Kari Latvus käsittelee tuoreessa kirjassaan kristillisen Jumala-käsityksen historiallisia juuria. Hänet valokuvattiin Tampereen Vanhassa kirkossa.
”Kun uskontunnustus lausutaan, voit hyräillä mukana” – Raamatuntutkija Kari Latvus kirjoitti kirjan kristillisen Jumalan evoluutiosta
Uskontunnustuksessa on vain muutama fakta, joita voidaan pitää ehdottomina totuuksina, sanoo pappi ja raamatuntutkija Kari Latvus. ”Odotan piispoilta, että he avaavat tilaa avoimelle keskustelulle.”
Käsittelet tuoreessa tietokirjassasi Jumala kuvien muutoksessa kristinuskon Jumalan kokemaa evoluutiota, joka on jatkunut jo 2600 vuotta. Miksi kysymys Jumalasta on nyt ajankohtainen?
– Vuoden 2025 aikana suomen kielellä on julkaistu kolme kirjaa, jotka liittyvät jumalakuviin ja keskusteluun Jumalasta, ja ne ovat herättäneet kiinnostusta. Moni teema ja kysymys on muhinut pinnan alla jo pitkään, ja jostain syystä tämä ajankohta mahdollistaa niiden käsittelyn.
– Taustalla on kirkon kyselytutkimuksista nouseva pysäyttävä viesti, että vain kymmenen prosenttia alle 30-vuotiaista nuorista naisista jakaa kirkon käsityksen Jumalasta. Toisaalta elämme aikaa, jossa on paljon etsintää, kyselyä ja moniäänisyyttä, ja joka on ehkä aiempaa sallivampi erilaisille kysymyksille.
– Meillä on tarve puhua asioista, jotka ovat jääneet keskustelematta, ja tämä aika kutsuu aktiiviseen asioiden käsittelyyn. Aikaisemmin hyssyttelevä ja kieltävä mentaliteetti on ollut vallalla monella suunnalla. Se on vallinnut konservatiivisessa kristillisyydessä, piispakunnassa ja jossain määrin papiston itsesensuurina.
Millaisen Jumalan kohtaisimme, jos matkustaisimme aikakoneella sinne, mistä Jumalan tarina alkoi?
– Vastaus riippuu siitä, mistä ajattelemme Jumalan tarinan alkavan. Jos matkustaisimme Israelin kuningasajan varhaisiin hetkiin, joissa Daavid ja Salomo vaikuttivat kuninkaina jossakin muodossa, silloin olisimme Raamattua varhaisemmassa ajassa. Se olisi nykyihmiselle hämmentävä matka.
– On vahvoja viitteitä siitä, että 900-luvulla eKr. elettiin monijumalaista aikaa, jossa Jahve oli vain yksi tuon alueen jumalista. Vanhassa testamentissa näkyy viitteitä silloisesta jumalien kirjosta, kuten varhaisesta auringonjumalan palvonnasta, Baalin palvonnasta ja naispuolisesta Aserasta, joka nähtiin Jahven toimintaparina tai puolisona. Vähän myöhemmin Jahve sulautui yhteen Elin kanssa, joka oli naapurimaan ylijumala, ja kumpikin näistä Jumalan nimistä on jäänyt Raamatun teksteihin.
– Jossakin vaiheessa syntyi monijumalaisuuden haastava yksin Jahve -liike, mutta tutkijat ovat erimielisiä siitä, milloin tuo kehitys on alkanut. Monijumalainen aika jatkui 600-luvulle eKr. saakka. Sen jälkeen tapahtui käänne, jossa yksin Jahve -liike jyräsi muut uskontulkinnat.
Kerrot kirjassasi vuoteen 587 eKr. ajoittuvasta käännekohdasta, jossa syntyi Raamatun lukijalle tuttu kuva Israelin Jumalasta. Mitä silloin tapahtui?
– Vuonna 587 sen aikainen poliittinen ja sotilaallinen supervalta Babylonia murskasi eteläisen Juudan kuningaskunnan. Pääkaupunki Jerusalem käytännössä tuhottiin ja sen muurit revittiin alas, temppeli tuhottiin ja kansan eliitti vietiin pois. Pohjoinen Israelin valtio oli menettänyt itsenäisyytensä jo Assyrian suurvallan aikana 700-luvulla eKr. Alueen asukkailla ei ollut enää omaa hallintojärjestelmää.
– Suuri muutos projisoitui teologiseksi megakysymykseksi: miten oli mahdollista, että Jumala, jonka piti suojella Jerusalemia, ei tehnytkään niin? Yksi mahdollinen vastaus olisi ollut se, että Jahve oli pienempi ja surkeampi kuin Babylonian jumala, mutta näin ei ajateltu. Sen sijaan pääteltiin, että Jahve oli viholliskansan jumalia suurempi, mutta vihollinen voitti, koska Jahve oli vihastunut muita jumalia palveleviin kuninkaisiin ja kansaan. Tuon käänteen keskeisin ohjelmajulistus on Viidennessä Mooseksen kirjassa, jossa korostetaan, että israelilaisilla on vain yksi Jumala.
– Massiivinen kansallinen tappio käännettiin siis omaksi syyllisyydeksi. Tämä on aiheuttanut syvän trauman, jota podetaan edelleen juutalais-kristillisessä perinteessä.
Millä tavalla Jerusalemin hävityksen vaikutus näkyy tämän päivän luterilaisuudessa?
– Yksi konkreettinen seuraus on se, että jokainen evankelis-luterilaisen kirkon messu alkaa synnintunnustuksella ja katumuksella.
– Totta kai on paikallaan tunnustaa, että olemme erehtyneet, mutta pitääkö messu aloittaa alleviivaamalla sitä, että olemme tehneet väärin sitä ja tätä ja olleet isiemme tavoin syntinen sukukunta? Tämä on vahvasti Jerusalemin tuhon jälkeistä retoriikkaa, vaikka ihmisen syyllisyys nähdään nyt yksilöllisempänä.
– Ajatus, että Jumala ei ollutkaan heikko, vaan voimakas, käynnisti myös vuosisatoja kestäneen prosessin, jossa Jumalan valta ja asema kasvoivat. Kaikkivaltias-termi ilmaantui Raamatun teksteihin kahden viimeisen ajanlaskun alkua edeltäneen vuosisadan aikana, kun nykyisen Vanhan testamentin tekstit käännettiin kreikan kielelle. Tuolloin Jumalan erisnimi shaddai käännettiin sanalla pantokrator eli kaiken hallitsija.
– Kukaan ei tiedä, mistä kääntäjät vetivät siihen kohtaan tuon termin. He ovat ehkä ajatelleet, että pantokrator on väkevin sana, jota Jumalasta voidaan käyttää. Heprean sana shaddai muuntuu kaikkivaltiaaksi vielä nykyäänkin, kun Raamattua käännetään eri kielille, mutta tuon esiin kirjassani, että kyseessä on ilmeinen käännösvirhe. Alkukielessä shaddai on tarkoittanut joko vuorta tai naisen rintoja.
Kari Latvus etsii kirjassaan uusia uskon ilmauksia. Yksi sellainen on ”evoluution pyhä”, joka kuvaa Jumalaa elämän luovan prosessin perimmäisenä voimana ja syvänä tarkoituksena.
Miten ajatus helvetistä ja siihen liittyvä pelko tulivat osaksi kristillistä uskoa?
– Viidennessä Mooseksen kirjassa puhutaan siitä, että lähimmäistä tulee rakastaa ja yhteisössä on huolehdittava heikommista ja muukalaisista, kuten Jumala pitää heistä huolta. Huolenpitoa useammin puhutaan kuitenkin ihmisiin kohdistuvasta Jumalan vihasta, joka on syttynyt muiden jumalien palvelemisen vuoksi.
– Aina 200-luvulle eKr. saakka juutalaisuudessa ajateltiin, että hyvä elämä tapahtuu lähtökohtaisesti maan päällä, ja sen päätteeksi ihminen kuolee ja hänet korjataan esi-isien luo eli sukuhautaan. Siihen ei sisältynyt erityistä odotusta tuonpuoleisesta elämästä, vaan korkeintaan jonkinlainen varjoelämä tuonelan maassa.
– Jumalan hyvät lahjat ja palkka oikeudenmukaisuuden toteutumisesta toteutuivat tässä ajassa, eivät vasta kuoleman jälkeen. Vähitellen Raamatun teksteissä alkoi näkyä havaintoja siitä, että asiat eivät ehkä menekään niin. Esimerkiksi Saarnaajan kirjassa todetaan, että elämässä hyvä ja paha eivät saa palkkaansa.
– Käänne tuli kahdella viimeisellä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua. Jälleen oltiin tilanteessa, jossa miehittäjävallat kohtelivat juutalaisväestöä kaltoin. Aleksanteri Suuren valtakauden jälkeen nousseet Egyptin ja Syyrian hallitsijat kohtelivat häikäilemättömästi ja surmasivat hurskaita juutalaisia, jotka taistelivat maansa puolesta ja noudattivat tarkasti Mooseksen lakia.
– Silloin persialaisesta zarathustralaisuudesta löydettiin apokalyptinen maailmankuva, jossa vanhurskaat nousevat kuoleman jälkeen uuteen elämään. Persialaisesta uskonnosta omaksuttiin myös ajatus kuoleman jälkeisestä rangaistuksesta ja helvetistä sekä Jumalaa vastustavasta saatanan hahmosta ja pahoista hengistä.
Mitä helvetistä pitäisi nyt ajatella?
– Apokalyptisella maailmankuvalla on ollut valtava vaikutus, joka on jatkunut nykyaikaan saakka. Vuosisatojen aikana monet kirkolliset tahot ovat lietsoneet rohkeasti helvetin pelkoa ja myös rahastaneet sillä erittäin onnistuneesti.
– Nykykielessä meidän pitäisi ottaa selkeä välimatka persialaisen uskonnon helvettikäsityksiin. Kaikkein pahinta, mitä helvetiin liittyen voidaan tehdä, on se, että sillä pelotellaan ihmisiä. Jos tällaista puhetta harjoitetaan uskonnollisten yhteisöjen sisällä, se on hengellistä vallankäyttöä ja väkivaltaa. On tärkeää sanoa selkeästi, että kirkko ei ajattele näin, eikä ihmisten pelottelulle ole sijaa.
Minkälaiset asiat korostuvat Jeesuksen jumalakuvassa ja opetuspuheissa?
– Myös Jeesuksen jumalakuvassa oli apokalyptinen pohja. Hän puhui paljon siitä, että Jumalan valtakunta tulee tai se on lähellä ja juuri murtautumassa esiin. Jeesus ajatteli myös, että maailmassa on Jumalan vastustaja ja pahoja voimia, mutta tulossa on iso muutos, jossa Jumalan valta totaalisesti voittaa ne.
– Jeesuksen jumalapuhe oli erittäin henkilökohtaista. Kun hän puhui Jumalasta isänä, monet ovat liittäneet isäpuheen siihen, että Jumala on mies. Jeesuksen Jumalasta käyttämä sana abba on kuitenkin ennen muuta läheisyyttä kuvaava sana, ei ensisijaisesti sukupuolinimitys.
– Jeesus kehotti Vanhan testamentin profeettojen tapaan ihmisiä kääntymään, mutta väärästä jumalanpalveluksesta johtuva Jumalan viha jää taustalle. Jeesuksen puheissa alleviivataan enemmän sitä, että Jumala kutsuu ihmistä ja ottaa tämän armollisesti vastaan. Jumalan armollisuus korostuu myös kaikessa siinä, miten hän toimi hyljeksittyjen ihmisten keskellä.
– Vaikka emme saa tarkkaa kuvaa historian Jeesuksesta, Jeesus-liikkeeseen on kuulunut voimakas yhteisöllisen hyväksyvyyden puoli. Alusta lähtien mukana on ollut naisia, orjia ja sairaita. Tämä piirre tulee läpi niin monessa evankeliumien kohdassa, että se ei ole voinut syntyä vain seurakuntatradition varassa, vaan sillä täytyy olla syvät juuret.
Moni suomalainen sanoo, ettei usko niin kuin kirkko opettaa. Voiko rehellinen ihminen lausua uskontunnustuksen hyvällä omallatunnolla?
– Jos kysyn, voinko lausua uskontunnustuksen kokonaan, se kertoo odotuksesta, että minun pitäisi ymmärtää kaikki sanat samalla tavalla kuin joku toinen on ymmärtänyt ne vuosisatoja aikaisemmin.
