Sanna Nyqvist muistelee lämpimästi lapsuutensa kesiä Suomenlahden saaristossa. Erityisesti mieleen ovat jääneet seurakunnan kesäretket Räfsön saarelle.
”Meri on ihmisen ja elämän myyttinen alkukoti”, sanoo Sanna Nyqvist – hän on tehnyt tietokirjan merimaiseman vaikutuksista tunnettuihin kirjailijoihin
Rannalla-teoksesta selviää, että esimerkiksi Tove Janssonille mökki keskellä merta tarjosi pakopaikan ja antoi uutta energiaa.
Sanna Nyqvist on jo pitkään kirjoittanut merellisistä teemoista. Meri on kiinnostanut häntä aina, sillä hän on viettänyt lapsesta lähtien kesiään meren äärellä.
Nyqvist on tietokirjailija ja yleisen kirjallisuustieteen dosentti. Keväällä ilmestyneessä Rannalla-kirjassaan (Tammi) hän perehtyy viiden kirjailijan, Jane Austenin, Marcel Proustin, Virginia Woolfin, August Strindbergin ja Tove Janssonin, kautta siihen, miten rantakulttuuri on kehittynyt vuosisatojen kuluessa. He kaikki lomailivat ja työskentelivät meren rannoilla ja sijoittivat kirjojensa tapahtumia niille.
Meressä on läsnä yhteys toisiin maailmoihin – elämän ja kuoleman välisiin rajatiloihin.
Englantilainen Jane Austen oli innokas rantaturisti. 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa elänyt Austen oli myös ensimmäisiä romaanikirjailijoita, jotka kirjoittivat rantaelämästä vakavasti ja siitä vaikuttuneena.
– Moni Austenin ajan englantilaiskirjailija taas pikemminkin pilkkasi rantakulttuuria, Nyqvist kertoo.
Hän arvelee meren kiehtoneen kirjailijoita erityisesti siksi, että siinä on sellaista runollista syvyyttä, jota ei löydy muista vesistöistä.
– Meri on sama kaikkialla, ja se on ihmisen ja elämän alkukoti, johon liittyy myyttisiä ominaisuuksia. Meressä on läsnä yhteys toisiin maailmoihin – elämän ja kuoleman välisiin rajatiloihin. Ihminen on siinä alttiina isoille voimille.
– Kuvaavaa on, että en osaa nimetä maailmankirjallisuudessa yhtäkään suurta järviromaania.
1700-luvun lopulla alettiin puhua meriveden terveyttä edistävästä vaikutuksesta. Lääkäri saattoi määrätä potilaalleen merikylpyjä ja merivesicocktaileja.
Meren parantava vaikutus
Rantakulttuuri alkoi kehittyä Euroopassa 1770-luvun loppupuolella. Siihen vaikutti ajan terveysajattelu: merivettä pidettiin terveyttä edistävänä sekä ulkoisesti että sisäisesti nautittuna.
Lääkäri saattoi määrätä merikylpyjä, joita otettiin niitä varten rakennetussa kylpyvaunussa. Hoitoa tarvitseva vietiin veteen sen sisällä. Kylpyvaunua käytettiin, koska hoidettava oli usein uimataidoton.
– Ajateltiin, että paras terveysvaikutus on 10–14-asteisella vedellä, minkä vuoksi merikylpyhoitoja annettiin pääasiassa syksyllä. Hoidettava henkilö joutui olemaan viileässä vedessä riuskaotteisen kylvettäjän armoilla. Kylvetyksen jälkeen saatettiin nauttia esimerkiksi merivesicocktaileja, joiden uskottiin auttavan eri vaivoihin, Sanna Nyqvist kuvailee.
Rannalla oleminen oli eräänlainen poikkeustila, joka erosi arkisesta olemisesta ja asumisesta.
Myöhemmin myös auringonvalolla ja raikkaalla merituulella koettiin olevan tervehdyttäviä vaikutuksia. Meren rannalla ajateltiin kohenevan niin ruumiillisen kuin henkisenkin voinnin.
– Rannalla oleminen oli eräänlainen poikkeustila, joka erosi arkisesta olemisesta ja asumisesta. Kauniissa ympäristössä pääsi paremmin irti arjen murheista.
