Brayan Aspegrenin mukaan vapaaottelijat ovat ”maailman kilteimpiä äijiä”, vaikka lajista usein ajatellaan toisin.
Vapaaottelija Brayan Aspegren kohtasi viimein pahimman vastustajansa, kun hänen oli pakko pysähtyä – ”Mietin ensimmäistä kertaa urani lopettamista”
Vapaaottelija Brayan Aspegren on kantanut mukanaan lapsuudesta juontuvaa hylkäämistraumaa, jonka hän on aiemmin pystynyt sivuuttamaan. Vasta kun vakava infektio meinasi viedä häneltä oikean jalan, hän pysähtyi pakon sanelemana ja kohtasi itsensä sisältä päin.
Espoon kamppailuopistolla hiki virtaa ja jykevärakenteiset lihaskimput harjoittelevat painitilanteita. 29-vuotias Brayan Aspegren ei voinut vielä kunnolla osallistua treeneihin, sillä hän on toipumassa edellisestä ottelustaan, joka käytiin loppuunmyydyllä Tampereen Nokia Arenalla. Hän istahtaa nyrkkeilykehän laidalle, hengähtää kerran syvään, hymähtää ja tokaisee, että jalka on vain vähän turvonnut, muttei sen vakavampaa.
Aspegren syntyi Kolumbian kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Calissa, jossa hän asui yhdessä isoveli Felipen ja äitinsä kanssa. Pian kuitenkin yksinhuoltajaäiti joutui laittamaan pojat lastenkotiin rahapulan takia. Tämän piti olla väliaikaista, mutta eräänä päivänä äiti ei enää tullutkaan. Brayan muutti kolmevuotiaana veljensä kanssa Suomeen, mikä oli heille kova paikka.
– Adoptiopäivä oli ollut tunteikas päivä. Olin kuulemma itkenyt hirveästi ja veljeni oli ollut vähän peloissaan. Kaikki oli mennyt kuitenkin todella hyvin.
Veljekset päätyivät Helsinkiin opettajapariskunnan perheeseen, mutta Brayanille opiskelu ei ollut erityinen vahvuus.
– Minulla oli villi nuoruus, eikä koulu oikein maistunut, mutta se johtui oikeasti siitä, että minulla oli oppimisvaikeuksia. Häpesin sitä, etten osannut kunnolla edes perusjuttuja.
– Yläasteella minulla todettiin ADHD, ja sain siihen lääkityksen.
Uskonto oli Aspegrenin perheessä vahvasti läsnä. Perhe asui Kannelmäessä ja vanhemmat pitivät pyhäkoulua seurakunnan tiloissa.
– Me kävimme veljeni kanssa ihan pienestä asti pyhäkoulua ja olen Herran miehiä.
Urheilu piti ”vilkkaan ja villin” nuoruuden viettäneen Aspegrenin veljet poissa vääriltä poluilta.
– Se pelasti meidän elämän. Jos emme olisi urheilleet, olisimme tehneet jotain tyhmää. Urheilu piti meidät oikeasti kurissa. Me menimme aina treeneihin, kun muut tutut teki vähän muita juttuja.
Veljeksistä vanhempi Felipe Aspegren halusi aina nuoresta pitäen olla urheilija, tarkalleen ottaen ammattilaisjalkapalloilija, minkä tavoitteen hän saavuttikin. Brayan sen sijaan etsi itseään hieman pidemmän aikaa ja löysi lopulta 18-vuotiaana vapaaottelun.
– Koen että vapaaottelu varsinkin on pelastanut elämäni.
Ammattilaiseksi Brayan Aspegren ryhtyi neljä vuotta sitten ja hänen tavoitteensa on päästä lajissa maailman eli vapaaottelujärjestö UFC:n huipulle. Ura alkoi lupaavasti ja Brayan Aspegren voitti kolme otteluaan tyylipuhtaasti ennen täyttä aikaa.
Neljänteen otteluun valmistautuessa Aspegren sai valmennuksensa kanssa tietää, että hänen vastustajallaan on antibioottikuuria vaatinut ihoinfektio, jonka ei pitänyt olla mikään ongelma. Jalkapotkun yhteydessä Aspegrenin sääreen aukesi pieni haavauma, jota kautta hän sai tietämättään infektiotartunnan.
– Olin ottelun jälkeen noin viikon kotona sillä mielellä, että jalkani on varmaankin vain murtunut. Sitten kivut voimistuivat ja lähdin lääkäriin. Siellä he totesivat veriarvojen olevan pilvissä, ja että nyt täytyy lähteä sairaalaan. Sairaalaan päästessäni sielläkin kauhisteltiin, ja pääsin heti leikkaussaliin.