– Jos katsomme, mitä Apostolisessa uskontunnustuksessa sanotaan, siinä on vain muutama fakta, jotka voidaan ilmaista insinöörikielellä. Voimme sanoa, että Jeesuksen äidin nimi oli Maria, Pontius Pilatus oli tuohon aikaan Juudean maaherra, ja että Jeesus kuoli ristillä ja haudattiin, mutta emme juuri muuta. Kaikki muu on mytologista kieltä.
– Jos uskontunnustuksen sanat tuntuvat vanhahtavilta, voit hyvällä omallatunnolla hymistä tai hyräillä mukana, kun se luetaan kirkossa. Ei tarvitse kysyä kohta kohdalta, voinko hyväksyä insinöörikielellä tämän sanan. Kirjaimellisten ja ehdottomien totuuksien aika on mennyt ohi jo kauan sitten.
– Tässä asiassa odotan piispoilta, että he avaavat tilaa avoimelle keskustelulle ja kyselylle. Silloin murtuu 1960-luvulta lähtien vallinnut hiljaisuuden ja puhumattomuuden ilmapiiri, ja piispoista tulee ehdottoman kurin vaalijoiden sijasta kyselyn opastajia ja reitin etsijöitä. Tällainen siirtymä on jo tapahtumassa. Irja Askola oli yksi ensimmäisistä etsimiseen ja kyselyyn kannustavista ja rohkaisevista piispoista.
”Jumalan keskeinen toimiala on sellaisen armollisuuden jakaminen, joka ulottuu mielen perukoille saakka”, Kari Latvus sanoo.
Feministinen teologia on haastanut kristinuskon Jumala-kuvien mieskeskeisyyden. Pitäisikö Jumalaa kuvata myös naisena?
– Meillä on aidosti tarve opetella puhumaan Jumalasta myös naiskasvoisilla sanoilla ja sillä tavalla tasapainottaa kristillistä Jumala-kuvaa. Sekä miehet että naiset tarvitsevat tätä.
– Juutalais-kristillisen perinteen käsitys Jumalasta kehittyi jo varhain ylimaskuliiniseksi, kun naishahmot siivottiin pois jumalien joukosta Babylonian hyökkäyksen ja Jerusalemin tuhon jälkeen. Varhaiskirkossa heräsi kuitenkin tarve helposti lähestyttävälle ja puhuteltavalle naishahmolle, ja Maria nousi kansanhurskaudessa nopeasti keskeiseen rooliin. Mariasta ei tullut aivan jumalaa, mutta katolisessa kirkossa hänet kuvataan Jumalan synnyttäjäksi ja taivaan kuningattareksi.
– Katolilainen feministiteologi Elizabeth Johnson ei sano, että Jumala on nainen, mutta hän kiinnittää huomiota siihen, että kirkko on jo pitkään puhunut Jumalasta mieskasvoisesti, vaikka Raamatusta ja kirkon perinteestä löytyy myös naiskasvoisia termejä. Niissä Jumalaa kuvataan esimerkiksi synnyttäjänä, ruokkijana ja imettäjänä, ja Raamatussa on myös kuva huolehtivasta kanaemosta. Tällaisia sanoja on jonkin verran, mutta kirkko on karsastanut niitä ja jättänyt ne syrjään.
Mihin 2020-luvun ihminen tarvitsee Jumalaa?
– Tarvitsemme edelleenkin armoa. Jumalan keskeinen toimiala on sellaisen armollisuuden jakaminen, joka ulottuu mielen perukoille saakka, kannattelee ja tekee levollisen elämän mahdolliseksi. Armo tarkoittaa sitä, että jokainen ihminen huolimatta kaikista leimoista, taustasta, elämänhistoriasta tai mistä tahansa saa kokea olevansa täysin hyväksytty ja voimaannutettu juuri sellaisena kuin on.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Emerituspiispa Wille Riekkisen mielestä kirkossa on liian vähän aitoa keskustelua ja liian paljon opillista sanelua – ”Usko, josta Jeesus puhui, on jotakin paljon kutkuttavampaa”
HengellisyysKristinuskon käsitykset Jumalasta, uskosta ja Jeesuksesta saavat perinpohjaisen tuuletuksen, kun emerituspiispa Wille Riekkinen käy läpi työvuosien papereihin merkitsemiään punaisia kysymysmerkkejä.
