Vaittinen: Ei ole auttajia ja avunsaajia, on vain ihmisiä eri elämäntilanteissa

Vaittinen: Ei ole auttajia ja avunsaajia, on vain ihmisiä eri elämäntilanteissa

Kuka tahansa voi päätyä diakonian asiakkaaksi. Hän voi silti olla yhtä aktiivinen toimija ja muiden auttaja kuin ennenkin.

Minulla ei ollut lapsena juuri mitään käsitystä siitä, mitä on seurakunnan diakoniatyö. Ajattelin, että diakoni on kai joku päihderiippuvaisten auttaja. Myöhemmin läheiseni hakeutui opiskelemaan sosionomi-diakoniksi ja päätyi seurakuntaan diakoniatyöntekijäksi. Opin vähitellen, että diakonia ei ole vain päihdeongelmaisten auttamista tai ruokakassijakelua, vaan ainakin laaja-alaista hengellistä, sosiaalista ja terveydellistäkin tukea ja lähimmäisyyttä. Oikeastaan diakonia on enemmän koko seurakunnan asenne kuin jokin erillinen, rajattu työmuoto.

Oma avuttomuuden kokemus suuren perheen vanhempana – tukiverkon repeillessä – sai minut konkreettisesti tajuamaan, että aivan jokainen saattaa milloin hyvänsä joutua sellaiseen tilanteeseen, että joutuu hakemaan apua. Äkillinen elämän kriisi voi viedä pohjan selviämiseltä. Läheinen voi menehtyä, työ voi mennä alta, voi itse sairastua, lapsi voi joutua vaikeuksiin.

Miten seurakunnassa voitaisiin tukea sitä, että diakonista tukea tarvitsevat kokisivat olevansa samalla viivalla muiden kanssa, tärkeä osa koko seurakunnan yhteisöä?

Nyt viime vuosina olen papin tehtävistä käsin pohtinut myös sitä, miten diakonia voisi olla joka seurakunnassa kaikkien yhteinen, kaiken läpäisevä asenne. Millä tavoin jokainen kirkon työntekijä ja seurakuntalainen ymmärtäisi, että ei ole olemassa erillistä ”diakoniaväkeä”, on vain ihmisiä, lähimmäisiä. Jokaisella on välillä vaikeaa ja silloin muun yhteisön tehtävä on auttaa erilaisin tavoin. Diakonian viranhaltijat ovat toki oman alansa asiantuntijoita, joilla on suurin osaaminen diakonian kysymyksissä, mutta se ei tarkoita, että lähimmäisten palveleminen ja auttaminen olisi vain heidän hommansa.

Miten seurakunnassa voitaisiin tukea sitä, että diakonista tukea tarvitsevat kokisivat olevansa samalla viivalla muiden kanssa, tärkeä osa koko seurakunnan yhteisöä? Onko seurakunnassa paikkoja, joissa he voivat voimautua? Voivatko he löytää seurakunnassa lahjojensa mukaisia palvelutehtäviä? Jos itse seurakuntapappina joudun tilanteeseen, jossa tarvitsen diakonian apua, muutunko resurssista, toimijasta ja toisten auttajasta äkkiä ”diakonian asiakkaaksi”? Voiko asiakkuudesta päästä eroon?

Ei ole olemassa asiakkaita ja työntekijöitä tai palvelun tarjoajia ja sen vastaanottajia, on vain seurakuntalaisia eri elämäntilanteissa. Me kaikki tarvitsemme toisten tukea, eri tavoin eri vaiheissa. Meillä jokaisella on myös jotakin annettavaa muille. Avun saaja voi olla myös toimija ja auttaja. Seurakunnan tulisi olla yhdessä elämisen yhteisö, jossa diakonia on elämäntapa ja kaikkien yhteinen tehtävä.

 

Kirjoittaja on yhteisöllisyydestä haaveileva pappi, joka tykkää leikkiä sanoilla.
 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi