
Tikkurilan kirkon alttarista halutaan siirrettävä.
Vantaan Tikkurilan rakenteilla olevaan kirkkoon haetaan taiteilijaa
Taidekokonaisuuteen kuuluu sata tiiltä, jotka muurataan pääsisäänkäyntiin johtaviin seinäkkeisiin.
Tikkurilaan rakenteilla olevan kirkon taidekokonaisuudesta on julistettu avoin haku. Siihen sisältyy neljä osaa eli alttarialueen ja kadulle rajautuvien lasiseinien taide, kirkon katutason tiilimuuraukseen tulevien erikoistiilien painokuviot sekä kastepuu.
Taidekokonaisuuteen kuuluu myös noin sata tiiltä, jotka tulevat kirkon pääsisäänkäyntiin johtaviin seinäkkeisiin. Taiteilijalta odotetaan tiilimuurauksen tekstin ja kuvioinnin suunnittelua.
Haku etenee kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa taiteilijoiden tulee lähettää kuvia tuotannostaan, ansioluettelo ja perustelut, miksi olisivat päteviä. Toisessa vaiheessa alustavaan neuvotteluun kutsutaan 3–5 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

Tikkurilan kirkon nimeksi valittiin Tikkurilan kirkko – uusi kirkko vihitään käyttöön tammikuussa
AjankohtaistaTikkurilan kirkko oli suosituin ehdotus nimikilpailussa. Kirkon käyttöönotto siirtyy parilla kuukaudella eteenpäin.


