Malmin hautausmaan jugend-tyylisen kappelin on suunnitellut Selim A. Lindqvist.
Malmin hautausmaan siunauskappeli täyttää sata vuotta – jälkensä sen historiaan on jättänyt muun muassa 1930-luvulla toiminut apokalyptinen kultti
Vielä 1950-luvulla kappeliin kuljettiin ruumisjunalla.
Tiettävästi ensimmäinen aloite siunauskappelin rakentamiseksi Malmin hautausmaalle tehtiin jo yli sata vuotta sitten, vuonna 1908, kertoo pappi ja kirkkohistorian dosentti Esko M. Laine.
Tuohon aikaan vainajien siunaukset toimitettiin yleensä haudoilla. Käytäntö alkoi kuitenkin herättää tyytymättömyyttä: talvella oli liian kylmä, ja lähekkäiset siunaustilaisuudet myös häiritsivät toisiaan. Helsinki kasvoi ja kaupungistui nopeasti, ja samalla myös ihmisten mukavuuden ja yksityisen tilan tarve alkoi kasvaa.
Kappelin rakentamista puolsi myös 1900-luvun alussa noussut työväenliike ja sen vaatimus vainajien yhdenvertaisesta kohtelusta.
Malmin hautausmaan kappeli valmistui joulukuussa 1923. Selim A. Lindqvistin suunnittelemaa jugend-tyylistä rakennusta pidettiin erityisen hienona, mikä näkyi esimerkiksi siinä, että Suomen Kuvalehti esitteli sen uudenvuodenjutussaan.
Kappelista tuli heti suosittu. Malmilta oli lähimpään kirkkoon melko pitkä matka, joten ihmiset alkoivat käydä tuntemattomien vainajien siunaustilaisuuksissa veisaamassa ja kuuntelemassa Jumalan sanaa. Kappelissa järjestettiin myös esimerkiksi joulumyyjäisiä.
Pappi ja kirkkohistorian dosentti Esko M. Laineen mukaan Malmin siunauskappelin rakentamiseen vaikutti kaupungistuminen.
– Voi sanoa, että 1920-luvulla hautausmaan kappeli oli sekä kirkko, kappeli että seurakuntatalo. Lisäksi siellä oli tilat vainajien säilytykseen, Laine kertoo.
Hautausmaalle kulki tuolloin junarata. Malmin alue oli vielä maaseutua kaukana kaupungista, ja hautajaisväki – niin vainaja kuin saattajatkin – saapuivat siunauskappelille ruumisjunalla. Rata oli käytössä vuoteen 1954 asti.
– 1930-luvulla Malmilla tapahtui koko Suomea kohahduttanut skandaali, joka jätti synkän varjonsa myös uuteen kappeliin, Esko M. Laine kertoo.
Tattarisuon lähteestä oli löytynyt ihmisen ruumiinosia. Mediassa spekuloitiin, että ruumiit olivat peräisin Malmin uuden kappelin ruumiskellareista.
Lopulta selvisi, että tapahtumien takana oli kaksi nuorta miestä, jotka olivat kaivaneet ruumiita ylös Malmin köyhäinhautausmaalta ja käyttäneet niiden osia jonkinlaisessa lopunajallisessa kultissa. Laine näkee tapauksessa samankaltaista apokalyptisuutta kuin tuolloin vaikuttaneessa Maria Åkerblomin herätysliikkeessä.
– Samantyyppistä liikehdintää oli koko Euroopassa, kun ihmiset pyrkivät käsittelemään ensimmäisessä maailmansodassa lähelle tullutta kuolemaa toisinaan hyvin konkreettisesti. Suomessa tähän vaikutti myös vuoden 1918 sisällissodan muisto.
Tattarisuon tapaus ei Esko M. Laineen mukaan kuitenkaan vähentänyt Malmin hautausmaan ja uuden kappelin viehätysvoimaa, vaan pikemminkin lisäsi kiinnostusta niihin.
Helsingissä oli tuolloin kaksi hautausmaata: Hietaniemi ja Malmi. Suuri osa 1920- ja 30-lukujen työväenliikkeen henkilöistä haudattiin Malmille. Pohjoisen Malmi olikin selvästi punaisempi ja etelän Hietaniemi valkoisempi. Kahtiajako alkoi kuitenkin löyhtyä viimeistään 1939–1945 käytyjen sotien myötä, jolloin Malmin kappelissa järjestettiin kaikille avoimia kaatuneiden muistohetkiä.
1950-luvulla ison siunauskappelin yhteyteen rakennettiin itäinen ja läntinen kappeli ja 1960-luvulla kappeli sai uudet urut. 1970-luvulla kappelissa oli jopa ruuhkaa ja liian pitkään kestäneistä siunaustilaisuuksista syntyi kiistoja.
Nykyään Malmin hautausmaa on hautapaikkojen määrässä laskettuna koko Suomen suurin hautausmaa, joten kappeli on edelleen kovassa käytössä.
Malmin hautausmaan kappelin 100-vuotisjuhlamessu to 24.8. klo 13 kappelin edessä ulkona. Liturgina toimii Malmin seurakunnan kirkkoherra Elina Perttilä ja saarnaa piispa Teemu Laajasalo. Tilaisuudessa esiintyy Cantores Minores -kuoro. Messun jälkeen Esko M. Laine kertoo kappelin historiasta.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
