null Uusi kansalaisaloite haluaa puolittaa köyhyyden – soteuudistus voi tarjota siihen mahdollisuuden

Suomi on sitoutunut puolittamaan köyhyydessä elävien määrän vuoteen 2030 mennessä YK:n Agenda 2030 -ohjelman mukaisesti.

Suomi on sitoutunut puolittamaan köyhyydessä elävien määrän vuoteen 2030 mennessä YK:n Agenda 2030 -ohjelman mukaisesti.

Uusi kansalaisaloite haluaa puolittaa köyhyyden – soteuudistus voi tarjota siihen mahdollisuuden

Suomessa oli 873 000 köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevaa vuonna 2019.

Suomessa on julkistettu uusi kansalaisaloite köyhyyden puolittamisen puolesta. Puolitetaan köyhyys -aloite vaatii kuntia ja uusia hyvinvointialueita asettamaan tavoitteita köyhyyden vähentämiseksi sekä määrittämään niihin liittyvät toimenpiteet.

Kansalaisaloitteen alullepanijoina on valtakunnallisen ruoka-aputoiminnan verkostossa toimivia asiantuntijoita. Aloitetta on ajamassa myös useita järjestöjä, esimerkiksi asunnottomuus- ja päihdetyötä tekevä Sininauhaliitto.

– Köyhyys on yhteiskunnan rakenteellinen ongelma. Siihen vaikuttavat esimerkiksi koulutus ja asunto- ja työllisyyspolitiikka. Myös sosiaali- ja terveyspolitiikka on tärkeässä roolissa, Sininauhaliiton toiminnanjohtaja Pekka Lund sanoo.

Suomi on sitoutunut YK:n Agenda 2030 -ohjelmaan, jonka yhtenä tavoitteena on vähintään puolittaa köyhyydessä elävien määrä. Lundin mukaan köyhien määrä ei ole kuitenkaan vähentynyt.

– Esimerkiksi ruoka-avun määrä kolminkertaistui kevään 2020 ajaksi, Lund sanoo.

Jos ihmisellä ei ole varaa digilaitteisiin, hän voi jäädä kokonaan avun ulkopuolelle eikä voi päästä mitenkään köyhyyden kierteestä.

Kansalaisaloite julkistettiin aluevaalien alla, sillä tavoitteena on vaikuttaa juuri hyvinvointialueiden ja kuntien toimintaan. Aloitteessa esitetyillä toimenpiteillä halutaan varmistaa, että heikoimmassa asemassa olevat huomioidaan, kun kunnat ja uudet hyvinvointialueet jakavat vastuitaan.

– Uudet hyvinvointialueet ja kunnat ovat kiinnostuneet köyhyyden vähentämisestä, mutta sitä ei ole asetettu selkeästi kummankaan vastuulle. Me näemme aluevaalien ja soteuudistuksen olevan mahdollisuus köyhyyden vähentämiseen käytännössä, Lund sanoo.

Köyhyyttä voidaan Lundin mukaan vähentää esimerkiksi työllistyspolitiikalla. Lundin mielestä on vaara, että työllistymistoimet kohdistetaan ainoastaan hyvin koulutettuihin, vain vähän aikaa työttöminä olleisiin. Silloin pitkäaikaistyöttömät jäävät syrjään.

– Myös palveluiden digitalisoituminen voi lisätä köyhyyttä. Jos ihmisellä ei ole varaa digilaitteisiin, hän voi jäädä kokonaan avun ulkopuolelle eikä voi päästä mitenkään köyhyyden kierteestä.

Suomessa oli Tilastokeskuksen mukaan 873 000 köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevaa vuonna 2019.

Kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa täältä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: