Lymfoomadiagnoosi tuntui Kari Häkkisestä märältä rätiltä vasten kasvoja. Pian heräsi kuitenkin toivo.
Vantaalainen Kari Häkkinen sairasti imusolmukesyövän ja kirjoitti kokemuksistaan kirjan – ”Jokaisesta päivästäni kiitän aamulla”
Syöpädiagnoosi teki sairaanhoitajasta hetkeksi hoidettavan ja vahvisti uskoa Jumalaan.
Työterveyslääkäri vilkaisi kolmen senttimetrin kokoista kohoumaa Vantaan Kaivokselassa asuvan Kari Häkkisen nivusessa ja kirjoitti lähetteen ohutneulanäytteeseen. Vähän myöhemmin Häkkisen puhelin soi kesken työpäivän. Lääkäri kertoi, että näyte antoi syyn epäillä imusolmukesyöpää eli lymfoomaa. Tämän kuultuaan Häkkinen ajatteli kuolemaa – tai oikeastaan elämää.
– Ajattelin, että en haluaisi luopua tästä elämästä, on monta tehtävää vielä jäljellä, hän sanoo.
Onneksi onkologilla, syöpätautien erikoislääkärillä, oli pian myös parempia uutisia kerrottavanaan: yhtään etäpesäkettä ei ollut, tauti ei siis ollut vielä levinnyt.
Kari Häkkinen työskenteli tuolloin itsekin terveydenhoitoalalla, hän on koulutukseltaan sairaanhoitaja. Suurimman osan työurastaan hän on työskennellyt anestesiahoitajana, mutta on tehnyt myös pätkiä muun muassa Terhokodissa kuolemansairaiden potilaiden hoitajana. Kun sairaus tuli omalle kohdalle, ammatista ei varsinaisesti ollut apua. Vakava sairaus pysäyttää jokaisen.
Kari Häkkinen on aina liikkunut paljon ja uskoo, että pohjakunnosta oli apua rankkojen syöpähoitojen aikana. Mitkään elämäntavat eivät kuitenkaan takaa sitä, etteikö voisi sairastua vakavasti.
Hevoskuuri hoitoja
Kari Häkkinen uskoo reaktionsa diagnoosiin olleen hyvin tyypillinen. Vaikka hoidot ja lääkkeet ovat kehittyneet, sanalla ”syöpä” on yhä paha kaiku ja ensimmäisenä moni syöpädiagnoosin saanut miettii kuolemaa. Pian heräsi kuitenkin toivo.
– Olihan se diagnoosi märkä rätti vasten kasvoja ja mieli oli mustelmilla, mutta olen perinyt äidinmaidossa positiviisen elämänasenteen. Kuten viisas lääkärikin sanoi puhelimessa, peli ei ole vielä menetetty, vielä on toivoa.
Ajattelin, että se oli minun kohtaloni sairastua ja kaikki kestetään, mitä tulee.
Mielessä pyöri kaikenlaista. Samaan aikaan kun Häkkinen uskoi ja toivoi voivansa selvitä, hän mietti, onko juuri hän ihminen, joka on ansainnut paranemisen. Katkeruutta hän ei tuntenut, miettinyt miksi juuri minä tai syyttänyt itseään sairastumisesta.
– Ajattelin, että se oli minun kohtaloni sairastua ja kaikki kestetään, mitä tulee.
Hoitajasta hoidettavan rooliin heittäytyminen kävi lopulta yllättävän helposti. Tieto eri sairauksista ja niiden hoidosta tavallaan lisäsi tuskaa, mutta toisaalta tilanne oli niin selkeä, ettei muuta vaihtoehtoa ollut kuin sopeutua sairastamiseen.
Hoitokertoja määrättiin seitsemän, joista kuusi lopulta riitti.
– Olin isokokoinen mies, painoin yli 100 kiloa, ja annokset olivat massiivisia. Hoitojen aikana olin tosi kurjassa kunnossa. Kun meni jääkaapille, kaikki etoi, kun meni ulos hengittämään raitista ilmaa, sekin etoi. Mutta sen hevoskuurin ja Hänen ansiostaan istun tässä, Häkkinen kertoo ja katsahtaa taivaalle.
Pian sairastumisen jälkeen Kari Häkkinen alkoi suunnitella vertaistukea tarjoavaa kirjaa.
Ihmeellinen ihmiskeho todistaa Luojasta
Sairastumisen myötä Kari Häkkinen on miettinyt paljon hengellisiä asioita. Tai oikestaan hän on tehnyt niin ennenkin.
– Olen uskonut Jumalaan pikkupojasta asti. On sitten toinen asia, uskooko Jumala minuun. En ole kokenut mitään valaistumista, mutta nämä asiat eivät ole olleet minulle vieraita. Suhtaudun avoimin mielin. En julista, mutta olen valmis keskustelemaan, Häkkinen kuvailee.
Jumalasta todistaa hänen mielestään ihminen itsessään.
