null Vuodenvaihteessa kirkkoon kuuluu vajaat 64 prosenttia suomalaisista

Konfirmaatio käynnissä Helsingin Vanhassakirkossa.

Konfirmaatio käynnissä Helsingin Vanhassakirkossa.

Ajankohtaista

Vuodenvaihteessa kirkkoon kuuluu vajaat 64 prosenttia suomalaisista

Jäsentilastojen liikkuvin ikäryhmä ovat 20–40-vuotiaat.

Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä tämän vuoden lopussa tulee olemaan noin 3 558 000, arvioi Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikkö. Näin ollen kirkon jäsenien osuus väestöstä olisi vajaat 64 prosenttia. Vuotta aiemmin kirkon jäsenyys oli 65 prosentilla suomalaisista.

Jäsenmäärän muutoksiin vaikuttavat kirkkoon liittyneiden, kirkon jäsenyydestä eronneiden, alle 1-vuotiaiden kastettujen sekä vuoden aikana kuolleiden määrät.

Joulukuun 2023 tilastoinnit ovat seurakunnissa vielä kesken. Tammi–marraskuussa 2023 kirkkoon liittyi 19 854 henkilöä, ja kirkon jäsenyydestä luopui 37 524 henkilöä. Marraskuun loppuun mennessä kasteen oli saanut 20 339 alle 1-vuotiasta lasta. Kuolleiden määrä oli 43 935.

Jäsentilastojen liikkuvin ikäryhmä ovat 20–40-vuotiaat. Lähes neljännes (23 %) vuoden aikana kirkkoon liittyneistä on iältään 30–39-vuotiaita eli millenniaalisukupolveen kuuluvia. Suurin kirkosta eronneiden ikäryhmä ovat 20–29-vuotiaat, joita on yli kolmannes (35 %) eronneista. Noin neljännes eronneista (24 %) on millenniaaleja.

Rippikoulu näkyy myös jonkin verran sekä kasteiden että kirkkoon liittymisten taustalla.

– Kuluvana vuonna rippikoulun yhteydessä on kastettu yli 1000 nuorta, ja kirkkoon on myös liittynyt yli 1500 rippikoululaista, kertoo tutkija Veli-Matti Salminen.

Aiemmin tänä vuonna tehdyn Kirkon empatia- ja tunnettuuskyselyn mukaan ihmiset kohtaavat seurakunnan useimmiten mediassa ja hautausmailla.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.