Vaittinen: Positiivisuusajattelu johtaa armottomuuteen, jos luullaan, että sairaudesta paraneminen on vain asenteesta kiinni

Vaittinen: Positiivisuusajattelu johtaa armottomuuteen, jos luullaan, että sairaudesta paraneminen on vain asenteesta kiinni

Kukaan ei viime kädessä ole itse omien vaikeuksiensa ja terveytensä herra.

Somen mainosvirta ja kauppojen lehtihyllyt tarjoavat usein otsikoita, joissa toitotetaan jonkun voittaneen sairautensa tai päässeen eroon suuresta ylipainosta esimerkiksi positiivisen ajattelun, luontaistuotteen, meditaation avulla. Pahimmillaan juttuun liittyy ennen–jälkeen-kuvat, joista jälkimmäistä on vieläpä photoshopattu radikaalisti.

Toki kulissien takainen kertomus voi ollakin totuus tai ainakin osa totuutta. Uusi harrastus, ruokavaliomuutos, ihmissuhde tai jokin muu seikka on voinut antaa sysäyksen isompaan muutokseen.

Ihmiset rakastavat menestystarinoita. Elämä on kuitenkin huomattavasti monimutkaisempaa kuin otsikoista voisi päätellä. Lehdessä tai somessa voidaan kertoa yksi näkökulma. Mutta mitkä kaikki muut asiat ovat vaikuttaneet tilanteeseen? Kerrotaanko asioita, joiden kanssa henkilö yhä kuitenkin joutuu kamppailemaan?

Kun esimerkiksi pitkäaikaisesta sairaudesta kärsivälle annetaan ymmärtää, että paraneminen on vain hänen omissa käsissään, se voi olla raaka isku vasten kasvoja.

Entäpä minä, moni miettii. Olenko täysin epäonnistunut, kun en edelleenkään kokonaan toivu kroonistuneesta masennuksesta, vaikka miten meditoin ja olen ketodieetillä? Ja mitä jos en kaikkien vaikeuksieni keskellä vain yksinkertaisesti jaksa ajatella mitään positiivista?

Jatkuvien ennen–jälkeen-ihmeuutisten ja kiitollisempaan asenteeseen kannustamisen vaarana on armottomuus. Saatetaan ajatella, että pohjimmiltaan kaikki on vain itsestä kiinni – myös se, onko kiitollinen.

Jaksaako kukaan enää ihmistä, joka ei jaksa ajatella positiivisesti, koska elämä on kolhinut ja on ollut pitkään todella raskasta?

On asioita, joille ihminen ei itse voi mitään, vaikka miten yrittäisi. Kun esimerkiksi pitkäaikaisesta sairaudesta kärsivälle annetaan ymmärtää, että paraneminen on vain hänen omissa käsissään, se voi olla raaka isku vasten kasvoja. Moni on yrittänyt kaikkensa, ja silti esimerkiksi vaikea masennus uusiutuu.

Armollisuuden puute on vaarallinen ilmiö. On kivuliasta, jos ympäristö odottaa, että ihmisen tulee itse voittaa kaikki vaikeutensa oman sisäisen voimansa avulla. Ikään kuin elämä alkaisi vasta ”sitten, kun”.

Elämä on joka tapauksessa nyt. On hyvä tiedostaa, että kaikki vaikeudet eivät ole voitettavissa ihmisvoimin. On tarpeellista hyväksyä elämän eri sävyt ja sallia itsensä ja toisen ihmisen olla heikko, vaikka tuo heikkous olisi pysyvä olotila.

Muistotilaisuudessa katsellessani pöydällä olevaa tuhkauurnaa mietin, että kukaan ei viime kädessä ole itse omien vaikeuksiensa ja terveytensä herra.

Jokainen tarvitsee vierellä kulkijoita, jotka jaksavat olla tukena myös silloin, kun masennusta ei pyrkimyksistä huolimatta voiteta, fyysinen sairaus uusii eikä riippuvuudesta päässytkään eroon lopullisesti. Ja voihan olla niinkin, että juuri pitkään vierellä kulkeneen lähimmäisen avulla synkät varjot väistyvät vähitellen elämästä.

Elämä on hauras. Muistotilaisuudessa katsellessani pöydällä olevaa tuhkauurnaa mietin, että kukaan ei viime kädessä ole itse omien vaikeuksiensa ja terveytensä herra.

Lopulta meidän jokaisen maanpäällinen elämä päättyy, vaikka miten positiivisesti ajattelisimme. Silloin ainoa turva ja toivo on hän, joka on voittanut synnin, sairauden, kärsimyksen ja kuoleman. Onneksi Vapahtaja jaksaa olla vierellä myös silloin, kun meditaatio ja ketodieetti eivät auta.

Kirjoittaja on yhteisöllisyydestä haaveileva pappi, joka tykkää leikkiä sanoilla.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi