Pääsiäisyönä Visa Viljamaan voi tavata Alppilan kirkossa toimittamassa messua.
Visa Viljamaalle kristillisyys ei ole harrastus vaan matka: ”Keskeneräisyyden kautta löytyy syvempi taso olla yhteydessä toisiin”
Visa Viljamaa käyttää papin työssä perinteisten tapojen lisäksi mielellään sosiaalista mediaa.
Kun kulkee Visa Viljamaan kanssa parin sadan metrin pätkän Kallion kadulla, häntä moikataan sieltä ja täältä. Viljamaa tunnistetaan ilman papin pantaakin. Musta pipo, punainen parta ja ystävällinen olemus taitavat olla hänen tavaramerkkinsä.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun Viljamaa vihittiin papiksi. Hänen työpaikkansa on Kallion seurakunnassa, ja koti on Kalliossa.
Jo nuorena hän muutti Oulusta Kallioon. Tosin ei ihan suoraan, sillä ensin hän asui Ruskeasuolla lähellä Meilahden kirkkoa. Hän suoritti siellä siviilipalveluksensa seurakunnan iltapäiväkerhossa ja suntiona.
Viljamaa ei kuitenkaan ole syntyperäinen oululainen, vaan hän on alun perin espoolainen. Espoo jäi, kun Visa oli parivuotias.
– Oulussa kävin koulut, ja kun sain lakin päähäni, muutin Helsinkiin.
Hengellisiä asioita kepeällä otteella
Kallion katujen lisäksi Visa Viljamaahan voi törmätä Instagramissa, Tiktokissa ja X:ssä. Kirkko ja kaupungin Tiktokissa hän vastaa nuorten kysymyksiin.
Siellä häneltä on kysytty muun muassa, onko ok matkustaa lentokoneella, kun se tuhoaa luontoa, onko ok muuttaa pois kotoa ilman mitään syytä, kun niin vain haluaa tehdä ja onko väärin käyttää Raamatun sivuja sätkäpapereina.
Aikoinaan Viljamaa oli mukana työryhmässä kehittelemässä kirkollista sisältöä Twitteriin, nykyiseen X:ään.
– Kirjoitin sinne viikoittain aina tulevan sunnuntain raamatuntekstistä. Niitä kutsuttiin minisaarnoiksi eli twaarnoiksi, ja jengi lähti tekemään niitä piispoja myöten. Silloin Twitterissä tuli käytyä paljon keskusteluja eri kysymyksistä.
Havainnoin ja mietiskelen juttuja ja sitten tuon niitä esiin.
Viljamaasta puhutaan somepappina, mutta hän ei tiedä, mistä se on saanut alkunsa. Itse hän ei ole itselleen tuota titteliä ottanut. Hän kutsuu itseään somesepäksi.
Sosiaalisessa mediassa Viljamaa haluaa nostaa esiin eettisiä ja hengellisiä asioita kepeällä otteella, ja toivoo julkaisujen tavoittavan tyyppejä, joita tällaiset kysymykset kiinnostavat. Hän on kuitenkin sitä mieltä, ettei somessa tapahtuvan viestinnän pidä olla viimeisen päälle suunniteltua ja kohdistettua.
– Postaukseni eivät mene niin, että miettisin hulluna, mitä esimerkiksi 20–30-vuotiaat kalliolaiset naiset, jotka ovat meidän iso jäsensegmenttimme, haluaisivat kuulla. Sellainen voisi äkkiä mennä falskiksi. Lähden somessakin liikkeelle omista lähtökohdistani. Havainnoin ja mietiskelen juttuja ja sitten tuon niitä esiin.
Isä pojalle neuvoja antoi
Ammatinvalinta ei aikoinaan tuottanut Visa Viljamaalle paineita. Jo teininä häntä kiinnosti pappeus. Hän mietti, minkälaisia hänen omat lahjansa ovat ja mihin ne soveltuisivat.
– En kuullut ääntä, joka olisi sanonut, että ’tee näin’, vaan kypsyttelin ajatusta papin työstä, ja riparin käyminen vahvisti sitä.
Viljamaan isä on pappi, mutta poika ei ole koe sen vaikuttaneen omaan ammatinvalintaansa. Ennemmin lapsuuden kodin arvot ylipäätään ovat muovanneet hänen ajatteluaan.
Minulla oli koko ajan selkeä tavoite: teologiseen ja papiksi. Suunnitelma b:tä ei ollut.
Teini-iässä Viljamaa muistaa keskustelleensa isänsä kanssa tulevaisuudestaan. Isä halusi kirkon toiminnasta kovin innostuneen nuoren huomioivan, että seurakunnatkin ovat ihmisten muodostamia yhteisöjä, joissa voi olla monenlaisia haasteita.
