20 vuotta sitten seurakunnissa ajateltiin, että kirkon tarjoama ruoka-apu voitaisiin pian lopettaa – ”Toisin kävi”, toteaa diakoniabarometria kirjoittanut Pirjo Paloviita
”Ilmastotrendin myötä hävikkiruuan käyttöön on havahduttu myös seurakunnissa”, sanoo erityisdiakoni Pirjo Paloviita. Kuva on Helsingin Matteuksenkirkon Snellu Cafesta, jossa tarjoillaan hävikkiruokalounasta.

”Ilmastotrendin myötä hävikkiruuan käyttöön on havahduttu myös seurakunnissa”, sanoo erityisdiakoni Pirjo Paloviita. Kuva on Helsingin Matteuksenkirkon Snellu Cafesta, jossa tarjoillaan hävikkiruokalounasta.

20 vuotta sitten seurakunnissa ajateltiin, että kirkon tarjoama ruoka-apu voitaisiin pian lopettaa – ”Toisin kävi”, toteaa diakoniabarometria kirjoittanut Pirjo Paloviita

Diakoninen ruoka-apu keskittyy yhä enemmän yhteisöruokailuihin ja hävikkiruoan hyödyntämiseen.

Kun Suomea runteli 1990-luvun alussa lama, kirkon diakoniatyöntekijät alkoivat jakaa ihmisille ruokaa. Vielä vuosituhannen vaihteessa seurakunnissa ajateltiin, että avuntarvitsijoiden määrä vähenisi ja ruoka-apu voitaisiin lopettaa.

– Mutta toisin kävi. Ruoka- ja taloudellisen avun jakaminen on jatkunut ja kasvanut, sanoo Tampereen seurakuntien erityisdiakoni Pirjo Paloviita.

Paloviita kirjoitti vastikään ilmestyneeseen vuoden 2020 diakoniabarometriin artikkelin, joka käsittelee seurakuntien tarjoaman ruoka-avun tilannetta. Diakoniabarometri on joka toinen vuosi tehtävä tutkimusjulkaisu, joka esittelee luterilaisen kirkon diakoniatyön tilannetta.

– Taloudellinen ja aineellinen auttaminen vievät ison osan diakoniatyöntekijöiden työajasta. Diakoniatyöntekijät pitävät taloudellista auttamista tärkeänä, mutta painottavat, että on ensisijaisesti yhteiskunnan tehtävä huolehtia, että kaikki tulevat toimeen ja saavat syödäkseen, Paloviita kertoo.

Köyhien ja nälkäisten auttamisen juuret ovat Raamatussa. Alkuseurakunnassa toimi kahdenlaisia henkilöitä: sananjulistajia ja auttamistyöntekijöitä. Tehtävät rinnastuvat löyhästi luterilaisen nykykirkon pappeihin ja diakoniatyöntekijöihin.

– Kun ihminen tulee diakoniatyön vastaanotolle, me yritämme auttaa heitä niiden ongelmien kanssa, joita heillä on. Monen ongelma on juuri köyhyys ja se, että ruokaa ei ole.

1900-luvulla luterilaisen kirkon diakoniatyöntekijät olivat pääasiassa diakonissoja, jotka olivat myös sairaanhoitajia. Vuonna 2010-luvulla sosiaalityöhön keskittyvien diakoniatyöntekijöiden määrä ohitti diakonissojen määrän.

– Diakoniatyö on siis muuttunut hoidollisesta enemmän sosiaaliseen apuun.

Kriitikot sanovat, että kun kirkko ja kolmas sektori hoitavat ruoka-avun, paine on siirtynyt pois yhteiskunnan hartioilta.

Korona sulki yhteisöruokailut – ”Pelkona on, että avuntarvitsijoiden vyöry tulee entistä suurempana”

Vaikka diakoninen ruoka-apu ei ole uusi asia, se on viime vuosina saanut uusia muotoja. Ruokakassien jakamisen rinnalla on esimerkiksi alettu järjestää yhteisöruokailuja. Sillä tavalla pyritään helpottamaan myös monen kokemaa yksinäisyyttä.

– Emme halua antaa vain ruokakassia ja pitää yllä leipäjonoja, vaan yritämme saada ihmiset tulemaan yhteen ja osallistumaan, Pirjo Paloviita selittää.

Diakoniabarometrin kyselyt tehtiin alkuvuonna ennen kuin koronapandemia levisi Suomeen. Keväällä yhteisöruokailut jouduttiin panemaan tauolle. Nyt niitä aloitellaan taas.

– Kun ihmisiä irtisanotaan pandemian takia, pelkona on, että avuntarvitsijoiden vyöry tulee entistä suurempana, Paloviita sanoo.

Toinen kasvava trendi on hävikkiruoan hyödyntäminen. Enää se ei ole edes noloa. Taustalla on rahan säästämisen lisäksi ilmastonmuutoksen vastustaminen. Ruoan heittäminen roskiin kuormittaa sekä kukkaroita että maapalloa.

– Ilmastotrendin myötä hävikkiruuan käyttöön on havahduttu myös seurakunnissa. Vähän mutruisesta paprikasta voi leikata osan pois ja loppu on hyvää ruokaa, Paloviita sanoo.

”Emme halua antaa vain ruokakassia ja pitää yllä leipäjonoja, vaan yritämme saada ihmiset tulemaan yhteen ja osallistumaan”, sanoo Pirjo Paloviita. Kuva: Diakonia-ammattikorkeakoulu

”Emme halua antaa vain ruokakassia ja pitää yllä leipäjonoja, vaan yritämme saada ihmiset tulemaan yhteen ja osallistumaan”, sanoo Pirjo Paloviita. Kuva: Diakonia-ammattikorkeakoulu

Välttääkö yhteiskunta vastuunsa, kun kirkko auttaa nälkäisiä?

Diakoniabarometrin kyselyyn vastasi 479 diakoniatyöntekijää ympäri Suomea. Kaikki heistä eivät suhtautuneet ruoka-apuun yksinomaan myönteisesti.

– Kriitikot sanovat, että kun kirkko ja kolmas sektori hoitavat ruoka-avun, paine on siirtynyt pois yhteiskunnan hartioilta, Pirjo Paloviita sanoo.

Toisaalta Paloviita ajattelee, että ongelmat eivät katoaisi, vaikka yhteiskunta jakaisi tukia avokätisemmin. Aina on ihmisiä, jotka eivät hallitse arkeaan ja raha-asioitaan.

Kirkon tarjoaman ruoka- ja taloudellisen avun on tarkoitus olla väliaikaista, mutta osa diakoniatyön asiakkaista hakee seurakunnalta avustuksia käytännössä jatkuvasti. Yli puolet kirkon diakoniatyöntekijöistä ajatteleekin, että seurakuntien taloudellisen avun tulisi olla ennen kaikkea ohjausta ja neuvontaa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi