”Olennaista on utelias katse, ei vauhti” – Sari Kuusela harrastaa maisemapyöräilyä niin Euroopassa kuin Espoossakin
Pyöräreissuilla Sari Kuusela saattaa ajaa kahdeksankymmentä kilometriä päivässä. Se on hänelle aikaa, jolloin voi rauhassa olla omien ajatustensa kanssa.
Jos joku kertoo harrastavansa pyöräilyä, mieleen tulevat kalliit varusteet, kova vauhti ja hurjat päivämatkat. Espoolainen yhteiskuntatieteiden tohtori ja tietokirjailija Sari Kuusela on harrastanut pyöräilyä parikymmentä vuotta, mutta hänen mukaansa pyöräilyssä olennaista on jokin ihan muu: avoin mieli ja utelias katse. Tärkeintä on, että lähtee liikkeelle.
Kuusela puhuu maisemapyöräilystä, jossa kilometrien keräämisen ja vauhdin mittaamisen sijaan kiinnitetään huomiota ympäristöön. Silloin tutustakin maisemasta voi huomata sellaista, minkä on aiemmin sivuuttanut.
– Ympäristö tuottaa ajatuksia, herättää muistoja ja antaa mahdollisuuden pohtia asioita. Minä en esimerkiksi pyöräillessäni koskaan kuuntele mitään. Haluan kuulla ympäristön äänet.
Suomalaisten vuodenaikojen rikkaushan on siinä, että jokainen päivä on erilainen.
Pyöräillessään Kuusela kiinnittää huomiota myös liikkeen tuntuun. Hän aistii auringon, sateen tai viileyden ja sen, miten vaikkapa hiekka tai asfaltti renkaiden alla käyttäytyy. Ylä- ja alamäet tuntuvat omassa kehossa: jaloissa, käsissä, hengityksessä.
– Katselen myös värejä ja yritän tietoisesti löytää maisemasta kiinnostavia yksityiskohtia, Kuusela kertoo.
Hänen mielestään maisemapyöräily on siitä hieno laji, että sitä voi harrastaa missä vain: yhtä lailla lähiluonnossa ja työmatkoilla kuin pitkillä ulkomaanmatkoilla.
– Tutuillakin reiteillä ajattelu uudistuu, kun ei vain toimi automaattiohjauksella vaan kiinnittää huomiota siihen, missä liikkuu. Suomalaisten vuodenaikojen rikkaushan on siinä, että jokainen päivä on erilainen. Myös jokainen vuorokaudenaika on omanlaisensa.
Ensimmäisen herätyksensä tietoiseen liikkumiseen Kuusela sai vuosia sitten kuunnellessaan erään huippumaratoonarin luentoa.
– Hän sanoi, että keväällä pitää ehdottomasti juostessaan tarkkailla, mitä kukkia on tullut: huomata ne ja tunnistaa nimeltä – ja jos jotakin kasvia ei tunne, yrittää jälkeenpäin selvittää, mikä se oli. Sillä lailla ikään kuin kerää mahdollisimman paljon kasveja lenkeiltään. Ajattelin silloin, että ahaa, noinkin kova juoksija ehtii katsella ympärilleen, ja että se varmasti tekee liikkumiskokemuksesta erilaisen.
Kaksi viikkoa on liian lyhyt aika
Puolisonsa kanssa Sari Kuusela on pyöräillyt Keski-Euroopassa, varsinkin Saksassa. Hän kertoo, että siellä on paljon pyöräteitä muuallakin kuin kaupungeissa. Ne myös kulkevat omia reittejään maiseman keskellä, eivät valtateiden viertä. Pyöräilijä voi ajaa omassa rauhassaan.
Aluksi Kuuselan pyöräreissut kestivät pari viikkoa.
– Aika pian tajusin, että se on hirveän lyhyt aika. Siinä ehtii aloittaa, sitten nauttia vähän aikaa ja äkkiä tajuaa, että muutaman päivän päästähän tämä loppuu. Nyt olen sitä mieltä, että neljä viikkoa on aika hyvän pituinen reissu. Varmaan pyöräilisin enemmänkin, jos se olisi mahdollista.
Ihmisten puuhia pikkukylissä katsoessaan voi hetken kuvitella, millaista olisi elää samanlaista elämää.
Pyöräreissuilla kilometrejä kertyy päivässä noin kahdeksankymmentä. Kuuselalle se tarkoittaa kahdeksankymmenen kilometrin pituista tilaa oleilla omien ajatustensa kanssa.
– Arki on usein niin kiireistä, ettei siihen oikein mahdu sellaisia pätkiä, joissa vain olisi ilman tekemistä tai somea.
Keski-Euroopassa pieniä kyliä on tiheässä, ja pyörätiet kulkevat usein niiden läpi.
– Minusta on ihanaa katsoa, miten ihmiset asuvat ja elävät. Ja miltä he näyttävät, miten he ovat vuorovaikutuksessa keskenään – ja miten he suhtautuvat vieraisiin, Kuusela sanoo.
– Ihmisten puuhia pikkukylissä katsoessaan voi hetken kuvitella, millaista olisi elää samanlaista elämää.
Säätä ei voi valita
Matkoilta ottamiaan kuvia katsoessaan Sari Kuusela on huomannut, että niissä toistuvat samankaltaiset näkymät ja asetelmat. Uudestakin paikasta silmä hakee jotakin tuttua.
Hienoimmat maisemat avautuvat vuorilta, mutta ne nähdäkseen joutuu ensin polkemaan kilometrien pituisia ylämäkiä.
– Vaihtelu on tärkeää. Keski-Euroopassa monet pyörätiet kulkevat jokien varsilla, ja sehän on tosi hauskaa, varsinkin, kun Suomessa sellaisia maisemia ei oikeastaan ole. Mutta sitten kun jokea on seuraillut päivän tai pari, alkaa miettiä, että voisinhan minä jotakin muutakin katsoa, Kuusela sanoo.
Hänen sielunmaisemaansa ei kuitenkaan ole huikaiseva vuoristo tai idyllinen jokivarsi vaan vehmas lehtipuumetsä. Kuuselan puolisolla onkin tapana naureskella, että taasko pysähdyttiin kuvaamaan täydellistä pyökkimetsää.
– Keskieurooppalaisissa lehtipuumetsissä minua viehättävät valon ja varjon vaihtelu ja erisävyiset vihreät.
– Myös viljapellot ovat ihania. Vilja aaltoilee tuulessa, ja sen väri muuttuu kesän kuluessa vihertävästä oljenkeltaiseksi. Pellon reunoilla kasvaa ehkä unikoita ja ruiskaunokkeja.
Mutta miltä näyttävät lehtipuut tai unikot harmaassa sateessa? Siitäkin Kuuselalla on kokemusta. Yhdellä ensimmäisistä pyöräreissuistaan hän ajoi kaksi viikkoa sateessa.
– Kun säätä ei voi valita, siitä kannattaa nauttia. Kun pääsee irti harmista ja luopuu ennakko-odotuksistaan, voi huomata, että maailma ei ole kadonnut mihinkään. Harmaa muuttaa värejä, ja kaikki näyttää erilaiselta.
– Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettei mikään ärsyttäisi. Sadevarusteet päällä on yhtä aikaa kuuma ja kylmä. On hankalaa pysähtyä esimerkiksi syömään, kun pitää ensin riisua ja sitten pukea litimärät sadevaatteet.
Sari Kuusela: Maisemapyöräilyn taito. Aviador 2024.
Sari Kuuselan suosikkireitit maisemapyöräilyyn pääkaupunkiseudulla
Espoon rantaraitti
”Vuodenajat ja valo tekevät tästä minulle tutusta reitistä aina erilaisen. Myös viikonpäivä ja kellonaika vaikuttavat – sunnuntaisin liikkeellä on erilaisia ihmisiä kuin arkena keskellä päivää. Edelleen huomaan reitin varrelta asioita, joita en ole aiemmin nähnyt.”
Lauttasaaren ympäri
”Meri on joka päivä uusi, ja sen väri vaihtelee sään ja vuodenajan mukaan.”
Kauklahdesta Masalaan
”Kannattaa ajaa vanhaa tietä pitkin. Tie kiemurtelee maalaismaisemassa vanhojen talojen ja kivannäköisten puutarhojen lomassa. Takaisin voi sitten palata uutta pyörätietä, joka kulkee Länsiväylän viertä. Se on ihan erilainen, urbaanimpi maisema.”
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Waltteri Haapala käveli viisi viikkoa Santiago de Compostelaan – pyhiinvaellus oli sekä aikuistumisriitti että hengellinen matka
HengellisyysHelluntaipastori Waltteri Haapala halusi kuulla, miten Jumala puhuu toisenlaisessa kristillisessä kulttuurissa. Häneen teki vaikutuksen se, kuinka luontevasti ihmiset elivät uskoa arjessaan.