– Isä sanoi, että intoa pitää olla, mutta kirkon työhönkään ei kannata lähteä liian kirkasotsaisesti. Se, että olen pappi, ei ollut hänen erityinen toiveensa. Ehkä vähän päinvastoin, että on olemassa muitakin polkuja. Totta kai faija on ylpeä siitä, että olen pappi, mutta toisaalta hän olisi ylpeä, olisin minä missä ammatissa tahansa.
Teologisen tiedekunnan ovet eivät auenneet Viljamaalle heti lukion jälkeen, mutta hän kokee sen olleen hyvää aikaa kasvaa. Erilaisista töistä ja vuoden diakoniaopinnoista oli hyötyä, kun teologian opintojen aika koitti.
– Minulla oli koko ajan selkeä tavoite: teologiseen ja papiksi. Suunnitelma b:tä ei ollut.
Opiskeluaikanaan Viljamaa kävi Turussa. Siellä asui tyttöystävä, joka muutti luokanopettajaksi valmistuttuaan Helsinkiin. Pariskunta muutti yhteen. Viljamaa halusi kihloihin ja naimisiin. Kohta esikoinen oli tulossa. Viljamaa teki gradua, ja hänellä oli sen lisäksi kasa opintoja tekemättä.
– Olin 26-vuotias, kun tulin isäksi ja kävin ruotsin kursseilla vaunujen kanssa. Kova paine minulla oli, ja oli hiuskarvan varassa, että sain paperit hoidettua ajoissa. Oli tietty taloudellistakin painetta, että miten nuori perhe pärjää. Kävin koko ajan töissä, olin muun muassa vaksina, ja vaimo myös oli töissä. Mutta siinä sai itsestään puristettua ulos kaiken, mitä oli annettavaa, ja hyvin se meni.
Varmuus löytyi ehtoollisesta
Työssään Visa Viljamaa haluaa tukea ja jeesata siinä, että ihmiset voisivat löytää itselleen luontevan tavan elää kristittynä 2020-luvun maailmassa. Hänen mielestään kristillisyys ei ole harrastus, vaan koko elämän läpäisevä tapa olla. Siihen sisältyy oleellisesti kaksi asiaa: keskeneräisyys ja kasvu.
– Ajattelen elämää pyhiinvaelluksena. Me olemme kaikki matkalla ja eri vaiheissa matkaa. Eteemme tulee kysymyksiä ja asioita, jotka ovat milloin kenellekin ajankohtaisia. Keskeneräisyyden kautta löytyy syvempi taso olla yhteydessä toisiin.
– Jos olemme valmiit hyväksymään keskeneräisyyden itsessämme, olemme ehkä valmiimpia hyväksymään erilaisia mielipiteitä ja suhtautumaan rakkaudellisesti myös toisiimme. Ihmissuhteissa olemme aina keskeneräisiä, ja myös jumalasuhteemme on keskeneräinen.
Viimeiset kymmenen vuotta Viljamaalle on ollut päivänselvää, mitä tehdä pääsiäisenä. Hän toimittaa silloin yömessun.
– Pääsiäinen merkitsee minulle sitä, että kaikista synkimmän ja vaikeimman asian keskelle syntyy uutta elämää. On paljon vaikeita kysymyksiä ja pelottavia asioita, joiden keskellä eletään. Mutta niiden takana on aito toivo, että kaikki voi muuttua ja toisenlainen elämä on mahdollinen.
Viljamaata kiinnostavat monenlaiset kysymykset, ja hän ottaa mielellään asioista selvää. Joskus hän on miettinyt, tuleeko elämässä sellainen kohta, ettei tarvitsisi kysellä vaan voisi vain olla varma.
– Olen löytänyt varmuuden ehtoollisesta. Se on mysteeri. Messun ja ehtoollisen mysteeriin ei kuitenkaan liity mitään salattua tietoa, vaan se on sellaista, mihin voi kasvaa, kun käy kirkossa. Sen vaikutuksia itsessä alkaa ymmärtää vasta ajan mittaan.
Kuka?
Visa Viljamaa, 37, asuu Helsingissä. Hän on naimisissa, ja hänellä on 11- ja 8-vuotiaat lapset. Viljamaa toimii pappina Kallion seurakunnassa.
Mitä?
Viljamaa toimittaa pääsiäisyön messun la 30.3. klo 22 Alppilan kirkossa. Sen jälkeen on tarjolla yhteinen pääsiäisateria. Tuoksuherkille tiedoksi, että messussa suitsutetaan.
Visa Viljamaa somessa: Instagram, Tiktok ja X @visapos sekä Tiktok @kirkkojakaupunki.
Motto
Sydämeni on levoton ja rauhaton, kunnes se löytää levon sinussa, Jumala. (Augustinus)
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Raamattu on vankiloissa kestohitti – uutuuspodcast käsittelee maailman levinneintä kirjaa erikoisista näkökulmista
HengellisyysKirkko ja kaupungin Mitä helvettiä? -podcastissa keskustellaan Raamatusta muun muassa pahuuden, taikuuden, viihteen ja luopumisen näkökulmista.
