Osallistuin taannoin koulutukseen, jossa annettiin ohjeita somessa toimimiseen. Kouluttaja kertoi, että jokaisen sosiaalista mediaa käyttävän kannattaa muotoilla itselleen slogan, jonka lävitse toiminta somessa tapahtuu. Näin somekäyttäytymiseen tulee yhtenäinen linja. Käsitin, ettei slogania tule toitottaa ääneen, mutta jokaista kuvaa ja kommenttia tulee punnita sen kautta, sopiiko se omaan linjaan. Näin yrityksetkin tekevät: niiden toiminta tapahtuu brändin valossa.

Päätä alkoi särkeä pienesti ja pistävästi. Happivaje varmaan. Kävelin keskustan läpi ja mietin slogania. Miten se oli niin hankalaa? Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Kylmä pää, lämmin sydän. Uh, pateettista. Ole aina aito. Latteaa, ja mitä on aitous? Pienten puolella. Itsestäänselvää. Hyvä löytyy läheltä. Turhan kaventavaa ja jotenkin ylimielistä. Vilpittömyyden puolesta, naiiviutta vastaan. Sekavaa. Taide on totta. Niin? Mikään inhimillinen ei ole minulle vierasta. Nyt alkaa jo polttaa. Ole itse se muutos, jota maailmaan toivot. Melko hyvä, mutta…

Olin selvästi suhtautunut someen väärällä tavalla. Vaikka kieltäytyisin kaventamasta itseäni yhden genren tekijäksi, yhden sloganin ihmiseksi, media pyrkii tyypittelemään. En halua määritellä itseäni on kelvoton motto.

Huh, tästä pitää päästä puhumaan jonkun kanssa. Ei somessa, vaan in real life.

Käyn kahvilla ystävän kanssa ja otan somekoulutuksen puheeksi. Hän rypistää kulmiaan. “Minusta kirjailijuus on jo riittävä slogan. Ei kirjailija ole yhden asian yritys, vaan kokonainen ihminen.“

Touché! Tajuan, mikä ajatuksessa hiersi. Kirjailijan tehtävä on viimeisillä voimillaankin manifestoida elämän ja ihmisen monimutkaisuutta ja moniulotteisuutta, vastustaa tyypittelyä.

Ainut pätevä slogan tähän tarpeeseen näyttää olevan runo, joka paljastaa itsestään eri puolia, kun valaistus vaihtuu. Muistan Fernando Pessoan, joka kieltäytyi niin perustellisesti määrittelemästä itseään, että loi useita heteronyymejä, runoilijapersoonia, joiden hahmossa kirjoitti. Ricardo Reis -nimellä hän kirjoitti tämän usein siteeratun runon:

“Ollaksesi suuri ole kokonainen: älä mitään

itsessäsi liioittele äläkä sulje pois.

Ole täydesti joka asiassa. Pane kaikki mitä olet

pienimpäänkin mitä teet.

Niin kuin koko kuukin mahtuu joka lampeen

koska se loistaa korkealta.” (suom. Pentti Saaritsa)

Sisäinen kriitikkoni on jo asemissaan, mutta otan tämän runon sloganiksi. Watch this space! Jatkoa seuraa.

Kirjoittaja on kirjailija, joka kirjoittaa lapsille ja aikuisille, runoa ja proosaa.