Ajan viettäminen ja terveyden hoitaminen rannalla oli aluksi kuninkaallisten ja muiden yläluokkaisten ihmisten harrastus, mutta 1800-luvun mittaan siitä tuli myös muiden yhteiskuntaluokkien huvia.
Tove Jansson löysi työrauhan pieneltä luodolta
Rannalla-teoksessa esiintyvät kirjailijat asuivat rantapaikoissa yleensä hotelleissa tai vuokratuissa asunnoissa. Pohjoismaiset kirjailijat asustivat hieman erilaisissa oloissa kuin esimerkiksi brittiläiset tai ranskalaiset kollegansa. Ruotsalainen August Strindberg vietti uransa alussa kesänsä vuokraamissaan vaatimattomissa kalastajamökeissä.
– Tukholman saaristossa ei vielä 1870-luvulla ollut tarjolla luksusasuntoja. Tosin Strindberg tilasi saareen mantereelta samppanjaa ja kaviaaria ja herätti paikallisissa monenlaista paheksuntaa, Sanna Nyqvist kertoo.
Tove Janssonin unelmana oli kaukana merellä sijaitseva majakkasaari.
Tove Jansson taas vietti pitkään kesiä taiteilijavanhempiensa vuokramökillä Pellingin saaristossa Porvoon edustalla. Aikuistuttuaan hän hankki mökkipalstan veljensä Larsin kanssa ulkosaariston Bredskäristä. Jansson halusi kuitenkin oman kesäpaikan, kun hän alkoi elää yhdessä taidegraafikko Tuulikki Pietilän kanssa.
– Janssonin unelmana oli kaukana merellä sijaitseva majakkasaari, mutta sellaista ei löytynyt. Sen sijaan löytyi pieni Klovharun luoto meren äärimmäisten voimien äärellä. Jo luodolle matkustaminen avoveneellä vaati ponnistelua.
Nyqvistin mukaan mökki merkitsi Janssonille pakoa sosiaalisista ympyröistä. Hän oli jo tuolloin 1960-luvun alussa muumihahmojensa vuoksi tunnettu eri puolilla maailmaa ja kaipasi totaalista työrauhaa.
– Jansson ja Pietilä rakensivat puuttomalle luodolle arkkitehdin suunnitteleman mökin, joka muistuttaa perinteistä saaristolaismökkiä. He myös muokkasivat saarta räjäyttämällä kiviä pois rakentamisen tieltä.
– Pariskunta kalasti ja eli muutenkin aika paljon luonnon armoilla. Pääasiassa he kuitenkin elivät purkkiruoalla. Elämä ei ollut kovin ekologista, sillä ajan tapaan roskat heitettiin mereen. Luodolla ei myöskään ollut vessaa.
Sanna Nyqvist arvelee meren kiehtoneen kirjailijoita erityisesti siksi, että siinä on sellaista runollista syvyyttä, jota ei löydy muista vesistöistä.
Virginia Woolf kuvasi aaltoja elämän rytmiksi
Luonnon voimat vaihtelevat, samoin kuin ihmisten kokemukset niistä. Se on Sanna Nyqvistin mielestä kiehtovaa.
– Meren ranta merkitsee yleensä turvaa, yhteenkuuluvaisuutta, huoletonta olemista ja elämyksiä. Korkeat vaahtopäät herättävät kuitenkin pelkoa ja levottomuutta, ja nehän voivat johtaa jopa kuolemaan. Rantaan liittyvissä romaaneissa vieraileekin aika usein kuolema. Rantaa pidettiin vaarallisena paikkana erityisesti naisille.
Tove Janssonille meri merkitsi uutta energiaa. Hän koki erityisesti myrskyt vapauttavina ja riemastuttavina. Hän oli haltioissaan, kun itseä paljon suurempi voima riehui ympärillä.
– Jansson peri tuon innostuksen Viktor-isältään, joka tunnettiin myrsky- ja onnettomuusbongarina. Tämä näkyy myös Janssonin muumikirjoissa, mutta suuren tuhotulvan ja muiden onnettomuuksien jälkeen kaikki silti lopulta päättyy hyvin, Nyqvist sanoo.
Rauhan ja turvan ohella aallot saattoivat merkitä uhkaavaa vaaraa.
Englantilainen kirjailija Virginia Woolf puolestaan nautti meren äänistä, aaltojen rytmistä, jonka hän koki rauhoittavana.
– Woolf kuvasi aaltoja elämän rytmiksi. Rauhan ja turvan ohella aallot saattoivat merkitä uhkaavaa vaaraa. Meri oli suuri luovuuden lähde naiselle, joka kärsi ajoittain mielenterveysongelmista ja ajautui lopulta itsemurhaan.
Vuonna 1941 kuolleen Woolfin tuhkat siroteltiin hänelle rakkaaseen puutarhaan. Sinne sijoitettuun muistolaattaan on kaiverrettu hänen Aallot-teoksensa päätössanat: ”Kuolema on vihollinen. Sinua vastaan syöksyn, voimattomana ja taipumattomana, oi kuolema! Aallot murtuivat rantaan.”
Kirjailijoiden tekstit avautuivat paikan päällä
Rantojen rakentaminen ja saastuminen eivät vielä kyseisten kirjailijoiden aikaan herättäneet juurikaan huolta. Tosin August Strindberg pohti jo 1800-luvun lopulla, miten turismi ja teollisuus tulisivat muuttamaan Tukholman saaristoa, jossa hän kesiään vietti.
– Rantojen rakentaminen muuttaa ekosysteemiä ja tuhoaa alkuperäistä luontoa. Harvempi silti haluaa, että uimarannalla on kaislikkoa tai kivikkoa. Tähän liittyy myös tasa-arvokysymys, kun rikkaat aitaavat rantojaan vain omaan käyttöönsä, Sanna Nyqvist pohtii.
– Saaristossa luonto on säilynyt paremmin. Tästä esimerkkinä meillä ovat armeijan saaret. Toisaalta, kun kävin Strindbergin kesänviettopaikoissa, huomasin ilokseni, ettei niitä saaria ollut ylirakennettu. Syynä oli varmaan se, että niille ei ole niin helppo päästä.
Nyqvist kirjoitti Rannalla-kirjaansa koronaerityksen aikana, ja hän mietti sen vuoksi, onko hänen tarpeen käydä teoksensa kirjailijoiden kuvaamilla rannoilla. Lopulta hän kuitenkin päätti lähteä matkaan.
– Se kannatti, koska kirjailijoiden tekstit avautuivat minulle paikan päällä paremmin. Maisemallisesti vaikuttavimpana pidin Skotlannin Hebrideillä sijaitsevaa Skyen saarta, jonne Virginia Woolfin Majakka-romaani sijoittuu.
– Oli myös hienoa tajuta, miten kirjailijat ovat kantaneet maisemaa sisällään. Esimerkiksi Strindberg kuvaa Hemsöläiset-teoksessaan fotorealistisen tarkasti Kymmendön saarta ja asukkaita, vaikka hän asui sitä kirjoittaessaan Saksassa.
– Kun kävin kirjailijoiden kuvaamilla rannoilla, tajusin paremmin, miten kirjailijat ovat kantaneet maisemaa sisällään kirjoittaessaan, Sanna Nyqvist sanoo.
Piimäpurkit muistuttivat, että meri on myös raja
Omia kesiään Suomenlahden saaristossa Sanna Nyqvist muistelee lämpimästi. Niiden lahdet, luodot ja saaret ovat jättäneet häneen jälkensä.
Lapsuudesta hän muistaa erityisesti Kirkkonummen seurakunnan kesäretket Räfsön saarelle. Siellä järjestettiin purjehdusleiri, ja lasten vanhemmat olivat mukana touhuamassa.
– Kesälomia perheeni vietti isän työpaikan mökillä Inkoon saaristossa. Siellä hahmotin ensimmäisen kerran, että meri tarkoittaa myös rajaa, kun Viron puolelta ajautui rantaan piimäpurkkeja.
Aikuisena Nyqvist on viettänyt lomia puolisonsa perheen mökillä Sipoossa. Siellä käydään myös talvella. Jäiden kantaessa Nyqvist on kulkenut jäätä pitkin ja nauttinut siitä, miten aavaa maisemaa on silmänkantamattomiin.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Irti arjesta saariretriitissä – Stina Huiman mukaan Jumala puhuttelee meitä myös luonnon kautta
HengellisyysPappi Stina Huima ohjaa Räfsön saaressa saariretriittiä, jossa meri ja luonto kutsuvat hiljaisuuteen.
