Tällä Ford Transitilla Emmi Söderholm ja hänen tiiminsä ovat ajaneet 50 000 kilometriä Baltian maissa, Puolassa ja Ukrainassa. ”Arkiautoni on samalla pakolaisbussini”, sanoo Pakolaiset turvaan -yhdistyksen perustaja.
Emmi Söderholm on ajanut 15 avustuskuormaa Puolaan ja kolme Ukrainaan ja tuonut paluumatkalla Suomeen ukrainalaisia sotapakolaisia ja eläimiä
Nuoret perustivat Pakolaiset turvaan ry:n auttaakseen sodasta kärsiviä ukrainalaisia. Seuraavaa avustusmatkaa valmistellaan.
”Sota on absurdia. Aivokapasiteettini ei riitä kohtaamaan sitä kauheutta.” Pitkän aikaa varhaiskasvatuksen opiskelija Emmi Söderholm ajatteli näin. Kunnes Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022.
– Minun näkökulmastani sota tuli ajomatkan päähän. Silloin oli pakko päästä tekemään jotain konkreettista.
Söderholmin kalenteri oli kyllä jo valmiiksi täynnä. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa ja teki korkeakouluharjoittelua. Mutta kun sota alkoi, Eurooppa meni sekaisin ja sotauutiset ja pelko täyttivät suomalaistenkin mielet, Söderholm pystyi ajattelemaan vain sitä, että hänenkin on oltava auttamassa.
– Näin somesta, että Ukrainalaisten yhdistys Suomessa perusti Helsinkiin Kattilahallille lahjoitustavaran keräyspisteen. Hain kaupasta pari säkkiä lahjoitustavaraa ja menin mukaan lajittelemaan lahjoituksia. Näin, miten tavara lähti eteenpäin.
Sodan alettua vakiintuneet avustusjärjestöt tarttuivat heti toimeen. Samalla yksittäiset ihmiset auttoivat minkä voivat, sekä ukrainalaiset että suomalaiset. Moni lähti viemään avustuksia Ukrainaan omalla kustannuksellaan.
Myös Emmin kontaktit syntyivät epävirallista tietä – somessa, lajittelupöydän ääressä, tutuilta kyselemällä. Joku tunsi jonkun, joka organisoi hätämajoitusta Kiovassa tai keräsi lahjoitustavaraa, ja asiat etenivät.
Luottamustehtävät ja työ Suomen Lukiolaisten liitossa kasvattivat Emmi Söderholmin organisointikykyjä. Hän on myös toiminut isosena rippileireillä Vantaalla.
Yhteistyökumppanina Ukrainalaisten yhdistys Suomessa
Kolme viikkoa sodan alkamisen jälkeen Emmi Söderholm teki ystäviensä kanssa kaksi keikkaa Puolaan. Avustustavarat jätettiin yhteyshenkilön varastoon Puolan ja Ukrainan rajan tuntumaan, ja sieltä vapaaehtoiset kuljettivat ne Ukrainaan. Paluumatkalle suomalaiset nuoret ottivat kyytiin kahdeksan pakolaista, joista neljä oli lapsia. Heillä oli sukulaisia Suomessa.
Ihmisten ja tavaran kuljetus ei ole ilmaista – yhden auton matka Puolan rajalle ja takaisin maksaa noin tuhat euroa, ja Ukrainan-matka on vielä kalliimpi. Kahden reissun jälkeen Söderholm ystävineen perusti Pakolaiset turvaan ry:n ja hankki yhdistykselle rahankeräysluvan.
– Sitten Ukrainalaisten yhdistys Suomessa pyysi meitä tekemään matkan Ukrainan puolelle. Sinne mennään aina saattueena, ja matkaan on varattava varapäivineen mieluiten kaksi viikkoa. Tavaran ohella saattue on vienyt Ukrainaan lahjoitettuja autoja. Takaisin tullaan minibussilla pakolaisten ja rescue-eläinten kanssa. Kun meillä on minibussissa aina kaksi kuljettajaa, kyytiin mahtuu seitsemän pakolaista, Söderholm kertoo.
Pakolaisten mukana on tullut Suomeen omia lemmikkieläimiä ja parikymmentä rescue-eläintä eli kodittomia koiria ja kissoja. Moni niistä on menettänyt omistajansa sodan vuoksi.
– Meilläkin asuu Donna-koira Donbassista ja kolme kissaa, kertoo kimppakämpässä asuva Söderholm.
Rescue-koira Donna muutti Donbassista Helsinkiin. Kuva: Emmi Söderholm
Sota tuli päin kasvoja
Ensimmäinen ja toinenkin Ukrainan-matka menivät hyvin. Lahjoitustavara pakattiin autoihin ja vastaanottajien kanssa sovittiin, mitä viedään minnekin ja milloin tavarat luovutetaan. Paluumatkaa varten oli tiedossa, ketkä pakolaiset tulevat kyytiin ja mistä. Vapaaehtoiset alkoivat jo tottua ilmahälytyksiinkin.
Kolmas matka viime lokakuussa alkoi hyvin. Iltalaivalla mentiin Tallinnaan yöksi, seuraavana päivänä viiden auton saattue ajoi aamusta iltaan Puolaan, jossa yövyttiin. Sitten ylitettiin raja, jossa tutkitaan ihmisten, autojen ja lastin paperit. Kolmas yö meni Kiovassa, josta oli tarkoitus jatkaa Harkovaan. Tässä vaiheessa toinen minibusseista oli alkanut reistailla.
