Vaittinen: Tuhannet suomalaiset ovat pysähtymisen kokemusasiantuntijoita

Vaittinen: Tuhannet suomalaiset ovat pysähtymisen kokemusasiantuntijoita

Koronavirus pakotti monet hiljentämään tahtia. Toisille rajoituksia täynnä oleva elämä on tuttua.

Monissa kodeissa on eletty ja eletään näinä viikkoina tyrmistyksen ja uudelleen opettelun aikaa. Täyteen ohjelmoitu, aktiivinen arki kiireisine aamulähtöineen, harrastuspaletteineen ja matkoineen onkin peruttu.

Somessa kiertää tilannetta hyvin kuvaava vitsi, jossa todetaan, että on vaikea päättää, minne matkustaisi pääsiäisenä – makuuhuoneeseen, keittiöön vai olohuoneeseen.

Kaikkien arkea koronan tuoma eristyneisyys ei kuitenkaan mullistanut. Juttelin ulkona vastaantulijan kanssa, jolta kysyin, miten hänen ja perheen elämä uudessa tilanteessa sujuu. Hän vastasi valoisasti hymyillen, että arki ei ole juurikaan muuttunut. Ei tänä keväänä.

Sen sijaan hänen arkensa oli mullistunut totaalisesti ja pysyvästi vuosia sitten, vakavan sairastumisen myötä. Silloin oli mennyt terveys, työ, lähes kaikki. Arki on sen jälkeiset vuodet ollut paljon kotona ja eristyksissä olemista ja uudelleen opettelua.

Yksi, joka voi myös olla kokemusasiantuntijamme erilaisen paastonajan keskellä, on kärsivä ristin mies.

Tuhannet suomalaiset ovat pysähtymisen kokemusasiantuntijoita jo vuosien tai vuosikymmenten ajalta. Monille on tuttua se, että oman tai perheenjäsenen vakavan sairauden ja infektioalttiuden vuoksi on vältettävä ihmisjoukkoja. Useat eivät voi tavallisessa arjessaan koskaan käydä töissä, asioida kaupoissa, käydä koulussa, urheilla kuntosalilla tai edes kävellä.

Moni heistä voisi antaa nyt arvokkaita neuvoja meille, joiden vauhdikas arki on kertaheitolla muuttunut täysin. Mistä löytää elämään mielekkyyttä ja iloa, jos ei voi enää tehdä sellaisia asioita, joita on tottunut tekemään? Miten selvitä odottamattomasta pysähdyksestä?

Erityinen läksy, mistä juuri tämä aika voisi meitä maksimitehokkuuteen pyrkiviä muistuttaa, on se, että ihmisen arvo ei määräydy tekemisten perusteella. Se, joka suorittaa tutkintoja, rakentaa taloja, juoksee maratoneja, kunnostaa venettä, etenee uralla, vierailee konferensseissa tai tienaa valtavasti rahaa ei ole tippaakaan sen arvokkaampi kuin ihminen, joka tarvitsee apua, jotta voi liikauttaa käsiään.

Ihmisen arvo perustuu siihen, että hän on Luojan luoma, jokainen jo syntyessään yhtä arvokas. Voisiko tämä näkyä koronakriisin jälkeen yhteiskunnassamme uudella tavalla?

Yksi, joka voi myös olla kokemusasiantuntijamme erilaisen paastonajan keskellä, on kärsivä ristin mies. Hän, joka syntyi ihmiseksi maailmaan, kuten mekin, ja jonka aikuisuus ihailtuna ihmeidentekijänä ja joukkojen kokoajana pysähtyi lopulta ivattuna ja ruoskittuna olemiseen ja ristiinnaulituksi tulemiseen.

Kun tuskailemme, miten masentavaa on viettää pääsiäistä vain neljän seinän sisällä tai kotikulmilla ulkoillen, voimme muistaa häntä, jonka hiljainen viikko oli kirjaimellisesti haudanhiljainen.

Toivoa luo se, että hänen tarinansa ei päättynyt pimeyteen ja epätoivoon, vaan yllättävään toivoon ja valoon, uuteen elämään.

Kirjoittaja on yhteisöllisyydestä haaveileva pappi, joka tykkää leikkiä sanoilla.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi