Venho: Nyt on aika tulla kaapista – tykkään istua kirkossa

Venho: Nyt on aika tulla kaapista – tykkään istua kirkossa

Neljänkympin ikä on usein elämässä vedenjakaja, jonka jälkeen alkaa entistä tiheämpi itsetutkiskelun aika.

“Et sä voi ottaa vain rusinoita pullasta. Se on koko paketti tai ei mitään”, sanoi teologipoikakaverini, kun parikymppisenä flirttailin ortodoksisuuden kanssa. Siihen tyssäsi orastava ihastus, vaikka kävinkin nuuhkimassa suitsukkeensavuja ja katselemassa ikoneja Uspenskin katedraalissa. Ihanasti hohti sipulikupoli sinitaivasta vasten. Valamossa kirjoitin rauhassa ja katselin Saarikosken pään yli ulos. Ai niin, mutta nehän ei hyväksy naispappeutta.

Teologista tuli eksä (uskonnolla ei ollut osuutta asiaan) ja vuodet kuluivat. Taiteen vapaus täytti mielen eikä mikään saanut kahlita. Uusi puolisokin oli muuten ateistifilosofi, jonka lapsuudessa rauha, ystävyys ja solidaarisuus sallivat monenlaista, mutta eivät uskonnon oopiumia kansalle.

Kysyn, ja joskus luulen kuulevani vastauksenkin.

Minusta tuntui vain niin hyvältä käydä kirkossa. Istuin ihmisten joukossa. Ehkä ne kirkkokahvitkin, kahviin kastettu pulla ilman rusinoita? Kävin sytyttämässä kynttilöitä iltakävelyllä, jos kirkon ovi oli auki. Ihmeen usein oli. Toivoin – niin, siis rukoilin – ettei lapsille ikinä mitään sattuisi. Tapahtui paljon sellaista, mikä tuntui johdatukselta. Mikä ihana ajatus, mietin. Vaikka tietysti omaa kuvitelmaani, väitin heti perään.

Neljänkympin ikä on usein elämässä vedenjakaja, jonka jälkeen alkaa entistä tiheämpi itsetutkiskelun aika. Syytä onkin, kaiken sen ruuhkan jälkeen. Minkä varassa täällä ollaan? Minä etsin. On selvää, että tässä näkyvässä ei voi olla kaikki, sen olen tajunnut pienestä asti ja muun väittäminen on minusta latteaa. Menen hiljaisuuden retriittiin, olen kolme päivää puhumatta (mutta laulan ja kirjoitan). Käyn ehtoollisella, etsin metsäkirkon. Kysyn, ja joskus luulen kuulevani vastauksenkin. Varma en voi olla, mutta kuka tietämisestä puhuukaan. Paljon toistetun fraasin mukaan matka on tärkeämpää kuin perille pääseminen, ja löytöretkellä oleminen on jännittävää. Ja rusinat ovat aina hyvä retkieväs.


Kirjoittaja on kirjailija, joka kirjoittaa lapsille ja aikuisille, runoa ja proosaa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi