Perehdyttyään Mikael Agricolan elämään Jari Tervo ällistyi siitä, miten paljon tämä oli ollut tekemisissä aikansa merkittävien henkilöiden kanssa.
Värikkäitä keskusteluja Lutherin kanssa ja sisäistä painia Jumalan ja Saatanan välillä − Jari Tervon Mikael Agricolasta kertovassa romaanissa suurmiehestä tulee ihminen
Paitsi Agricolasta romaani Pääskyt talvehtivat järvenpohjassa kertoo suomalaisuuden juurista, luterilaisesta uskosta ja suomen kielen perustamisesta.
Kirjailija Jari Tervo potee vieroitusoireita. Mikael Agricolasta kertovan Pääskyt talvehtivat järvenpohjassa -romaanin (Otava) kirjoitusurakka on ohi ja olo tuntuu tyhjältä.
– Kun alan kirjoittaa jostain aiheesta laajaa romaania, suhtaudun työhön aina intohimoisesti. Tänä vuonna vietin aikaa kirjan parissa niin tiiviisti, että laskin minulla olleen vain kolme kunnollista vapaapäivää.
Romaani Ruotsin kuningaskunnassa 1500-luvulla eläneestä Agricolasta oli hautunut Tervon päässä vuosia. Häntä kiehtoi uskonpuhdistajana ja suomen kirjakielen isänä tunnettu suurmies, jonka elämästä moni ei tiedä juuri mitään.
Tervo aloitti aiheeseen perehtymisen lukemalla pari Agricolasta tehtyä elämäkertaa. Niistä selvisi muun muassa se, että Agricola oli tutustunut nuorena opiskelijana Saksan Wittenbergissä uskonpuhdistaja Martti Lutheriin. Myöhemmin Agricola toimi Turun piispana Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan alaisuudessa. Tämä lähetti hänet Moskovaan neuvottelemaan tsaarin kanssa Ruotsin ja Venäjän välisestä rauhasta.
– Olin ällistynyt siitä, miten paljon Agricola oli ollut henkilökohtaisesti tekemisissä ajan merkittävien henkilöiden kanssa. Se oli Pernajalta Thorsbyn kylästä lähteneeltä mieheltä melkoinen saavutus, Tervo toteaa.
Ajatuksena oli Mikael Agricolan ja tuon ajan valtaapitävien ihmistäminen, eli Tervo tahtoi tehdä heistä romaanin, jossa he ovat ajattelevia ja tuntevia hahmoja.
– Tsaari Iivana ei tunnetusti ollut kiva ihminen, mutta hänestä ei vielä silloin käytetty Julma-nimeä. Pelottavinta onkin se, että myös historian hirviöt ovat olleet ihmisiä.
Alle viisikymppisenä kuolleelle Agricolalle Tervo halusi luoda elämän sen alusta loppuun. Siihen kuului myös perhe, jonka Agricola perusti 40-vuotiaana.
– Kun puhutaan suomalaisuuden juurista, tässä ne ovat. Kirja kertoo paitsi Agricolasta myös luterilaisesta uskosta ja suomen kielen perustamisesta. Niiden varaan Suomi on yli 500 vuotta rakentunut. Vain Suomen peruskallio ja ilmasto ovat pysyneet pidempään.
Perhetausta näkyy Agricola-nimessä
Jari Tervon mukaan Mikael Agricolan isä Olof oli varakas maanviljelijä, joka suostui Pernajan seurakunnan kirkkoherran suosituksesta lähettämään alle kymmenvuotiaan poikansa kouluun Viipuriin. Romaanissa isä hangoittelee vastaan sillä verukkeella, ettei voi lähettää ainoaa poikaansa maailmalle, koska ei ole Jumala.
On eri näkemyksiä siitä, oliko tuo talonpoikaistaustaansa viittaavan Agricola-sukunimen ottanut poika äidinkieleltään suomen- vai ruotsinkielinen.
– Itse arvelen hänen olleen ruotsinkielinen, koska Pernaja oli vahvasti ruotsinkielistä aluetta. Hänen on kuitenkin täytynyt olla jo varhain tekemisissä suomen kielen kanssa, Tervo sanoo.
Niinpä romaanissa esiintyy yhtenä fiktiivisenä henkilönä pahasuinen Malin-piika, jonka suomenkielistä sanailua Agricola kirjoittaa muistiin laudanpätkille.
Jari Tervo kylvi Agricolan kehittämiä suomen kielen sanoja eri puolille kirjaansa. Hänen lempisanansa on lustitarha, Agricolan keksimä muunnos paratiisi-sanasta.
Tervo joutui kuvittelemaan Agricolan vaiheita, koska niistä ei ole yksityiskohtaista tietoa. Esimerkiksi hänen seurakseen opintielle lähtevä Malin-piian poika Petrus Paljaspää on kuvitteellinen hahmo.
– Agricolan ei myöskään tiedetä sairastaneen kaatumatautia. Sehän oli sairaus, jota pidettiin tuohon aikaan outona ja järkyttävänä, Saatanan lähettämänä. Romaanissani halusin kaatumataudin kautta kuvata Agricolan sisäistä taistelua Jumalan ja Saatanan välillä. Nämä käsitettiin tuohon aikaan aktiivisina olentoina, jotka piinasivat ihmisiä päivittäin.
Kirjaansa varten Tervo selvitti perin pohjin ihmisten elämää keskiajan ja uuden ajan taitteessa. Yksi kiinnostava asia oli se, miten ihmiset liikkuivat paikasta toiseen.
Isoimpiin kulkureitteihin kuului Viipurin ja Turun välinen rantatie. Tosin silloinkin oli kyse vain leveähköstä polusta. Turku oli maan tärkeämpiä kaupunkeja siksi, että sinne pääsi helposti myös vettä tai jäätä pitkin.
Värikkäitä tapaamisia Lutherin kanssa
Turussa papiksi vihitty Mikael Agricola oli pari–kolmekymppinen nuori mies, kun hän matkusti laivalla opiskelemaan humanistisia tieteitä Wittenbergin yliopistoon. Siellä hän kuunteli kiinnostuneena myös ajan gurun, uskonpuhdistaja Martti Lutherin, sekä muiden teologien luentoja. Niiden innoittamana hän alkoi laatia Uuden testamentin suomenkielistä käännöstä.
Jari Tervo kuvailee romaanissa värikkäästi Agricolan ja Lutherin oluttuopin ääressä käymiä keskusteluja siitä, mitä on ihmisenä olo ja luterilaisuus.
– Luther oli renessanssihahmo, jolle elämän nautinnot eivät olleet vieraita. Munkkina pitkään elänyt mies tyrmäsi siis aiemman elämänsä. Löysin vielä jostain kirjasta maininnan, että vatsavaivoista kärsinyt Luther olisi kertonut saaneensa uskonnollisen valaistumisensa kloaakissa. Siitä sai hyvää ainesta romaaniin.
Tervoa hämmästyttää Lutherin ja Agricolan kirjallisen työn valtava määrä. He tekivät työtä kaiken lisäksi käsipelillä ja kynttilän valossa.
Elämänsä loppupuolella Agricola oli kuitenkin pettynyt mies, sillä hän tunsi, ettei hänen käännöstyötään arvostettu.
Agricola tunnetaan Suomen uskonpuhdistajana, mutta Tervo arvelee, että uskonto olisi muuttunut meillä ilman häntäkin. Sen sijaan suomen kirjakielen luomista ja ensimmäisten suomenkielisten kirjojen kääntämistä Tervo pitää ainutlaatuisena työnä.
– Suomen kieli olisi hyvinkin saattanut jäädä ruotsin ja venäjän kielen varjoon, jos kirkkoherra ei olisi suositellut Agricolalle kouluunlähtöä.
Agricola kehitti muun muassa oikeuslaitokseen ja kirkkoon liittyvää sanastoa, ja monet näistä sanoista ovat jääneet elämään. Tervo kylvi niitä eri puolille kirjaansa. Hänen oma lempisanansa on lustitarha, Agricolan keksimä muunnos paratiisi-sanasta.
– Romaanissa Agricola pohtii kirjeessään Birgitta-vaimolleen, kumpi on hänelle tärkeämpää, usko vai sana. Agricola päätyy siihen, että koska Raamatussakin alussa oli sana, tuli hänelläkin usko vasta sen jälkeen, Tervo kertoo.
– Elämänsä loppupuolella Agricola oli kuitenkin pettynyt mies, sillä hän tunsi, ettei hänen käännöstyötään arvostettu. Se nousi uuteen arvoon vasta 1800-luvulla kansallisuusaatteen myötä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kirjailija Antti Hurskainen on eronnut kirkosta kahdesti ja liittynyt yhtä monta kertaa takaisin: ”Mielestäni uskoon kuuluu epävarmuus siitä, onko juuri tämä oikea valinta”
HengellisyysAntti Hurskaisen Suntio-romaani käsittelee kristinuskon ydinkysymyksiä.
