Sunnuntaiaamu kirkonpenkissä: Toimittaja koki messussa hyviä hetkiä, mutta olisi kaivannut enemmän aikaa rauhoittumiselle
Sunnuntain jumalanpalvelus oli osittain hämmentävä kokemus ihmiselle, joka käy harvoin kirkon tilaisuuksissa.
Täytyy tunnustaa, että olo oli hieman ristiriitainen astuessani ennen kello kymmentä sisään Tikkurilan kirkon ovesta. Olin viimeksi osallistunut jumalanpalvelukseen eli messuun kummityttöni päästessä ripille, ja siitä oli jo aikaa.
Tässä ei toisaalta ole mitään ihmeellistä, sillä kuulun siihen suureen suomalaisten joukkoon, joka ei juuri käy messuissa eikä muissakaan kirkon tilaisuuksissa, vaikka kuuluisi kirkkoon.
Olo hieman helpottui, kun Tikkurilan kirkkosalin ovella oli toivottamassa tervetulleeksi messuun neljä hymyilevää naista, kaksi pappia ja kaksi messuavustajaa. Sain käteeni virsikirjan ja messun ohjelman.
Väkeä lipui kirkkosaliin tasaisena virtana. Osa oli selvästi vakiokävijöitä, koska he halasivat ovella tervehtijöitä. Suurin osa oli vanhempaa väkeä, kuten etukäteen oletinkin, mutta mukana oli myös kourallinen keski-ikäisiä ja nuoria.
Messun ohjelma tuntui sekavalta
Kun papit ja messuavustajat olivat asettuneet paikoilleen, kanttori soitti virren 325 Tulkaa ja riemuitkaa. Suurin osa lauloi mukana. Minulle virsi ei ollut tuttu, joten kesti hetken ennen kuin pääsin kiinni sävelmään.
Virren jälkeen toinen papeista suoritti alkusiunauksen ja vuorotervehdyksen sekä lausui johdantosanat. Hän kertoi päivän aiheen ja muistutti, että ”tässä sekavassa ja pelottavassakin maailmassa on hyvä muistaa, että Jeesuksessa on meidän turvamme”. Se tuntui lohdulliselta.
Harvemmin messussa käyvänä olin välillä hukassa monien rukousten ja virsien keskellä.
Toinen papeista ryhtyi johtamaan yhteistä rippiä, johon sisältyi synnintunnustus ja synninpäästö. ”Pese meidät puhtaaksi ja anna kaikki syntimme anteeksi.”
Yritin seurata tarkasti messun ohjelmaa, mutta siitä huolimatta huomasin pudonneeni matkasta. En tajunnut, mitä virttä pitäisi laulaa, kun välissä oli erilaisia rukouksia ja raamatunlukuja.
Yhteen ääneen lausuttu uskontunnustus oli vaikuttava
Onneksi pääsin lopulta takaisin messun rytmiin. Pappi puhui saarnassa Matteuksen evankeliumiin sisältyvästä etsikkoajasta. Siinä on kyse siitä, miten Jumala etsii ja lähestyy ihmistä. Ilmeni myös, ettei Jeesus ollut aina niin lempeä, vaan hän soimasi ihmisiä julkeasta itsekkyydestä ja välinpitämättömyydestä. Ankaria sanoja, mutta niin totta, kun ajattelee tämän päivänkin ihmisiä.
Papin mukaan etsikkoaikana voi tehdä parannuksen ja jättäytyä Jumalan hoiviin. Sen myötä tulevat elämään armo, anteeksiantamus ja pelastus. Papin päätettyä saarnansa lausuttiin uskontunnustus. Yhteen ääneen lausuttuna se kuulosti vaikuttavalta.
Papin rukoillessa muun muassa köyhien, sairaiden ja kodittomien puolesta katselin kirkkosalin ikkunoita, jotka kohoavat katonharjan korkeudelle. Ikkunoista virtaava valo loi kirkkosaliin pyhän tunnelman. Ajatukseni kulkeutuivat vakavasti sairaaseen läheiseeni.
Seuraavaksi kerättiin kolehti lasten ja nuorten yksinäisyyden ehkäisemiseen. Tämän jälkeen oli taas veisausta ja rukoilua, kuten yhdessä lausuttu Isä meidän.
Pappi ilmoitti ehtoollisen alkamisesta. Tarjolla oli tällä kertaa vain alkoholitonta viiniä ja gluteenitonta leipää.
Penkeistä lähdettiin isolla joukolla alttarille. Ihmiset ottivat tarjottimelta käteensä ehtoollispikarin. Eräälle iäkkäälle ihmiselle ehtoollinen tultiin antamaan kirkonpenkkiin. Kanttori soitti hiljaista musiikkia taustalla.
Ehtoollisen jälkeen rukoiltiin ja luettiin Herran siunaus. Jumalanpalvelus oli päättynyt. Papit ja messuavustajat toivottivat salin ovella hyvää pyhää ja kesän jatkoa.
Messun kaava voisi olla riisutumpi
Tämä kaikki tapahtui yhden tunnin aikana. Minusta messuun sisältyi paljon kaunista, lohduttavaa ja ajatuksia herättävää. Yksi asia kuitenkin hämmensi, ja se oli ohjelman runsaus ja nopea suorittaminen. Vakiokävijöille kaikki oli tuttua ennestään ja he tuntuivat pysyvän hyvin mukana, mutta harvemmin messussa käyvänä olin välillä hukassa monien rukousten ja virsien keskellä.
Messun suorittajat tekivät parhaansa, ja hehän toteuttivat messun normaalia kaavaa. Itse olisin kuitenkin kaivannut riisutumpaa versiota ja enemmän aikaa rauhoittumiseen ja kristinuskon sanoman sisäistämiseen.
Kannatti kuitenkin käydä katsastamassa, mitä sunnuntaiaamun jumalanpalvelus tarjoaa. Se voisi olla kiinnostava kokemus monelle muullekin kirkossa harvoin käyvälle kaupunkilaiselle.
Messua suunnitellaan tiimityönä
Tapasin messun jälkeen saarnan pitäneen papin Johanna Jakosen, avustavan papin Vilma Väisäsen, kanttori Mirjam Kyrönsepän sekä messuavustajat Matilda Hirviniemen ja Kerttu Varpulan. Kaikkien mielestä messu sujui suunnitelmien mukaan.
Johanna Jakonen kertoi, että kuultu saarna oli ollut välillä mielessä kesälomallakin. Hän aloittaa yleensä saarnan valmistelun tekemällä muistiinpanoja ranskalaisilla viivoilla, jonka pohjalta kirjoittaa tekstin. Mirjam Kyrönseppä puolestaan kertoi miettivänsä musiikkia päivän teeman mukaisesti, mutta lopulliset päätökset tehdään tapaamisessa pappien kanssa. Tällä kertaa oli mukana hänen lempivirtensä 923 Silmäni aukaise.
Jakonen totesi, että messussa pyritään tarjoamaan sellaista sisältöä, josta jokainen ihminen saa jotain elämäänsä.
Papit olivat iloisia siitä, että messuun oli saatu nuoria avustajia. Nuoria kuulijoitakin on käynyt nykyään enemmän. Väisäsen mukaan kesällä käy vähemmän väkeä, mutta koskaan ei ole joutunut puhumaan tyhjälle salille.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Hiljaisella viikolla kirkossa kuljetaan Jeesuksen rinnalla – ”Silloin ollaan uskon ja ihmisyyden ytimessä”
HengellisyysTapiolan kirkossa Espoossa hiljainen viikko alkaa meditatiivisilla rukoushetkillä ja päättyy pääsiäisen iloon.