– Sairaanhoitajana tunnen ihmisen fysiologiaa ja anatomiaa. Sydän pumppaa 7 000 litraa verta vuorokaudessa ja keskushermostossa tapahtuu kaikenlaisia prosesseja. En jaksa uskoa, että kaikki tämä on vain syntynyt pelkästä alkuräjähdyksestä, vaan siihen on tarvittu myös taitavampaa kättä. Ja jos meidät on nimeltä kutsuttu tähän maailmaan, miksi meidät hylättäisiin kuolemassa?
Usko antoi hänelle voimaa ja myös toivoa sairastumisen aikana. Kari Häkkinen uskoo, että elämä ei pääty kuolemaan.
– Kuten kuvataiteilija Osmo Rauhala on kertonut papin sanoneen äitinsä hautajaisissa, kuolema ei ole piste vaan kaksoispiste.
– Kaikenlaista myrskyä on elämässäni ollut. Avioero 22 vuoden jälkeen oli kuin pieni kuolema, mutta joku toivon majakka valaisi silloinkin. Kolme vuotta etsin itseäni ja nyt nykyisen vaimoni kanssa meillä on loppuvuodesta 20-vuotishääpäivä.
– Olen uskonut Jumalaan pikkupojasta asti. On sitten toinen asia, uskooko Jumala minuun, Kari Häkkinen sanoo.
Sairastumisesta syntyi kirja
Kari Häkkinen jäi pois sairaanhoitajan työstä viime marraskuussa ja keskittyy nyt täysillä kirjoittamiseen. Hän on kirjoittanut omakohtaisen kirjan Joka kolmas suomalainen – syöpätietoutta sairastuneille ja läheisille (Basam Books 2021) sekä muistelmateoksen Sydänääniä Karjalasta (2017) ja Hannu Lauerma – Psykiatrin päänavaus (2019). Viides rikosromaani lähti juuri kustantamoon.
En halua kertoa omaa sankaritarinaa enkä retostella. Ihmisillä on tosi vaativia leikkauksia ja hoitoja, oma juttuni oli pieni niihin verrattuna.
Ajatus syöpää käsittelevästä kirjasta syntyi heti sairastumisen alkumetreillä. Hän halusi auttaa sairastuneita ja heidän läheisiään, varsinkin kun moni joutuu kokemaan sairauden vielä raskaampana fyysisesti ja henkisesti.
– En halua kertoa omaa sankaritarinaa enkä retostella. Ihmisillä on tosi vaativia leikkauksia ja hoitoja, oma juttuni oli pieni niihin verrattuna. Mutta halusin kertoa omasta hoitoprosessistani ja antaa vertaistukea.
Kuten kirjan nimikin kertoo, syöpä koskettaa jossakin vaiheessa suurta osaa suomalaisista joko oman tai läheisen sairastumisen myötä. Kari Häkkinen on miettinyt, millaisia sanoja sairastunut silloin haluaa kuulla.
– Se tietysti vaihtelee, mutta sitä en itse sairastuttuani olisi halunnut kuulla jossakin ruokakaupassa, että minullakin oli joku serkku tai tuttava, joka menehtyi syöpään. Silloin oli itse niin latautunut paranemiseen. Ihmiset eivät tietenkään tarkoita pahaa, vaan torjuvat asian tai säikähtävät tilannetta. Asioita tulee sanottua automaattisesti.
Hän toivoo, että läheiset eivät säälisi, vaan valaisivat toivoa, realismin mielessä pitäen.
– Se, mitä moni sairastunut varmasti haluaa kuulla, on se, että olen pahoillani puolestasi, tsemppiä ja uskon, että selviät. Ei hössötystä, mutta positiivista henkeä.
Voimaa ovat antaneet läheiset ihmiset, usko ja musiikki. Scorpionsin Still loving you on tärkeä kappale.
Jokaisesta päivästä voi kiittää
Nyt Kari Häkkiselle kuuluu hyvää. Alkuvuodesta hän kävi tarkastuksessa ja sai jälleen niin sanotusti terveen paperit.
Mitkään elintavat eivät ole tae siitä, etteikö voisi sairastua vakavasti, mutta Kari Häkkinen on alkanut kiinnittää entistä enemmän huomiota siihen, että elää terveellisesti.
– Kuntoni on jopa kohentunut niiltä ajoilta ennen sairastumista. Sairaus oli yksi pysäkki, johon minut asetettiin. Nyt olen onnellinen kun saan terveenä herätä vuoteesta ja jokaisesta päivästäni kiitän aamulla.
Entä muuttiko sairastuminen häntä henkisesti? Ehkä jonkin verran sitäkin. Ajan rajallisuudesta se antoi ainakin hyvän muistutuksen.
– Sitkuttelun olen jossain määrin lopettanut. Sitten kun on tässä nyt. Totta kai teen sitä vielä, mutta en läheskään niin paljon kuin ennen, hän arvioi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Minusta ei tule koskaan vanhaa” – syöpää sairastava Krista Launonen ymmärsi, että miksi-kysymyksiin ei ole vastausta
Hyvä elämäKrista Launonen sairastaa parantumatonta syöpää. ”Sairastuminen ei ole jalostanut minua paremmaksi ihmiseksi enkä halua puhua syövästä taisteluna”, hän sanoo.