Kamppailijan mieli on vähän tuollainen. Oli tavallaan vaikea nöyrtyä siihen, että voi tuntea jotain.
A-streptokokin aiheuttama lihansyöjäbakteeri oli ehtinyt levitä viikossa säärestä yläreiteen, mutta onnekseen Aspegren ei viivytellyt hoitoon lähtemistä pidempään.
– Oli kyse ihan muutamista päivistä, ettei jalkaa jouduttu amputoimaan.
Tarkempaa syytä siihen, miksi hän yritti selvitä oletetun murtuneen jalan kanssa menemättä lääkäriin Aspegren ei osaa sanoa.
– Kamppailijan mieli on vähän tuollainen. Oli tavallaan vaikea nöyrtyä siihen, että voi tuntea jotain.
Vaikka lääkärit ja sairaalan henkilökunta olivat erittäin huolestuneita tilanteesta, ei infektion vakavuus auennut Aspegrenille kuin vasta myöhemmin.
– Silloin sairaalassa ollessani ajattelin jo seuraavaa matsia, että ei tämä ole mitään vakavaa. Vähättelin tilannettani.
Vähitellen Aspegren alkoi nähdä tilanteen vakavuuden. Aikaa kului ja pitkä kuntoutuminen pakotti hänet pysähtymään ja miettimään vakavasti omaa elämäänsä ja tulevaisuuttaan.
– Kun leikkauksesta oli kulunut noin puoli vuotta ja olin henkisesti huonossa jamassa, aloin miettiä ensimmäistä kertaa urani lopettamista. Minulla oli särkyjä, joita kukaan ei osannut oikein selittää, mikä lannisti mieltä.
Pysähtyminen pakotti kohtaamaan myös lapsuuden traumoja. Terapeutti Minna Marshin kanssa Aspegren pääsi kiinni siihen, että monet vaikeudet hänen elämässään olivat lähtöisin varhaislapsuudessa koetusta hylkäämisestä.
– Terapiassa aloin ymmärtää, miksi käyttäydyn niin kuin käyttäydyn. Tajusin, että traumat olivat ohjanneet käyttäytymismallejani ja olin oppinut vääränlaisia toimintatapoja. Ne juonsivat juurensa Kolumbiaan ja siihen, että äiti hylkäsi minut. Olen nykyään tietoisempi siitä, että kyse on traumaperäisestä reaktiosta, ja pystyn käyttäytymään eri tavalla.
Yksi oivalluksista oli oman addiktion tunnistaminen. Sitä Aspegren ei halua puida julkisuudessa tarkemmin.
– Minulla oli tietynlaista addiktiokäyttäytymistä, ja se määritteli elämääni pitkään. Siihen pääsin kunnolla kiinni terapeutin avulla, ja olemme yhdessä työstäneet sitä puolta. Minulle on ollut iso asia hyväksyä se, että olen ollut addikti. Hain siihen apua ja sain hoitoa.
Leikkauksessa Brayan Aspegren menetti paljon verta, minkä seurauksena hän kärsi pitkään anemiasta. Hän itse arvioi, että ilman yhteistyökumppanin rahoittamaa suonensisäistä rautahoitoa palautuminen normaaliin olisi kestänyt vuosia. Hoito valoi uskoa siihen, että kuntoutuminen on mahdollista.
– Minulla oli pieni palo aina sisälläni. Vaikka olin sanonut jo lopettavani, niin kyllä se palo kuitenkin oli siellä.
Toipuminen kesti lopulta puolitoista vuotta. Paluuottelussaan 16. toukokuuta Aspegren kukisti loppuunmyydyn Tampereen Nokia Arenan edessä vastustajansa ensimmäisessä erässä.
– Minulla on ollut ystävät ja perhe tässä matkassa mukana. Ja Jumala on ollut kanssani koko matkan, ihan satavarmasti. Ilman häntä en olisi tässä pisteessä.
Kuka?
Brayan Aspegren, 29, on suomalais-kolumbialainen vapaaottelija. Hän harjoittelee Espoossa ja edustaa Espoon Kehähaita. Hänen veljensä on ammattilaisjalkapalloilija Felipe Aspegren.
Mitä?
Aspegren valmistautuu suomalaisen Ice Cage -promootion mestaruusotteluun portugalilaista André Fialhoa vastaan. Ottelu käydään 19.9. Turun Gatorade Centerissä.
Motto
Motivoida muita ihmisiä ja olla merkityksellinen esikuva.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Sporttiripari on suunnattu tavoitteellisesti urheileville nuorille – ”Mukaan ovat tervetulleita myös he, jotka treenaavat rennommin”
Hyvä elämäSporttiriparilla nuoret urheilijat treenaavat omaa lajiaan, pohtivat elämää ja luovat uusia ystävyyssuhteita.
