Vaittinen: Lastenrattaita työnnellessä tunsin jääväni tehokkaiden läppäri-ihmisten jalkoihin
Lasten hoitaminen kotona antaa aavistuksen syrjäytymisestä. Ystävälliset kohtaamiset merkitsivät silloin arvaamattoman paljon.
Kotiäitivuosinani huomasin vähitellen samaistuvani enemmän hitaasti liikkuviin ikäihmisiin kuin kiireisiin, läppäri kainalossa kiitäviin kaupunkilaisiin. Etenkin kahden nuorimman lapsen kanssa olen – käytännön pakosta – hoitanut paljon arjen asioita siten, että lapset ovat olleet mukanani. Lasten kanssa bussissa, raitiovaunussa, ostoksilla, lääkäriasemalla, apteekissa ja virastoissa liikkuessani tein paljon havaintoja siitä, miten tuplarattaiden kanssa liikkuvaan vanhempaan ja rattaissa istuviin pienokaisiin maassamme suhtaudutaan.
Monien ärtyneisyys lasten pitämästä äänestä ja vaunukansan hitaudesta vaikutti minuun ainakin sillä tavoin, etten välttämättä halunnut mennä lasten kanssa moniin paikkoihin. Tai jos menin, tuli monesti paha mieli - aikuisten ihmisten töykeydestä lapsia kohtaan. Tuhahtelua. Äkeitä katseita. Kiireinen tönäisy. Ei hymyä vauvalle, joka koettaa ottaa kontaktia lähellä seisovaan aikuiseen. Melkein saatoin lukea ihmisten päiden yläpuolelta ajatuskuplia: Liian hidas! Menisit muualle! Miksi näitä lapsia täytyy tänne tuoda! Olette tiellä!
Monet hektisen työelämän syrjästä tipahtaneilta vaikuttaneet kulkijat pysähtyivät tuplarattaiden viereen ja alkoivat jutella.
Sen sijaan monet hektisen työelämän syrjästä tipahtaneilta vaikuttaneet kulkijat pysähtyivät tuplarattaiden viereen ja alkoivat jutella. Kuulin koskettavia tarinoita siitä, miten joku isä ikävöi omaa aikuista poikaansa, joka ei halunnut olla enää tekemisissä. Hauskoja lapsuusmuistoja hieman humalaisesti sopertaen. Välillä kipeitä tarinoita yhteyden menettämisestä. Lapset saivat osakseen monia iloisia, joskus hieman harvahampaisia hymyjä.
Rollaattorilla tai muuten hitaanlaisesti liikkuneet ikäihmiset pysähtyivät usein tuplavaunujen luo. Malttoivat katsoa pikkuautoaan ojentelevaa lasta, vastata taaperon vilkutukseen ja hymyyn. Suoda iloisen hymyn myös lasten äidille.
Silloin ymmärsin jotakin siitä, miltä tuntuu jäädä jalkoihin, jäädä ulkopuolelle siitä kiireisestä ja tehokkaasta massasta, joka rientää tehokkaana töihin, töistä kauppaan, kotiin, aerobic-salille ja elokuviin nostamatta katsettaan kännykästä. Sain häivähdyksen kohdatuksi tulemisen kaipuusta. Kaipuusta, että saisi kokea olevansa tervetullut, kohdattu ja arvostettu eikä ylimääräinen ja jotenkin rasite.
Jokaisella kohtaamisella on enemmän merkitystä kuin osaamme arvata. Kumartuminen lapsen puoleen ja rohkaiseva hymy äidille, oven avaaminen rollaattorilla liikkuvalle tai avun tarjoaminen horjuvalle kulkijalle voi pelastaa paljon enemmän kuin päivän.
Kohdatuksi tuleminen, kanssaihmisten hyvyys ja ystävällisyys syöpyvät sieluun ja vaikuttavat positiivisella tavalla siihen, miten ihminen kokee oman arvonsa ja merkityksensä.
Kirjoittaja on yhteisöllisyydestä haaveileva pappi, joka tykkää leikkiä sanoilla.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Vaittinen: Takaisin toisten luo – mitä koronaeristys opetti
PuheenvuorotYhdessäolo edellyttää vähän, mutta antaa paljon.