– Sitten kuulimme, että Venäjä on iskenyt ohjuksella kauppakeskukseen Kupjanskin Hrozan kylässä. Lähes joka talosta oli kuollut joku. Paikka oli vain 90 kilometrin päässä Harkovasta, Emmi Söderholm kertoo.
Sota tuli päin kasvoja. 24-vuotias tiiminvetäjä joutui vaikeaan paikkaan. Hän kysyi tiimiltään, kuka haluaa jatkaa Harkovaan, jossa ihmiset ja rescue-eläimet odottavat kyytiä turvaan. Yön yli nukuttuaan kaikki halusivat jatkaa, tietoisina riskeistä. Mutta tunnin ajomatkan jälkeen tuli tieto, että ohjuksia on osunut myös Harkovaan.
– Jouduin painimaan oman moraalini ja etiikkani kanssa. Oli vaikeaa tietää, kuinka pitkälle voin venyttää oman ja tiimin turvallisuuden rajoja. Samalla tilanne tuntui niin epäreilulta. Minulle on valinta olla Ukrainassa, mutta ukrainalaiset eivät ole valinneet sitä, että heidän kotimaahansa hyökätään.
Jouduin painimaan oman moraalini ja etiikkani kanssa.
Päätettiin, että osa porukasta kääntyi reistailevalla minibussilla takaisin Kiovaan.
– Me muut kävimme hakemassa ihmiset ja eläimet Harkovasta ja ajoimme 480 kilometriä takaisin Kiovaan.
Mutta koettelemukset eivät vielä loppuneet. Suomen puolella tiimi huomasi auton kyydissä vieraan laukun, josta paljastui äänitykseen kykeneviä ja armeijakäyttöön soveltuvia laitteita. Kukaan ei tiennyt, mistä laukku oli tullut, äänittävätkö laitteet, voivatko ne kenties räjähtää. Vaikka tilanne selvisi myöhemmin, se jätti haljun tunteen, kun omat turvatoimet olivat pettäneet.
– Toisaalta kuitenkin me olemme vain ihmisiä tätä hommaa tekemässä.
Ihminen Emmi, joka vaatii itseltään välillä jonkinlaista superihmisyyttä, väsyi tuon matkan jälkeen ja joutui pitkälle sairauslomalle. Unettomina öinä hän pohti, toimiko matkalla Harkovaan väärin, kun ei heti perunut menoa. Myös pelko tuli viiveellä: saattue kulki lähellä iskuja, ja tällä kertaa olisi voinut osua.
Ystävyyssuhteita, kummilapsia ja kieliopintoja
Kaikesta huolimatta vapaaehtoistyö on Emmi Söderholmin mielestä tosi palkitsevaa, ja se auttoi toipumisessakin. Se on myös enemmän kuin avustustyötä, koska monista ukrainalaisista vapaaehtoisista ja Suomeen paenneista on tullut hänen ystäviään. Ukrainalaisia kummityttöjä hänellä on kaksi – pienempi on syntynyt Suomessa.
Tällä kertaa pakettiauto on lastattu festaritavaralla. Se liittyi lyhyeen työpestiin.
Myös avustusmatkat ovat henkilökohtaisia kokemuksia. Pakolaiset ja kuljettajat viettävät samassa autossa 2–4 päivää ja yöpyvät hostelleissa. Siinä ehtii tutustua, jos yhteinen kieli löytyy. Emmi onkin alkanut opiskella sekä ukrainaa että venäjää, jotta juttelu ihmisten kanssa sujuisi ilman nettisanakirjaa.
Nyt yhdistyksen porukka kerää rahaa uutta avustusmatkaa varten. Ukrainaan ollaan lähdössä elokuussa, ja valmistelut ovat vauhdissa.
Tähän mennessä Pakolaiset turvaan -yhdistys on kuljettanut Suomeen 132 pakolaista Ukrainasta. Suomessa pakolaiset viedään yleensä ensimmäiseksi johonkin pääkaupunkiseudun vastaanottokeskukseen, jossa rekisteröintiprosessi alkaa.
– Monesti olemme käyneet yhdessä poliisiasemalla. Olemme auttaneet pakolaisia alkuun ja antaneet henkistä tukea, mutta virallista roolia meillä ei ole, Emmi Söderholm sanoo.
– Minulle tämän työn suola on se, että näen läheltä, miten me konkreettisesti vaikutamme ihmisten elämään. Voimme antaa ihmisille kokemuksia, joista heille syntyy uskoa ihmisiin ja uskoa parempaan.
Ukrainalaisista ystävistä ja kummilapsista on tullut osa Emmi Söderholmin elämää. Hän on opiskellut myös maan kieltä.
Pakolaiset turvaan ry:n tärkein yhteistyökumppani on Ukrainalaisten yhdistys Suomessa, joka perustettiin jo 1990-luvulla. Valtaosa lahjoitetusta tavarasta tulee tämän yhteistyökumppanin kautta. Parhaillaan Ukrainalaisten yhdistys kerää apua Kiovan järkyttävän ohjusiskun tuhoista kärsiville.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Senaatintorilla vietetään Ukrainan itsenäisyyspäivää – luvassa puheenvuoroja, musiikkia ja auringonkukkameri
AjankohtaistaSenaatintorilla kuullaan monipuolista musiikkia ja osoitetaan tukea Ukrainalle ja ukrainalaisille lauantaina 24.8.
