”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” Jeesuksen viimeisistä sanoista on Uuden testamentin evankeliumeissa tarjolla kolme erilaista versiota, mutta nämä ovat niistä epätoivossaan koskettavimmat.

Markuksen ja Matteuksen evankeliumien kirjoittajat varmaankin tiesivät noiden sanojen tehon – lainasivathan he rukousta, johon juutalaiset olivat turvautuneet jo vuosisatojen ajan. Kyseessä on psalmi 22, yksi Vanhan testamentin valituspsalmeista, joissa pääsee kuuluviin ihmisen hätä ja tuska elämän vastoinkäymisten ja menetysten edessä. Niissä huudetaan Jumalaa, joka usein tuntuu olevan poissa tai ainakin ihmisen tavoittamattomissa. ”Apusi on niin kaukana, huutoni ei sinua tavoita. Jumalani, kaiken päivää minä kutsun sinua, mutta sinä et vastaa”, samassa psalmissa valitetaan.

Kirjallisuudentutkija Katja Seutu toteaa, ­että valituspsalmeissa kuvatut tunteet – epätoivo, ­hätä, kärsimys – ovat yleisinhimillisiä. Se, miten psalmeissa puhuva ihminen ehkä eroaa monesta tämän ajan ihmisestä, on hänen vankkumaton luottamuksensa Jumalaan. Hän puhuu Jumalalle myös silloin, kun kokee, että Jumala ei kuule tai että Jumala on kokonaan hylännyt hänet.

– Jumalan olemassaoloa ei epäillä, vaan silloinkin pohjimmaisena on luottamus siihen, että Jumala on, hän kuulee, hän auttaa. Joskus psalmin puhuja suorastaan vaatii Jumalaa olemaan läsnä ja kuuntelemaan häntä, Seutu sanoo.

”Kun kurja huutaa apua, Jumala kuulee sen”, todetaan lopulta myös psalmissa 22.

Kilpi, turvapaikka, vuorilinnoitus, kallio, pakopaikka – nämä ovat sanoja, joilla psalmeissa kuvataan Jumalaa. Ne toistuvat usein ja tuntuvat heijastelevan psalmien syntyajankohdan epävakaita oloja.

Paitsi että psalmien syntyajankohdasta ei meillä ole mitään varmaa tietoa.

– Sen kun joku tietäisi! huokaa Vanhan testamentin tutkija Kirsi Valkama.

Hän toteaa, että meille säilyneet versiot ovat melko myöhäisiä. Ne on koottu joskus toisen esikristillisen vuosisadan loppupuolella 150 ­runomuotoista rukousta sisältäväksi Psalmien kirjaksi. Psalmeissa on kuitenkin mukana monen ikäistä kielellistä ja uskonnonhistoriallista ­ainesta.

– Psalmien sisältö on muutenkin monenlaista. Se aika yleinen ajatus, että Psalmien kirja olisi jonkinlainen Jerusalemin temppelissä käytetty virsikirja, on turhan kapea. Joukossa on kyllä hymnejä ja muita yhteisön käyttöön tehtyjä tekstejä, mutta paljon on myös yksilön kiitosta, valitusta ja rukousta. Lisäksi on historiallisia psalmeja ja opetuksellista sisältöä, Valkama kertoo.

Psalmien vanhin aines pilkahtelee näkyviin esimerkiksi niissä kohdissa, joissa Jumala näyttäytyy luonnonvoimien hallitsijana. Sellaisia on esimerkiksi psalmissa 29: ”Jumalan ääni jylisee ­vesien päällä. Kunnian Jumala myrskyää, hän jyrähtelee suurten vesien päällä. Hänen äänensä on voimakas ja majesteettinen.”

– Nämä kohdat kantavat pitkää uskontohistoriallista jatkumoa. Näistä voi nähdä, kuinka Is­raelin Jumalaan Jahveen on sulautunut varhaisempien jumaluuksien, kuten Baalin, ominaisuuksia, Valkama kertoo.

– Psalmit kertovat myös tuon aikaisesta maailmankuvasta. Ajateltiin, että on taivaankansi, jossa taivaankappaleet kiertävät ja jonka luukuista tulee sadetta tai vaikka rakeita, kun Jumala avaa ne.

Valkama harmittelee, että silloisesta maailmankuvasta kerrotaan Vanhassa testamentissa niin niukasti. Tieto täytyy koota palasista, joita on siellä täällä.

– Ehkä sen pohtiminen ei ole tuntunut tärkeältä, vaan olennaisempi asia on ollut Jumalan voima, toiminta ja läsnäolo.

Taivasta ja maata hallitsevan, ikuisen ja oikeudenmukaisen Jumalan vastakohta psalmeissa on ihminen, joka tiedostaa oman haurautensa ja aikansa lyhyyden. Hän on kuin ruoho tai hiipuva varjo, hänen elämänsä vain henkäyksen mittainen.

Kirsi Valkaman mukaan psalmeista välittyy se, kuinka epävarmaa elämä on ollut aikana, jolloin monet tavallisetkin sairaudet ja vammat saattoivat hoidon puuttuessa koitua kohtaloksi.

– Elämänlanka oli ohut. Siinä kontekstissa epätoivoinen turvan hakeminen oli ymmärrettävää.

Katja Seudun mukaan kuoleman jatkuva läsnäolo psalmiteksteissä saattaa tänä päivänä tuntua hätkähdyttävältä mutta myös lohduttavalta.

– Monissa psalmeissa puhutaan kaiken katoavaisuudesta, siitä, miten meillä on vain tämä yksi pieni hetki. Esimerkiksi psalmissa 23, ­jota kuulee usein hautajaisissa, puhutaan siitä, kuinka Jumala kulkee ihmisen mukana kuoleman varjostamassa laaksossa. Siinä on lohtua, mutta myös kuoleman todellisuus muistetaan, eikä sitä yritetä piilottaa. Vaikka ihmisille on selvää, että hautaan ollaan menossa, elämä tässä ja nyt voi sitä ennen olla hyvää, jos Jumala siunaa sen, ­Seutu sanoo.

Tuohon aikaan ajateltiin, että maan alla oli kuolleiden valtakunta šeol, jonkinlainen ­tuonela tai manala, johon vainajat päätyivät harmaina haamuina. Ajatus kuolleiden ylösnousemuksesta ei Valkaman mukaan ole juutalaisuudessa tai Vanhassa testamentissa olennainen. Se myös alkoi kehittyä niin myöhään, ettei se vielä psalmeissa näy.

– Kuolleiden valtakunnastakin puhutaan hyvin vähän. Se ei ole ollut kiinnostava kysymys, vaan fokus oli selvästi tämänpuoleisessa elämässä.

Katja Seutua on psalmeissa koskettanut ihmisen kokemuksen paljaus. Jumalalle voidaan kaunistelematta sanoa mitä tahansa: kertoa peloista ja murheista ja tunnustaa omat rikkomukset.

Kun elämäntilanne tuntuu kestämättömältä ja omat voimat ovat vähissä, psalmi voi antaa kokemukselle sanat: ”Armahda minua, Jumala, sillä olen uupunut. Jumala, paranna minut, sillä olen kauhistunut luita ja ytimiä myöten.” Tai: ”Käänny puoleeni ja ole minulle armollinen, sillä olen yksinäinen ja kovia kokenut. Huoleni ovat kasvaneet vuoren korkuisiksi, päästä minut vapaaksi ahdistuksestani. Katso, miten rasittunut olen, huomaa vähäosaisuuteni.” Ja kukapa unettomuudesta joskus kärsinyt ei tunnistaisi tätä: ”Mietiskelen asioita öiseen aikaan, ne pyörivät päässäni kuin levoton sävel.”

Myöskään vihaa ja raivoa ei peitellä, eikä sitäkään, kuinka katkeralta oma tappio tai kurjuus tuntuu. Monessa psalmissa puhutaan vihollisista, mutta aina ei tarkemmin määritellä, kuka tai mikä on kyseessä. Siksi niitä voi halutessaan lukea myös sisäisen kamppailun tai vaikka sairauden kuvauksena.

Kirsi Valkaman mukaan joitakin psalmien kohtia voisi pitää eräänlaisina kostofantasioina, ja ne saattavat nykynäkökulmasta tuntua hämmentäviltä. Niissä toivotaan siekailematta vihollisen tuhoa ja pyydetään siihen Jumalaa avuksi esimerkiksi tähän tapaan: ”Anna luja isku kaikkien vihollisteni leukaluuhun, lyö murskaksi pahantekijöiden hampaat.” Tai hieman kaunopuheisemmin – ja kuluneen talven keleihin sopivasti – näin: ”Olisivatpa he kuin tuulen riepottamia korsia, jotka Jumalan lähettämä koston enkeli sysää syrjään. Kunpa heidän tiensä olisivat pimeät ja liukkaat ja enkeli ajaisi heitä takaa.”

Usein puheen sävy saattaa vaihtua kesken psalmin. Kirkossa psalmeista luetaan yleensä katkelmia, joista raadollisimmat raivonpurkaukset ja Jumalan viha on siivottu pois. Seutu arvioi, ettei kaikki sisältö tunnu ehkä salonkikelpoiselta. Hän kuitenkin muistuttaa, että psalmit eivät ole vain uskonnollista tekstiä vaan myös kaunokirjallisuutta. Sellaisena ne antavat mahdollisuuden monenlaiseen lukemiseen.

– Jos niissä olisi vain yksi ulottuvuus, niitä ei varmasti olisi jaksettu lukea näin pitkään eivätkä ne olisi koskettaneet niin monia ihmisiä. Siksi toivon, että tulkinnan vapaus säilyisi ja ihmiset saisivat ammentaa psalmeista sitä, mitä he kulloinkin kokevat tarvitsevansa.

Psalmisitaatit ovat uudesta Psalmit 2024 -suomennoksesta, jota ovat olleet tekemässä juttua varten haastatellut Kirsi Valkama ja Katja Seutu.

Kuuntele psalmimeditaatioita Spotifyssa tai osoitteessa kirkkojakaupunki.fi/psalmit.