null Yhdysvallat lopettaa 7 miljoonan dollarin rahoituksen Kirkon Ulkomaanavulle – yli 200 000 lapsen ja nuoren koulutus vaarantuu

Lukion oppilaat osallistuivat kuukautishygieniaa ja seksuaaliterveyttä käsittelevälle oppitunnille Länsi-Ugandassa. Lukio on vähentänyt kuukautisten aiheuttamia poissaoloja kouluttamalla ja tarjoamalla hygieniatuotteita Kirkon Ulkomaanavun tuella. Kuva: Antti Yrjönen

Lukion oppilaat osallistuivat kuukautishygieniaa ja seksuaaliterveyttä käsittelevälle oppitunnille Länsi-Ugandassa. Lukio on vähentänyt kuukautisten aiheuttamia poissaoloja kouluttamalla ja tarjoamalla hygieniatuotteita Kirkon Ulkomaanavun tuella. Kuva: Antti Yrjönen

Ajankohtaista

Yhdysvallat lopettaa 7 miljoonan dollarin rahoituksen Kirkon Ulkomaanavulle – yli 200 000 lapsen ja nuoren koulutus vaarantuu

Yhdysvaltojen rahoituksen loppuminen leikkaa lähes 10 prosenttia Kirkon Ulkomaanavun budjetista.

Yhdysvaltain hallitus on lopettanut kaikki maan ulkoministeriöön kuuluvan väestö-, pakolais- ja siirtolaisuusviraston Kirkon Ulkomaanavulle (KUA) myöntämät avustukset.

Noin 6,95 miljoonan Yhdysvaltain dollarin suuruisen rahoituksen menettäminen vastaa lähes 10 prosentin lovea KUA:n maailmanlaajuiseen budjettiin. Monet muut kansainväliset avustusjärjestöt ovat saaneet hiljattain samanlaisia ilmoituksia.

Päätökset rahoituksen lopettamisesta ovat jatkoa Yhdysvaltojen ulkoministeriön tammikuiselle ilmoitukselle lähes kaiken ulkomaanavun rahoituksen jäädyttämisestä. Presidentti Donald Trumpin hallinto on kertonut selvittävänsä keskeytyksen aikana, ovatko nykyiset avustussitoumukset tehokkaita ja sen ulkopolitiikan linjan mukaisia.

Yli 150 työpaikkaa vaarassa – lisävahinkoja odotetaan

Kirkon Ulkomaanavun mukaan avustusten lakkauttamisen seuraukset ovat vakavia. Keniassa ja Ugandassa yli 209 000 KUA:n hankkeiden tukemaa pakolaislasta ja -nuorta on vaarassa menettää mahdollisuutensa koulutukseen rahoituksen lakkauttamisen vuoksi.

Yhdysvaltain rahoituksella KUA on tukenut Ugandassa LEARN-hanketta ja Keniassa RISE-hanketta, jotka tukevat lapsia ja nuoria tarjoamalla heille koulutarvikkeita, mielenterveyden tukea, turvallisia oppimistiloja, kuukautishygieniatarvikkeita ja -koulutusta sekä vammaisille lapsille suunnattua erityistukea, kuten apuvälineitä ja koulutettuja opettajia. Myös alueellinen PATH-hanke tarjosi molemmissa maissa ammattitaito- ja koulutusohjelmia työtä etsiville nuorille. Nämä ohjelmat on nyt lopetettu.

Toiminnanjohtaja Tomi Järvisen mukaan YK:n järjestöihin kohdistuvilla USA:n avun leikkauksista voi aiheutua Kirkon Ulkomaanavulle merkittäviä seurauksia. Kuva: Antti Yrjönen

Toiminnanjohtaja Tomi Järvisen mukaan YK:n järjestöihin kohdistuvilla USA:n avun leikkauksista voi aiheutua Kirkon Ulkomaanavulle merkittäviä seurauksia. Kuva: Antti Yrjönen

Rahoituksen menettäminen vaikuttaa myös 151 työntekijän ja opettajan työpaikkoihin molemmissa maissa. Ugandassa ja Keniassa KUA on joutunut irtisanomaan tai lomauttamaan 102 ammattilaista.

Henkilöstöä saatetaan joutua vähentämään enemmänkin, sillä leikkausten seurauksena KUA:n maailmanlaajuiseen ohjelmatyöhön kohdistuu arviolta miljoonan euron suuruinen menetys.

Avun lopettaminen vaikuttaa Ulkomaanavun mukaan tuhoisasti myös luokkahuoneiden ulkopuolella. Sen lisäksi, että koulunkäynnin keskeytymisen riski on kasvanut, kokonaisia lapsi- ja nuorisoyhteisöjä uhkaavat välittömät turvallisuusriskit, kuten teiniraskaudet, pakkoavioliitot ja itsemurhat.

Yhdysvaltojen avun loppuminen horjuttaa haavoittuvia yhteisöjä koko maailmassa

Muut Kirkon Ulkomaanavun koulutushankkeet Kenian ja Ugandan pakolaisalueilla jatkuvat Euroopan unionin kaltaisten rahoittajien ansiosta, mutta tarve paikata rahoitusta on suuri. KUA on mukana 99 avustusjärjestön avoimessa kirjeessä, joka vaatii EU:ta ja sen jäsenvaltioita lisäämään kansainvälistä apuaan.

Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Tomi Järvinen esittää saman vetoomuksen nouseville avun antajille kuten Persianlahden maille sekä yksityisille lahjoittajille. Järvisen mukaan KUA:lla on monenlaisia rahoittajia. Hän korostaa Yhdysvaltojen avun lopettamispäätösten laajoja vaikutuksia: haavoittuvassa asemassa olevien yhteisöjen vakaus horjuu kaikkialla maailmassa.

– Yhdysvallat on ollut suurin yksittäinen globaalin avun antaja, jonka myöntämä kansainvälinen apu oli 72 miljardia dollaria vuonna 2023. Kyse ei ole vain rahasta, vaan kirjaimellisesti maailmasta, jossa haluamme elää. Onko tämä maailma sellainen, jossa jokaisella ihmisellä on yhtäläinen arvo, Järvinen kysyy.

– YK:n järjestöihin kohdistuvilla Yhdysvaltojen avun leikkauksilla voi olla merkittäviä lisäseurauksia myös Kirkon Ulkomaanavulle, sillä monet hankkeistamme saavat rahoitusta YK:n järjestöiltä.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.