”Haluamme auttaa muita ja hengellisyyttäkin saa olla” – Rekolan seurakunnan nuoret palasivat Amerikasta intoa täynnä
Shandra, Eetu Heikurinen, Ronja Alander, Krista, Milla Halonen ja Inkeri Jussila New river -joen partaalla Länsi-Virginiassa. Shandra ja Krista ovat nuorten amerikkalaisista isäntäperheistä.

Shandra, Eetu Heikurinen, Ronja Alander, Krista, Milla Halonen ja Inkeri Jussila New river -joen partaalla Länsi-Virginiassa. Shandra ja Krista ovat nuorten amerikkalaisista isäntäperheistä.

”Haluamme auttaa muita ja hengellisyyttäkin saa olla” – Rekolan seurakunnan nuoret palasivat Amerikasta intoa täynnä

Rekolan seurakunta avasi ystävyysseurakuntayhteyden poikkeuksellisella tavalla. Matkaan lähti kanttori ja seurakuntalaisista neljä nuorta.

Olohuoneessa istuu neljä nuorta ja tunnelma on lievästi sanoen innostunut. Vaikka Amerikan reissusta on jo muutama viikko, tuntuu nuoria kuunnellessa siltä kuin Milla Halonen, Eetu Heikurinen, Inkeri Jussila ja Ronja Alander olisivat palanneet sieltä vasta eilen.

Nuoret kuvaavat matkaansa elämää muuttaneeksi. He saivat uusia ystäviä, hienoja kokemuksia ja roppakaupalla uusia ajatuksia.

Kahdella kolmesta suomalaisista seurakunnista on ystävyysseurakunta jossain päin maailmaa, useimmiten Virossa, Inkerinmaalla ja Unkarissa. Myös Rekolan seurakunnalla on entuudestaan ystävyysseurakunta Viron Vormissa.

Helmikuussa 2017 seurakunta solmi ystävyysseurakuntasopimuksen myös Yhdysvaltain Länsi-Virginiassa sijaitsevan Parkerspurgin First Lutheran Churchin kanssa.

Pulahdus avantoon matkalla Madagaskariin

Ystävyyssuhde Yhdysvaltain suurimpaan luterilaiseen kirkkoon ELCA:aan (Evangelical Lutheran Church of America) kuuluvan yksipappisen seurakunnan kanssa syntyi sattumalta, kirkkoherra Laura Maria Latikan pari vuotta sitten tekemän yksityisen matkan seurauksena.

Viime vuoden helmikuussa seurakunnan pastori Ian B. Reid ja piispa Matthew Lynn Riegel vierailivat Vantaalla. Se kun oli kätevästi Madagaskariin suuntautuneen matkan varrella. Pastori ja piispa pulahtivat avantoon Kuusijärvellä ja allekirjoittivat seurakuntien välisen sopimuksen.

Ystävyystoiminnalta toivottiin erityisesti yhteyttä seurakuntien nuorten välillä, sillä Länsi-Virginiassa luterilaiset ovat vain yhden prosentin suuruinen vähemmistö. Amerikkalaisnuorille kaivattiin kokemusta siitä, että he kuuluvat isompaan luterilaiseen yhteisöön.

Sen sijaan, että Suomesta olisi lähetetty Yhdysvaltoihin papeista ja luottamushenkilöistä koostuva delegaatio, Rekolan seurakunta päätti toimia niin kuin oli sovittu. Matkaan lähetettiin neljä nuorta ja heille paimeneksi kanttori Noora Hultin.

Matkaan lähetetyt nuoret olivat ensimmäistä vuotta isoskoulutuksessa, osallistuvat aktiivisesti ”odareihin” eli Open Doors –nuorteniltoihin ja ovat lisäksi olleet vapaaehtoisina lastenhoidossa. Osan matkasta he maksoivat itse, suurin osa matkarahasta saatiin tukena seurakunnalta, Kirkon ulkoasian osastolta ja Koivukylän Lions Clubilta.

Leiripaikka oli böndellä. Ensin oltiin, että mitä tästä tulee, mutta leiri olikin ihan parasta.

Shokissa ja sikainnoissaan

Nuoret olivat matkasta ”shokissa ja sikainnoissaan” ja vielä enemmän, kun kone laskeutui Pittsburghiin. Ensimmäiset pari päivää vietettiin isäntäperheissä ja sitten lähdettiin leirille.

Camp Lutherilla oli noin 300 nuorta Länsi-Virginiasta ja lähiosavaltioista. Leiripaikka oli ”aika böndellä” eli keskellä metsää ja olosuhteet karut. Leirikeskus oli vanha armeijan parakki, jossa nukuttiin isoissa huoneissa, ruokaa oli vähän ja sekin amerikkalaisen epäterveellistä, suihkuja niukasti ja niistä tihkunut vesi yleensä kylmää.

– Ensin oltiin, että mitä tästä tulee, mutta leiri olikin ihan parasta. Kaikki halusivat tietää, missä ovat ne suomalaiset. Ihmiset halusivat jutella ja olivat tosi avoimia, avoimempia kuin ikinä täällä Suomessa. Oltiin yhtä suurta perhettä. Valvottiin myöhään, viimeisenä iltana koko yö, nuoret kertovat yhteen ääneen.

Yhteishenki oli niin mahtava, että edes lounaaksi nautittu ”uppopaistettu nakki” ei sitä lannistanut, päinvastoin. Herätys oli aamulla 6.30 ja aamuhartaus heti perään. Ohjelmassa oli monenlaista kivaa, mutta myös syvällistä opetusta, hengellistä antia ja ihmissuhdekysymyksiä.

Ruokaa ihmisille, joilla ei ollut mitään

Leirin jälkeen nuoret tekivät pastori Reidin ja parin seurakuntalaisen kanssa ”road tripin”. Seurakunnan pakulla tehtyyn reissuun sisältyi kuuden tunnin koskenlasku kanjonissa, joka oli nuorten mukaan ”siisteintä ikinä”. Matka ei kuitenkaan ollut pelkkä turistimatka, päinvastoin.

– Ensimmäisenä päivänä osallistuimme seurakunnan ruoka-apuun. Jaoimme ruokaa vähävaraisille ja kodittomille. Joukossa oli paljon lapsia. Autettavat olivat ihmisiä, joilla ei ollut oikeasti mitään ja he saivat seurakunnalta hyvää, ravitsevaa ruokaa. Apua jakamassa oli nuoria, joihin olimme tutustuneet leirillä, rekolalaiset kertovat.

Yhden matkayön nuoret nukkuivat kirkossa, tytöt lattialla ja pojat penkillä. Mukaan tuli myös amerikkalaisia nuoria. Seurakunnan nuorten toimintaan kuuluu säännöllisesti auttamistyötä, mutta myös hauskanpitoa ja yhdessä oloa, kuten leffa-iltoja.

Road tripin talkoisiin kuului myös pyhäkoulun aidan korjaaminen ja vanhan pariskunnan auttaminen. Noin 80-vuotiaiden vanhusten talo oli jäänyt mudan saartamaksi parin vuoden takaisissa tulvissa. Nuoret käyttivät useita tunteja kaivaakseen talon seinustan viereen käytävän. Vaatteet likaantuivat ja Ronjan kengät menivät roskiin. Suihku tuntui luksukselta.

– Homma ei ensin tuntunut mielekkäimmältä, mutta siitä jäi hyvä mieli, sanoo Inkeri Jussila.

Road tripille lähtijät asettuivat yhteiskuvaan Parkesburgin First Lutheran Church -kirkon rappusille.

Road tripille lähtijät asettuivat yhteiskuvaan Parkesburgin First Lutheran Church -kirkon rappusille.

Nuorissa on tulevaisuus

Matkaan kuului kaksi jumalanpalvelusta, joissa suomalaisnuoret lauloivat ja kertoivat muille Suomesta. Kotiin nuoret toivat roppakaupalla lisää itseluottamusta ja tuoreita ideoita seurakuntaan ja erityisesti sen nuorten toimintaan.

– Moni nuori ajattelee Suomessa, että seurakunta on vain sunnuntain jumalanpalvelus. Se on paljon, paljon enemmän. Sen sijaan, että nuortenilta on kerran viikossa, voisi olla lisää nuorten omia juttuja, vaikka leffailtoja, sanovat nuoret.

– Camp Lutherin tyyppinen leiri vetäisi varmasti nuoria. Hengellisyyttä voisi olla enemmänkin myös isoskoulutuksessa, nuorille sopivalla tavalla. Ihan varmasti nuoret lähtisivät mukaan myös auttamistyöhön, jos se kuuluisi isoskoulutukseen tai siihen tarjottaisiin mahdollisuus nuorten toiminnassa. Kun on hauskaa porukassa, on valmis myös auttamaan muita.

Nuoret toivovat myös, että seuraavaksi Suomeen tulisi nuoria Yhdysvalloista.

– Nuorissa on tulevaisuus, myös seurakunnan tulevaisuus, he muistuttavat.

Ystävyyttä yli Atlantin. Kanttori Noora Hultin ja nuoret kertovat ke 22.8. kello 17 Rekolan Pyhän Andreaan kirkon nuorisotilassa matkastaan Länsi-Virginiaan.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi