Artikkelihaku
Hanna Antila -haulla löytyi 1350 hakutulosta.
-
Kallion seurakuntaneuvosto teki aloitteen: luottamushenkilön pitäisi voida säilyttää paikkansa, vaikka muuttaisi kaupungin sisällä
Asia vaikuttaa erityisesti nuoriin aikuisiin ja heidän halukkuuteensa asettua ehdolle seurakuntavaaleissa.
17.04.2026
-
Vantaan ruotsinkielisen seurakunnan kirkkoherran virkaa haki vain yksi – seurakuntaneuvosto ratkaisee, kuinka asiassa edetään
Porvoon tuomiokapituli oli päättänyt aiemmin tänä keväänä, että seurakuntalaiset saisivat äänestää uutta kirkkoherraa.
16.04.2026
-
”Kun astut ovesta sisään, olet osa meidän heimoa” – Ison meiningin Agricolamessu vetää riparin käyneitä nuoria kirkkoon
Anni Mäkinen, 19, ja Jerry Aalto, 17, löysivät Agricolamessusta yhteisön ja paikan, jossa rakentaa omaa suhdettaan uskoon.
16.04.2026
-
Suomi osti Israelilta Daavidin lingon ja laulaa adventtina Daavidin pojasta, mutta oliko Daavidia edes olemassa? – Paavo Huotarin ja Kirsi Valkaman kirja pureutuu myyttiseen kuningashahmoon
Raamatussa Daavid on keskeinen hahmo, mutta historiantutkimus ei ole löytänyt hänestä juuri lainkaan tietoa. Daavidin nimi on kuitenkin jälleen ajankohtainen.
01.04.2026
-
Helsingin seurakuntayhtymän uusi johtaja saatetaan valita jo kesäkuussa – Juha Rintamäki on irtisanoutunut virastaan
Vuodesta alusta alkaen virkavapaalla ollut Juha Rintamäki siirtyi opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtajaksi.
27.03.2026
-
Päivi Räsänen sai korkeimmalta oikeudelta tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan
Myös Luther-säätiön asiamiehenä toiminut Juhana Pohjola sai tuomion. Räsänen kertoi olevansa tuomiosta järkyttynyt ja harkitsee valittamista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.
26.03.2026
-
Kai Sadinmaa sai pappisoikeutensa takaisin – päätöstä edelsi kuukausien kirjeenvaihto piispa Teemu Laajasalon kanssa
Kai Sadinmaa menetti pappisoikeutensa vuonna 2021. Nyt hän haluaa jälleen palvella kirkkoa.
25.03.2026
-
Seurakuntalaiset valitsevat Vantaan ruotsinkieliselle seurakunnalle uuden kirkkoherran
Uusi kirkkoherra aloittaa tehtävässään todennäköisesti marraskuussa.
24.03.2026
-
Helsinki haluaa lisätä kaikille yhteisiä katsomusaineen oppitunteja – yhteistunteja järjestetään jo 22 suomenkielisessä koulussa
Joukko kaupunginvaltuutettuja allekirjoitti viime syksynä aloitteen, jonka mukaan Helsingissä pitäisi ryhtyä kokeilemaan eri ryhmien yhteistä opetusta siinä määrin kuin opetussuunnitelma sen sallii.
24.03.2026
-
Monen on vaikea puhua kuolemasta silloinkin, kun se on lähellä – ”Aikuisen ihmisen elämään kuuluu hyväksyä se, että elämällä on alku ja loppu”
Vantaan seurakuntien johtava sairaalapappi Satu-Elina Ansas toivoo, että ihmiset antaisivat surulle ja kuolemaan liittyville rituaaleille aikaa.
19.03.2026
-
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion – kiista Vantaan seurakuntayhtymän maanvuokrista Helsingin Lehtisaaressa ratkesi taloyhtiön eduksi
Taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan mukaan taloyhtiöllä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin viedä asia eteenpäin. Hän toivoo, että seurakuntayhtymä päätyisi samaan hintatasoon kuin Helsingin kaupunki.
13.03.2026
-
Elintarvikejakelu Myllypurossa lakkaa huhtikuun loppuun mennessä – taustalla hävikkiruoan vähentyminen
Jaettavan ruoan määrä on ollut vähäinen jo jonkin aikaa, osa on joutunut poistumaan jonosta tyhjin käsin.
12.03.2026
-
Valtava joukko halusi kesätöihin hautausmaalle – Espoossa ja Vantaalla haastatteluun kutsuttavat alaikäiset työnhakijat arvottiin
Espoossa kesätöihin hautausmaille halusi lähes 950 alaikäistä nuorta, Vantaalla 520.
03.03.2026
-
Hämeenkylän kirkolla järjestetään suruhartaus Pähkinärinteen tulipalossa kuolleitten muistoksi – myös keskustelutukea tarjolla
Tulipalossa Vantaan Pähkinärinteessä menehtyi viisi ihmistä. Poliisi epäilee paloa tahallaan sytytetyksi.
03.03.2026
-
Siltamäen seurakuntakoti muuttuu koptikristittyjen kirkoksi
Uudet vuokralaiset kutsuvat paikkaa Pyhän Mooses Väkevän kirkoksi.
02.03.2026
-
Hakunilan seurakunnan vekarabändissä 4–6-vuotiaat tarttuvat bassoon ja rumpuihin
Vantaalaisessa vekarabändissä soitetaan ihan oikeita bändisoittimia, jotka ovat kuitenkin lapsille mitotettuja.
02.03.2026
-
Hämeenkylän kirkon osakorjaus kasvoi laajemmaksi remontiksi — keittiökalusteen alta paljastui yllätys
Hämeenkylän kirkko koostuu kahdesta osasta, joista vanhempi on 1960-luvulta. Ongelmat piilevät sen ajan rakennuskulttuurissa.
27.02.2026
-
Espoon kaupunginjohtaja Kai Mykkänen nukahtaa nyt ilman melatoniinia ja innostuu aamuisin ajatuksesta, että saa johtaa ”lasten pääkaupunkia”
Kai Mykkäsen tie yhteiskunnallisen vaikuttamisen pariin alkoi lukiosta, luontoalueen puolustamisesta ja Espoon nuorisovaltuustosta.
18.02.2026
-
Ammuslaatikoihin maalatut Neitsyt Maria -ikonit tulevat esille Lauttasaaren ja Olarin kirkkoihin – näyttely on omistettu Venäjälle kaapatuille ukrainalaislapsille
Ikoniperinteestä ammentavat Neitsyt Mariaa ja lasta esittävät kuvat on maalattu taistelualueilta peräisin olevien ammuslaatikoiden kansille.
13.02.2026
-
Lehtisaaren nuorisokoti siirtyy Helsingin seurakuntayhtymältä Rinnekodeille
Seurakuntayhtymä vuokraa nuorisokodin tontin rakennuksineen Rinnekodeille. Henkilöstö siirtyy Rinnekodit oy:n palvelukseen.
13.02.2026