Artikkelihaku
Hanna Antila -haulla löytyi 1248 hakutulosta.
-
Keskiaikainen Vantaa oli muutakin kuin lohipitäjä – niin pappilassa kuin talonpojan kotonakin syötiin monipuolisesti kalaa
Arkeologisissa kaivauksissa on löytynyt runsaasti suomuja ja muita kalojen jäänteitä.
12.09.2023
-
Luksukseen keskittyvä matkailujulkaisu palkitsi Temppeliaukion kirkon vuoden kirkkona
Myös yhdysvaltalainen arkkitehtuurijulkaisu huomioi rakennuksen listatessaan maailman kauneimpia kirkkoja.
08.09.2023
-
Lilja, minttu ja kurkku – Östersundomin hautausmaalla on alue, jossa kasvaa useita Raamatussa mainittuja kasveja
Monet Raamatussa mainituista kasveista ovat tuttuja myös suomalaisille.
04.09.2023
-
Päivi Räsänen ja Juhana Pohjola pääsivät kertomaan hovioikeudelle omat näkemyksensä – syyttäjän kanssa on erimielisyyttä esimerkiksi siitä, voiko sanoja ja tekoja erottaa
Syyttäjän tulkinnan mukaan rikos jatkuu niin kauan, kun materiaalit ovat saatavilla. Hovioikeus tekee ratkaisunsa marraskuun loppuun mennessä.
01.09.2023
-
Päivi Räsäsen syytteiden käsittely hovioikeudessa alkoi kertauksella ja todisteilla ja jatkuu seuraavaksi syytettyjen kuulemisella
Hovioikeuskäsittelyssä päästiin yksittäisistä sanavalinnoista suuriin, periaatteellisiin kysymyksiin. Päivi Räsäsen mielestä hänet on nostettu ikään kuin varoittavaksi esimerkiksi.
01.09.2023
-
Hakunilan uusi kirkkoherra Salla Poropudas on kotiseuturakas seikkailijaluonne, joka tykkää myös kokouksista
Salla Poropudas on katsonut Hakunilan seurakuntaa monesta eri näkökulmasta: jäsenen, työntekijän ja luottamushenkilön.
29.08.2023
-
Hakunilan uudeksi kirkkoherraksi valittiin äänestyksen jälkeen Salla Poropudas
Valinnan teki Hakunilan seurakuntaneuvosto. Äänestyksessä Poropudas sai kahdeksan ääntä ja toinen ehdokas Harri Nurminen kuusi.
25.08.2023
-
Vantaalla kootaan äitiyspakkauksia Bulgariaan – vauvanvaatteita ja -tarvikkeita voi tuoda Tikkurilan kirkolle
Mission Possible -järjestön ja Tikkurilan seurakunnan yhteisellä keräyksellä autetaan äitejä, jotka elävät hyvin kurjissa oloissa.
24.08.2023
-
Walk in -terapian tarjoaminen nuorille alkaa syyskuussa Leppävaarassa – ”Joskus asioista voi olla vaikea puhua läheisille”
Viherlaakson kappeli ei ollut toimiva paikka nuorille suunnatulle maksuttomalle keskusteluavulle. Nyt toiminta alkaa uudessa paikassa.
21.08.2023
-
Uskontoa täytyy saada harjoittaa ilman syrjintää – USKOT-foorumi vetoaa valtioneuvostoon
USKOT-foorumi ehdotti valtioneuvoston työryhmän kuulemisessa uskontoasioiden neuvottelukunnan perustamista ja uskontojen välisen yhteistyön laajentamista.
10.08.2023
-
Mitä sanoisit elämän merkitystä pohtivalle? – Hakunilan kirkkoherraksi pyrkivät vastaavat
Hakunilan seurakunnan kirkkoherraksi valitaan joko Harri Nurminen tai Salla Poropudas. Seurakuntaneuvosto tekee valinnan 24. elokuuta.
09.08.2023
-
Milla Heinosta yritettiin eheyttää, ja hän rukoili itsekin muuttuvansa heteroksi – nyt hän vaatii kirkkoa puuttumaan tiukemmin siihen, mitä sen sisällä tapahtuu
Konservatiivisesta uskonnollisesta yhteisöstä irtaantumisen jälkeen Milla Heinosen kuva Jumalasta muuttui. Usko säilyi.
08.08.2023
-
Hannele Siro on jahdannut rusakkoa öisessä Tuomiokirkossa ja kohdannut turisteja kaikista maailman kolkista – vapaaehtoiset päivystäjät mahdollistavat kirkon pitkät aukioloajat
Hannele Siro kokee, että akut latautuvat vapaaehtoisena päivystäjänä.
07.08.2023
-
Helsingin vanhin kirkko sijaitsee keskellä maalaismaisemaa – Östersundomissa on paljon taidetta ja merkit sekä Ruotsin että Venäjän vallan ajoilta
Östersundomin kirkolle on tultu maitse ja meritse. Aikoinaan siellä kävi ahkerasti myös Zacharias Topelius.
28.07.2023
-
Lauttasaaren kirkolla pääsee ”Allsång på Skansen” -tunnelmaan – iskelmälegenda Eino Grön on mukana yhteislaulutapahtumassa
Lauttasaaren kirkon pihalla lauletaan niin ikivihreitä kuin uudempiakin hittejä. Lapsille on omaa ohjelmaa.
25.07.2023
-
Vainajia tuhkataan nyt kahdessa vuorossa – Honkanummen krematoriossa ollut toimintahäiriö työllistää muita krematorioita
Honkanummen krematorio saattaa olla pois käytöstä vielä pitkään.
24.07.2023
-
Islamilaiset yhdyskunnat ja järjestöt vetoavat hallitukseen rasismin kitkemiseksi – ”Islam ja muslimit ovat olleet vapaata riistaa”, sanoo Muslimifoorumin pääsihteeri Pia Jardi
26 islamilaista yhdyskuntaa ja järjestöä toivoo päättäjien näyttävän, mitä nollatoleranssi käytännössä tarkoittaa.
17.07.2023
-
YK:n ihmisoikeusneuvosto tuomitsi Koraanin polttamiset ja muut uskontoon kohdistuvat vihan ilmaisut – Suomi ja moni muu EU-maa äänesti vastaan
Taustalla ovat erityisesti Ruotsissa tapahtuneet Koraanin polttamiset ja niiden synnyttämät protestit.
13.07.2023
-
Oulunkylän vanhan kirkon nimi saattaa vaihtua – Puukirkko-nimi kulkee jo kansan suussa
Nimenmuutos on valmistautumista siihen, että seurakunta luopuu vuonna 1972 valmistuneesta uudemmasta kirkostaan muutaman vuoden sisällä.
13.07.2023
-
Vielä ei ole aika perustaa omaa kirkkoa, mutta herätysliikkeiden ja kirkon suhteessa eletään nyt murrosvaihetta, ajattelee Kansanlähetyksen Daniel Nummela
Lähetysjohtaja Daniel Nummelan mielestä erimielisyyksien ytimessä on kyse Raamatun asemasta ja tulkinnasta.
11.07.2023