Tom Sjöblomin mukaan rauhalliseen kävelyyn sopivat parhaiten vanhat hiekkatiet. ”Asvaltin kanssa on vaikea päästä yhteisymmärrykseen. Se tuntuu melkein pakottavan liikkumaan liian nopeasti”, hän sanoo.
Tosikävely voi johtaa tärkeisiin sisäisiin liikahduksiin – Tom Sjöblomin elämä muuttui, kun hän nousi sohvalta ja otti käyttöön ihmislajin vanhan supervoiman
Aloitettuaan päivittäiset kävelylenkit uskontotieteilijä ja pappi Tom Sjöblom ryhtyi selvittämään, mistä muinaisuudesta saakka jatkuneessa liikkumistavassa on kyse.
Kolme vuotta sitten Tom Sjöblom sai tietää, että hän sairastaa kakkostyypin diabetesta. Uutinen tarkoitti elämäntaparemonttia, sillä terveellinen ruokavalio ja jokapäiväinen liikunta ovat diabeteksen hoidossa tärkeässä osassa.
Sjöblom alkoi pohtia, minkälainen liikunta hänelle sopisi parhaiten.
– Huomasin pian, että käveleminen on jotakin, mitä olen tehnyt aina eri tavoin, ja olen saanut siitä hyvinvointia. Tämän oivaltaminen vaati kuitenkin diagnoosin tuoman herätyksen.
Aika ja paikka kävelylle löytyivät, kun Sjöblom nousi vapaa-ajallaan sohvalta ja vähensi sosiaalisessa mediassa käytettävää aikaa. Tilalle tuli päivittäisiä kävelyretkiä ja luonnossa viipyilyä.
Samalla Sjöblomin mieleen palasivat nuoruudessa ystävien kanssa tehdyt vaellukset, pitkät kävelyretket Irlannissa, tutkijakollegan kanssa tehty retki buddhalaiseen temppeliin Japanissa sekä seurakuntien järjestämät pyhiinvaellukset, joilla hän on ollut mukana.
– Kirjoitin Irlannin retkistä kirjankin, mutta silti en ollut aikaisemmin sisäistänyt sitä, että juuri käveleminen teki noista kokemuksista merkittäviä.
Samaan aikaan, kun maailma on muuttunut yhä nopeammaksi, länsimainen ihminen on pysäyttänyt itsensä istuma-asentoon.
Aloitettuaan harrastuksen uudelleen Sjöblom halusi tavoilleen uskollisena selvittää perinpohjaisesti, mitä tekee ja miksi. Hän ryhtyi tutkimaan kävelyä oman tieteenalansa eli historian ja uskontojen historian näkökulmasta. Tuosta matkasta syntyi tänä syksynä ilmestyvä essee- ja tietokirja Kävelen (Basam Books).
– Olen kävellyt jokaisen kirjan luvun läpi ja niihin kirjoittamani ajatukset on mietitty kävellen, Sjöblom sanoo.
Ihmislajin supervoima
Tuoreen kirjan luvut seurailevat kävelyretken vaiheita siihen valmistautumisesta tien päällä olemiseen ja lopulta kotiinpaluun tunnelmiin. Matkan eri vaiheissa Tom Sjöblom seurustelee aiheesta kirjoittaneiden romaani- ja matkakirjailijoiden, filosofien, pyhiinvaeltajien ja eri alojen tutkijoiden kanssa.
– Hämmentävän moni tunnettu ajattelija ja filosofi on harrastanut kävelyä, ja jotkut heistä kertovat, että ajattelevat jaloillaan. Samalla kävelystä ilmiönä on kuitenkin kirjoitettu yllättävän vähän, Sjöblom sanoo.
Kävely on Sjöblomin mukaan ihmisen supervoima, jonka avulla lajimme on ottanut maailman haltuun, askel kerrallaan.
Huolella tehdyt kävelykepit liittävät Tom Sjöblomin 1800-luvun kävelyperinteeseen. Herrasmieskävelijä ei kävele itseään hikeen, vaan kulkee rauhallisesti ja ympäristöön sulautuen.
Kävelen-kirjassa Sjöblomin ensimmäiset matkatoverit ovat pystyasennossa kulkeneita etelänapinoita ja muita muinaisihmisiä, joiden jalanjälkiä on säilynyt jopa 3,5 miljoonan vuoden takaa. Hän seuraa myös nykyihmisen tuhansia vuosia kestänyttä levittäytymistä Afrikasta Lähi-idän kautta Aasiaan, Eurooppaan, Australiaan ja lopulta Amerikan mantereelle.
Sjöblom päätyy siihen, että nykyinen kulttuuri on synnytetty kävellen, ja samalla myös ihmismieli on muovautunut sellaiseksi kuin se on.
– Ihmisen mieli on kehittynyt ja rakentunut niin, että ajatteleminen ja käveleminen kuuluvat yhteen. Siksi kävely sopii hyvin uusien ajatusten työstämiseen ja kävellessä myös ihmisen mieli voi hyvin, hän sanoo.
Kävelyä kävelyn vuoksi
Useimmiten pidämme kävelyä tavanomaisena arkisena taitona emmekä kiinnitä erityistä huomiota siihen, miten jalat kuljettavat meitä päivän kuluessa paikasta toiseen. Tom Sjöblom kutsuu tällaista jaloilla liikkumista arkikävelyksi.
Tosikävelystä taas on kyse silloin, kun lähdemme kävelylle sen itsensä vuoksi. Tosikävelyn muotoja ovat Sjöblomin mukaan esimerkiksi monenlaiset vapaa-ajan kävelylenkit, filosofinen kävely, meditaatiokävely ja pyhiinvaellus.
– Arki- ja tosikävelyn erottaa toisistaan ennen muuta se, että tosikävelijä tiedostaa kävelevänsä. Hänelle käveleminen ei ole vain välitila, jossa siirrytään paikasta toiseen, vaan kävely itsessään on tila, jossa on hyvä olla.
Euroopassa tosikävelyn perinne syntyi Sjöblomin mukaan vasta 1700-luvulla. Ensimmäisenä sen keksi yläluokka, joka alkoi harrastaa puutarhakävelyitä terveyden ylläpitämiseksi ja seurustelumuotona.
Yläluokan perässä myös oppinut keskiluokka aloitti tosikävelyn. Taiteilijat, kirjailijat, filosofit ja papit alkoivat harrastaa päiväkävelyitä ja vapaa-ajankävelyitä. He kirjoittivat aiheesta romaaneissaan ja muissa kirjoissaan, jotka toivat kävelyn suuren yleisön tietoisuuteen. Sjöblom mainitsee, että papit kirjoittivat myös kävelijöille suunnattuja opaskirjoja.
– Silloin ihmiset ryhtyivät kävelemään toden teolla.
Aikaa kävelemiseen kyllä on, mutta se täytyy ottaa.
Kävelyä tunnetuksi tehneistä kirjoittajista Sjöblom nostaa esiin muun muassa Pohjois-Amerikan luontovaelluksistaan kirjoittaneen Henry David Thoreaun ja filosofi Søren Kierkegaardin, joka teki kaupunkikävelyitä ja kirjoittaessaan käveli kotinsa huoneesta toiseen. Sjöblomille tärkeimmäksi on tullut skotlantilainen kirjailija Robert Louis Stevenson, jonka Kävelyretkistä-teoksen esseet ilmestyivät vuosina 1873–1876.
– Kirjoittavia naiskävelijöitä tunnetaan vähemmän. Yksi merkittävimmistä on kirjailija Virginia Woolf, joka kirjoitti aiheesta edeltäjiään omakohtaisemmin ja kiinnitti huomiota myös siihen, miltä käveleminen tuntuu.
Kolme vuotta jatkuneen säännöllisen kävelyn selvin vaikutus on se, että Tom Sjöblom ei ole enää väsynyt. Siitä kertoo myös lukuharrastuksen elpyminen.
Nykyinen kuntokävelybuumi on Sjöblomin mukaan uusi ilmiö. Suomessa se virisi vasta toisen maailmansodan jälkeen. Entisaikoina useimmat tekivät fyysisesti rasittavaa työtä, eikä heidän tarvinnut lähteä erikseen kävelylenkille pitääkseen peruskuntoa yllä. Sitten ihminen keksi auton, tietokoneen, puhelimen ja viimeisimpänä sähköpotkulaudan.
– Samaan aikaan, kun maailma on muuttunut yhä nopeammaksi, länsimainen ihminen on pysäyttänyt itsensä istuma-asentoon. Nyt meidän tulisi etsiä uudenlaista tasapainoa, jossa emme antaisi maailman mennä menojaan, vaan liikkuisimme myös itse.
Myyteissä matkataan jalan
Uskonnolliset perinteet ovat tunteneet tosikävelyn merkityksen jo pitkään. Myyttisissä kertomuksissa on usein kyse matkasta, joka tehdään kävellen.
Tom Sjöblom on sitä mieltä, että ehkä syvällisimmin kävelyn merkitys on tiedostettu Australian alkuperäiskansojen myyttiperinteessä, jossa maailma luodaan liikkuen. Siinä henkiolentojen kävelystä syntyy polkuja, ja maailma syntyy niiden myötä.
– Näin syntyneet esi-isien polut ovat Australian alkuperäiskansoille ”laululinjoja”, joita seuraamalla voi vahvistaa omaa identiteettiä ja historiallista suhdetta maahan.
Myös juutalaisessa perinteessä ihmiselämää kuvataan tiellä vaeltamisena, ja varhaiset kristityt kutsuivat itseään ”tiellä kulkijoiksi”. Tutkiessaan Raamatun luomiskertomuksen ensimmäisiä jakeita Sjöblom kiinnitti huomiota kohtaan, jossa Jumala liikkui autiuden ja tyhjyyden yllä.
– Tuota liikkumista kuvataan heprean kielen sanalla, joka tarkoittaa askelten ottamista. Tässäkin kertomuksessa jotakin uutta alkaa muodostua, kun paikallaan pysyvä alkaa liikkua.
Uskonnollisiin perinteisiin pohjautuvat muun muassa meditatiivinen kävely ja pyhiinvaellus. Meditatiivinen kävelijä pyrkii kokemaan välittömän ykseyden ympäristönsä kanssa. Kristillisessä kävelyperinteessä päämääränä on Jumalan läsnäolon kokeminen.
Pyhiinvaelluksista on Sjöblomin mukaan tullut eräänlainen koko kansan tosikävelyn muoto.
Keskiajalla pyhiinvaeltajan kokemat vaivat ja kärsimykset olivat tärkeitä. Niiden avulla voitiin sovittaa jokin tehty rikkomus, ja lopullisen sovituksen vaeltaja sai saapuessaan pyhään paikkaan. Pyhiinvaellukselle lähtemisen vaikuttimena saattoi olla myös kiitollisuus.
– Nykyään pyhiinvaeltajalla ei välttämättä ole uskonnollista motiivia, vaan vaelluksen tärkeimpänä vaikuttimena on useimmiten oman itsen etsiminen. Hiljaisuudessa tapahtuva käveleminen onkin siihen hyvä tapa, koska silloin ihminen viettää aikaa itsensä kanssa.
Metsäkävelyillä Tom Sjöblom hakeutuu tuttujen puiden luo ja koskettaa niiden runkoa kädellään kuin sanoakseen, että ei ole hätää. Puiden kyky aistia ympäristöään ja kommunikoida lajitoveriensa kanssa kiehtoo häntä.
Lähde liikkeelle, mutta älä pakota kävelyä
Tiedostava kävely voi Tom Sjöblomin mukaan johtaa sisäiseen prosessiin, ja jossakin vaiheessa ihminen ei enää huomaa liikkuvansa, vaan on yhtä kävelyn kanssa. Mieli avautuu ja ajatukset saavat uudenlaisen hahmon. Näin voi syntyä syviä oivalluksia, joissa koko keho on mukana.
Tällaista kokemusta on Sjöblomin mukaan vaikea kuvailla tarkasti.
– Sen tietää, jos on itse kokeillut tiedostavaa kävelyä.
Kävellessä tunnen olevani vapaa.
Kävelystä kiinnostuneelle Sjöblom antaa muutaman käytännöllisen ohjeen. Ensimmäinen niistä on suoraviivainen: lähde kävelemään. Mitään erityisiä tavoitteita tai valmisteluja ei tarvita. Liikkuessasi voit alkaa kuulostella sitä, mitä kävelyltä haluat.
– Näin alat löytää itseäsi kävelijänä. Kehitä kävelyäsi edelleen sen mukaan, millaista kokemusta etsit: kaipaatko esimerkiksi kuntokävelyä, vai oletko enemmän mietiskelevä tai meditoiva kävelijä?
Sjöblom tietää kokemuksesta, että liikkeelle lähteminen voi olla todellinen haaste. Väsymyksen tunne kääntää ajatukset pois kävelystä tai ruudun katsominen vie pitemmän korren.
– Aikaa kävelemiseen kyllä on, mutta se täytyy ottaa, hän sanoo.
Kun olet lähtenyt liikkeelle, keskity askelten tahtiin ja rytmiin, Sjöblom jatkaa. Kiinnitä huomiota siihen, miltä maa tuntuu jalkojen alla ja miltä jaloissa tuntuu. Tuntuman tiedostaminen ja seuraaminen on tärkeää, koska kävelyä ei pidä pakottaa.
Sjöblom kävelee arkipäivinä puolesta tunnista tuntiin. Viikonloppuisin hän tekee pitempiä retkiä, jotka voivat kestää muutaman tunnin. Kävelyt suuntautuvat useimmiten metsään tai puistoon, mutta hän kokee antoisaksi myös suurissa kaupungeissa kuljeskelun.
– Kävellessä tunnen olevani vapaa. Jätän arkiset ajatukset sivuun ja antaudun vain kokemaan läsnäoloa.
Kolme vuotta jatkuneen säännöllisen kävelyn selkein vaikutus on Sjöblomin mukaan se, että hän ei ole enää väsynyt.
– Pitkään jatkunut jaksamattomuuden tunne on poissa. Aikaisemmin en jaksanut vapaa-ajalla tehdä tai aloittaa mitään. En esimerkiksi lukenut paljonkaan, vaikka rakastan lukemista. Nyt luen entiseen tahtiin, ja hyvinvointini ja elämänlaatuni ovat moninkertaistuneet.
”Ihmislajin tavassa kävellä on häkellyttävä ja kiehtova piirre: kävelymme on itse asiassa hallittua kaatumista eteenpäin”, Tom Sjöblom sanoo.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Waltteri Haapala käveli viisi viikkoa Santiago de Compostelaan – pyhiinvaellus oli sekä aikuistumisriitti että hengellinen matka
HengellisyysHelluntaipastori Waltteri Haapala halusi kuulla, miten Jumala puhuu toisenlaisessa kristillisessä kulttuurissa. Häneen teki vaikutuksen se, kuinka luontevasti ihmiset elivät uskoa arjessaan.
