen jälki -kirjan (Aikamedia), jossa Soini kertoo omasta uskonpolustaan. Hän halusi tehdä kirjan, koska kokee kaiken elämässään perustuvan uskon varaan.
– Jumala on juoksuttanut minua politiikassa, ja olen joutunut tekemään kipeitä ratkaisuja, mutta silti usko on pysynyt.
Tärkeänä uskon harjoittamisen muotona Soinilla on rukoileminen. Hän sanoo rukoilevansa päivittäin ja monen ihmisen puolesta. Nämä ihmiset eivät välttämättä tiedä hänen rukoilevan heidän puolestaan, mutta Soini on sitä mieltä, että hyvää voi tehdä myös salaa.
– Edesmennyt Kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen opetti minut rukoilemaan. Opin, että rukoilla voi vaikka päivällä autoa ajaessa. Rukoilen mieluummin omin sanoin, mutta esimerkiksi Terve Maria, armoitettu -rukouksessa on kaunis rytmi. Rukoilemisesta ja Raamatun lukemisesta ei kuitenkaan saa tulla mitään orjuutta.
– Minusta myös Isä meidän -rukous on erittäin hyvä rukous. Sen voisi lukea vaikka joka päivä.

Entinen poliitikko ihmettelee nykyistä maailmanmenoa, kuten Donald Trumpin kaltaisen miehen valintaa presidentiksi.
Rukoilemisen aiheita riittää Soinin mukaan tämän hetken maailmassa. Soini ei voi olla ihmettelemättä esimerkiksi Donald Trumpin valintaa toistamiseen Amerikan presidentiksi.
– Maailma on todella päälaellaan, kun halutaan Trumpin kaltainen mies puolustamaan kristillisiä arvoja. Kukaan ei tiedä hänen naistensa määrää, mutta sillä ei tunnu olevan merkitystä. Kansa kai ajattelee, että hän on niin rikas, ettei hänen tarvitse mielistellä ketään. Silti kaikkein rikkaimmat ovat hänen tukenaan.
– Suuri mysteeri on sekin, että katolilaisista jopa puolet äänesti häntä.
Vaikka maailman tulevaisuus vaikuttaa ankealta, Soini toteaa uskon Jumalaan auttavan ja antavan toivoa.
– Jos toivo menee, menee kaikki. Itseäni auttoi politiikan raskaina vuosina jaksamaan hyvän vaimon lisäksi lyhyet tilivälit Jumalan kanssa. Kun sain synninpäästön, pyrin olemaan palaamatta synkkiin ajatuksiin ja katsomaan eteenpäin.
Espoon tuomiokirkkoseurakunnan teologisessa opintopiirissä pohditaan kirkon tulevaisuutta. Eri taustoista tulevat alustajat ovat vieraina torstaisin klo 19 Auroran kappelissa, Heiniemenpolku 1. Iltoja isännöi pappi Hannu Mäenpää. Kahvit klo 18.30. Vapaa pääsy.
13.2. Timo Soini
13.3. Kari Kuula
17.4. Janne Saarikivi
15.5. Teemu Keskisarja
14.8. Tarja Halonen
18.9. Jari Ehrnrooth
16.10. Liisa Keltikangas-Järvinen
13.11. Sari Essayah
18.12. Matti Hyry
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

Tutkimus: Usko Jumalaan puhuttelee nyt nuoria miehiä, ateismi naisia
AjankohtaistaTuore kirkon nelivuotiskertomus osoittaa, että nuorten naisten ja miesten uskonnollisuus eriytyy sukupuolen mukaan.