Hyvää pyhää: Syntisten pöydässä Jeesus näyttää meille Jumalan kasvot
Meistä kertoo paljon jo se, keiden kanssa seurustelemme ja keiden kanssa syömme yhdessä.
Evankeliumeissa on useita kertomuksia, joissa Jeesus herätti pahennusta ja arvostelua siksi, että hän vietti aikaa ja söi syntisinä pidettyjen ihmisten kanssa. Jeesus näytti tietoisesti kyseenalaistavan oman aikansa kunniakoodit ja sopivaisuussäännöt.
Hyvä esimerkki tästä on kertomus siitä, kun Jeesus tulliaseman ohi kävellessään antautuu juttusille tullivirkailija Matteuksen kanssa. Tullimiehistä ei pidetty, koska he keräsivät maksuja roomalaisille miehittäjille. Lisäksi joidenkin heistä epäiltiin vielä vetävän välistä ja ottavan osan maksuista itselleen.
Jeesus ja Matteus lähtivät kuitenkin yhdessä aterialle. Mukana oli Jeesuksen oppilaita, ja joukkoon liittyi muitakin tullimiehiä ja syntisinä pidettyjä. Kertomus ei suoraan kerro, söivätkö he Matteuksen kotona vai kenties Jeesuksen kotona Kapernaumissa. Jeesuksen vastustajat kuitenkin näkivät heidät yhdessä ja haastoivat Jeesusta ja tämän oppilaita kysymällä, miksi Jeesus vähät välitti siitä, kenen kanssa söi.
Jeesus ei jäänyt sanattomaksi. ”Eivät terveet tarvitse lääkäriä, vaan sairaat”, hän vastasi sananparrella. Tämän arkisen ja itsestään selvän lausahduksen lisäksi Jeesus kehotti vastustajiaan, pyhien kirjoitusten tuntijoita, menemään ja katsomaan kirjoituksista, mitä Jumala odotti ihmisiltä. Myötätunto meni kaiken edelle: se oli tärkeämpää kuin mitkään uhrimenot, puhtaussäännöt tai rituaalit.
Sanoillaan ja teoillaan ja sillä, keitä kutsui seuraansa, Jeesus tahtoi avartaa käsityksiämme Jumalasta.
Katsomme toisiamme ja maailmaa liian mustavalkoisten mielikuvien läpi, ja se vääristää myös kuvaamme Jumalasta.
Jeesus sanoi itsestään: ”En minä ole tullut kutsumaan syyttömiä, vaan syntisiä.” Siten hän tahtoi näyttää meille Jumalan kasvot, jotka ovat täynnä huolenpitoa ja myötätuntoa kaikkia luotuja kohtaan.
Tervetuloa yhteiselle aterialle
Muistele hetki, keiden kaikkien kanssa Jeesus söi yhdessä. Ketkä kutsuivat hänet kotiinsa tai keitä hän kutsui syömään kanssaan? Lista on pitkä: tullimiehet Matteus, Leevi ja Sakkeus, Pietarin anoppi, ystävät Martta ja Maria, spitaalista parantunut Simon, muutamat fariseukset, viisituhatta miestä ja naista, oppilaat...
Mieti sitten, keitä sinä kutsut mielelläsi kotiisi. Keitä tapaat lounaalla, päivällisellä tai kirkkokahveilla? Entä kenen uuden ihmisen kanssa voisit syödä yhdessä?
16.6.
Päivän evankeliumi (Matt. 9:9–13) kertoo siitä, miten Jeesus vietti aikaa kaikenlaisten ihmisten kanssa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Hyvää pyhää: Rakkaus on elämän perusta
HengellisyysJeesuksen luonnehdinta rakkaudesta sisältää yhtä vähän omistamista kuin mustarastaan laulu kesäyössä. Se kuuluu erottelematta kaikille.