null Lapset nauttivat pienistä retkistä – luonnossa voi ihastella jättimäisiä puita ja katsella maailmaa luupin läpi

"Pieni irtautuminen arjesta ja eväiden syönti luonnossa tuovat vaihtelua elämään", Aila Pihlajavesi sanoo.

Ajankohtaista

Lapset nauttivat pienistä retkistä – luonnossa voi ihastella jättimäisiä puita ja katsella maailmaa luupin läpi

Espoon tuomiokirkkoseurakunnan retkiperhekerhot menevät Träskändan kartanopuistoon ja Pirttimäen ulkoilualueelle. Perheet ovat toivoneet seurakunnalta luontoretkiä.

Mitä tapahtuu, kun pienelle lapselle annetaan käteen luuppi, jolla hän voi katsella kaikkea luonnosta löytyvää suurennettuna? Miltä voikukka silloin näyttää, entä koivun lehti tai pieni kivi?

Se selviää juhannusviikolla retkiperhekerhoissa Träskändan kartanopuistossa ja Pirttimäen ulkoilualueella. Espoon tuomiokirkkoseurakunta ottaa retkille mukaan luuppien lisäksi erilaisia leikkivälineitä. Lisäksi kaksi muskariopettajaa on mukana laulattamassa aikuisia ja lapsia.

Aila Pihlajavesi, joka toimii Tuomiokirkkoseurakunnassa johtavana varhaiskasvatuksen ohjaajana, on varma, että lapset keksivät retkillä monenlaista tekemistä.

– Lapset löytävät luonnosta kaikenlaista uutta ja kiinnostavaa. Veikkaan, että retkellä moni katselee ensimmäistä kertaa luupin läpi, miltä esineet ja kasvit näyttävät, sanoo Pihlajavesi.

– Träskändan kartanopuistossa on vanhoja jättimäisiä puita, joissa varmasti riittää ihmettelemistä lapsilla ja aikuisilla. Siellä virtaa myös pieni joki, ja nurmialueella on tilaa leikkiä ja potkia palloa. Myös saippuakuplien puhaltaminen on lapsista aina hauskaa.

Monet kerhot ja harrastukset ovat loppuneet toukokuussa. Seurakunta haluaa tarjota juhannusviikolla kaksi päiväretkeä, joilla perheet voivat kokoontua yhteen.

– Vanhemmille nämä tapahtumat tarjoavat mahdollisuuden tavata toisia ja saada juttuseuraa. Ja onhan se kaikille mukavaa vaihtelua arkeen, kun lähdetään luontoon muutamaksi tunniksi. Se voi innostaa perheitä retkeilemään.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Parhaat retkikohteet lapsille – kokeneet luontoseikkailijat vinkkaavat suosikkinsa pääkaupunkiseudulla

Hyvä elämä

Retkikirjailija Raija Hentman Vantaalta, hirvisafariopas Joni Valkila Helsingistä ja cityeläintutkija Mia Vehkaoja Espoosta tuntevat lähimetsänsä tarkasti.




Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.